Eriksonin elämänvaiheiden teoria

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Alejandro Sanfeliciano

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Joskus tarkkailemme kuinka kehittynyt psykologia on keskittynyt tutkimaan joitakin sen tiettyjä puolia, kuten symbolisen kapasiteetin ulkonäköä tai kasvatustapoja. Kehityksen tutkiminen globaalista näkökulmasta tarjoaa meille kuitenkin todella hyödyllistä tietoa. Yksilön vaiheiden tunteminen aina syntymästä kuolemaan auttaa meitä ymmärtämään hänen elämäänsä. Tässä mukaan tulee Eriksonin elämänvaiheet.

Erik Eriksonista tuli teoriansa avulla yksi elämänkierron tutkimuksen edeltäjistä. Ja vaikka hänen työnsä onkin laajamittaista, Eriksonin elämänvaiheiden teoria on yksi hänen tunnistetuimmista malleistaan. Hän loi kahdeksan vaihetta, jotka otaksuvat muutoksen tai evoluution yksilön identiteetissä elämän aikana. Tässä artikkelissa selitämme lyhyesti jokaisen hänen teoriansa vaiheen.

Eriksonin elämänvaiheiden teoria osoittaa kahdeksan vaihetta, jotka merkitsevät muutosta henkilökohtaisessa identiteetissä elämän aikana.

Eriksonin kahdeksan elämänvaihetta

Jokaisen näiden kahdeksan Eriksonin esittämän elämänvaiheen pääominaisuus on niiden kaksisuuntaisuus. Jokainen niistä muodostuu kahdesta navasta – yhdestä positiivisesta ja yhdestä negatiivisesta. Henkilön on kohdattava nämä sosiaalisesti aikaansaadut navat voidakseen sopeutua kontekstiinsa ja kehittääkseen identiteettiään odotetulla tavalla. Jokainen vaihe on kriisi, joista jokaisen henkilön on päästävä yli voidakseen edetä elinkaaressa.

Perusluottamus vs. perusturvattomuus

Tämän on elinkaaren ensimmäinen vaihe, 0-1 vuoden iässä. Tässä vaiheessa lapsen on kehitettävä luottamus vanhempiaan kohtaan. Jos lapsen saamassa hoidossa on vakautta, vaikka asiat olisivatkin huonosti jonkin aikaa, lapsi uskoo niiden aina parantuvan. Tästä vaiheesta yli pääseminen tarkoittaa muihin luottamista ”epävarmuuksien” edessä, joita tuntematon voi inspiroida.

Itsenäisyys vs. häpeä ja epäily

Tämä on elinkaaren seuraava vaihe, joka ilmenee 2-3 vuoden ikäisenä. Tässä vaiheessa lapsen on otettava ensimmäiset askeleet kohti itsenäisyyttään. He oppivat syömään, pukeutumaan, ja vastustamaan vanhempiaan itsenäisesti. Heidän on kuitenkin soviteltava itsenäisyydenhaluaan sosiaalisin normein, joita heidän vanhempansa edustavat ja asettavat heille.

Itsenäisten aktiviteettien suorittaminen voi saada aikaan kysymyksiä riippuen siitä kykenevätkö he suorittamaan näitä tehtäviä itse. Mutta mukautuva menestys sisältää tämän epävarmuuden muuttamisen haasteeksi, joka lisää lapsen motivaatiota kasvaa, yhteiskunnan asettamien rajojen sisällä.

Aloitteellisuus vs. syyllisyys

Tämä on kolmas Eriksonin elämänvaiheista, ja tämä ilmenee 3-6 ikävuoden aikana. Lapsi toimii aloitteellisesti saavuttaakseen henkilökohtaisia tavotteita. Mutta lapsi ei aina onnistu tässä, sillä usein hänen tavoitteensa törmäävät muiden toivomusten kanssa. Hänen on opittava seuraamaan tavoitteitaan ja täten saavuttamaan tarkoituksenmukaisuuden.

Ahkeruus vs. alemmuus

Tämä on neljäs elinkaaren vaihe, ja tämä kriisi ilmenee noin 7-12 vuoden ikäisenä. Lapsen on opittava hallitsemaan kulttuurillisia välineitä samalla verraten itseään ikäisiinsä. On olennaista oppia työskentelemään ja leikkimään muiden luokkakavereiden kanssa.

Yhteiskunta tarjoaa meille metodeja ja yhteistyön kulttuurin, joka yksilön on ymmärrettävä saavuttaakseen erinomainen suoriutuminen ja pätevyyttä. Jos tämä ei kehity, se johtaa alemmuuden tunteeseen muiden kunnioituksen suhteen.

Identiteetti vs. roolien hajaannus

Tämä on syklin viides vaihe, ja tämä ilmestyy nuoruuden aikana. Nuori kohtaa paljon fyysisiä haasteita yhdessä uusien sosiaalisten vaatimusten ilmestyessä. Tämä saa hänet tuntemaan hämmennystä roolistaan ja minäkäsityksestään.

Siksi yksilön on omistauduttava ideologisille, ammatillisille ja henkilökohtaisille ideoille, saavuttaakseen oman identiteettinsä kehityksen. Myös James Marcia kehitti oman teoriansa nuoren identiteetistä Eriksonin työn pohjalta.

Läheisyys vs. eristäytyminen

Tämä on kuudes Eriksonin elinkaaren vaihe, joka ilmenee varhaisessa aikuisuudessa. Henkilön on juurrutettava identiteettinsä saavuttaakseen yhteyden muihin ihmisiin. Hänen on löydettävä siteitä ”muiden yksilöiden kanssa,” saavuttaakseen identiteettien sulautumisen pitäen yllä hänen omaa henkilökohtaista identiteettiään. Tästä vaiheesta yli pääseminen tarkoittaa, että olemme saavuttaneet kapasiteetin muunlaisille ihmissuhteille, ennemmin kuin sosiaalisen eristäytymisen.

Tuottavuus vs. lamaantuminen

Seitsemäs ja toiseksi viimeinen elinkaaren vaihe käsittää suuren osan keskivaiheen aikuisuudesta. Enemmän kuin identiteetti ja läheisyys, henkilön on oltava yhteydessä muiden kanssa, työnsä kanssa, lastensa kanssa, täten saavuttaen tuotteliaan elämän. Aikuisen tarve saavuttaa tuottoisa elämä suojelee häntä lamaantumiselta ja auttaa häntä liikkumaan eteenpäin tavoitteissaan ja tarkoituksissaan.

Minän eheys vs. epätoivo

Viimeinen ihmisen globaalin kehityksen vaiheista esiintyy myöhäisen aikuisuuden aikana tai vanhassa iässä. Saavuttaakseen tyytyväisyyden elämässään, henkilön on katsottava taakseen ja hyväksyttävä elämässään tekemänsä päätökset. Täten tavoitteiden positiiviset käsitykset ja tehdyt päätökset saavat aikaan minän eheyden, joka muokkaa täydellisen ja merkityksellisen minäkuvan. Toisaalta, negatiivinen näkemys omasta elämästä voi johtaa epätoivon tai voimattomuuden tunteeseen.