Emotionaalinen vastuullisuus

Läpi koko elämämme suurimman osan ajasta kun me puhumme muille, me itse asiassa puhumme itsestämme. Vaikka me ajattelemme, että me vain jaamme mielipiteemme jostain jollekulle muulle, me itse asiassa projisoimme ja langetamme muille vastuun siitä miltä meistä tuntuu.

Suurin osa kommenteista joita muista latelemme, ovat todellisuudessa hataria ja verhottuja toteamuksia meistä itsestämme.

Tästä syystä meidän tulkintamme muista voi olla varsin todenmukainen heijastus siitä mitä meille itsellemme tapahtuu. Ulkoinen puhuttelee meitä ja toimii peilinä, mikäli me olemme valmiit näkemään kaikki ne ratkaisemattomat ongelmakohdat, joita sisimmässämme kannamme ja pidämme yllä.

Eikö olekin aika ottaa vastuuta?

“Sinä olet vastuussa siitä miltä minusta tuntuu”

Me olemme tottuneet antamaan vastuun meidän omista tunteistamme muille, yhtä lailla kun me koemme olevamme vastuussa siitä miltä muista tuntuu. Tämä tarkoittaa sitä, että me ohjaamme huomiomme jonnekin muualle sen sijaan että kohdistaisimme sen itseemme.

Tällä tavoin jos joku ympärillämme ei tunne oloaan hyväksi, me koemme olevamme siitä tilivelvollisia ja koetamme tehdä jotain, jotta tuon ihmisen olo paranisi, aivan kuin meillä olisi salainen kaava siihen miten ratkaista muiden kärsimykset. Toisaalta taas, kun meistä itsestämme tuntuu pahalta, me usein siirrämme vastuun tästä tunteesta ulkopuolelle, joko toiseen ihmiseen tai ulkoiseen tilanteeseen.

Kenelle me annamme ohjat omien tunteidemme suhteen?

Vastuun ottaminen muiden tunteista voi olla suuri taakka meidän yksilöllisen kasvumme suhteen, yhtä lailla kuin meidän oman olomme syyn siirtäminen muualle etsimällä muita, joita siitä syyttää. No ei nyt varsinaisesti syyn, vaan ennemminkin emotionaalisen “paperityön”, emotionaalisen vastuun.

Kuinka monesti oletkaan sanonut, “Sinä teet minut vihaiseksi” tai “Sinä saat minut tuntemaan oloni pahaksi”? 

Kyse ei ole siitä, että löytäisi jonkun jota syyttää, vaan ennemminkin siitä että tunnistat miltä sinusta tuntuu kun kohtaat tiettyjä tilanteita ja sen hyväksyminen kuka sinä olet ja miten se saa sinut tuntemaan. Sinun pitää alkaa käydä läpi raivoasi, mustasukkaisuuttasi, vihaasi ja suruasi, koska vastaukset eivät ole ulkopuolella, vaan sisimmässäsi.

Lakataan etsimästä ympäriltämme ja ulkopuoleltamme, ja käännetään sen sijaan huomiomme sisäiseen todellisuuteemme ja jatketaan kasvua. 

Jos sinä et ota vastuuta tunteistasi, kuka sen sitten tekee? Muut ympärilläsi? Tilanne? Liikaa odotuksia ja liian horjuva perusta, eikö niin?

Tämä ei tarkoita, että sinun ei pitäisi ilmaista itseäsi ja näyttää miltä sinusta tuntuu suhteessa muihin. Vaan lähinnä, että sinun pitäisi ottaa vastuu siitä miltä sinusta tuntuu ja sen sijaan, että antaisit vastuun sinun omasta hyvinvoinnistasi muille, ottaa ohjat ja hallita sitä itse.

Sinulla on kaikki oikeus harmistua tai vaivaantua jostakin mitä on tapahtunut, aivan kuten kaikilla ihmisillä on; on täysin hyväksyttävää tuntea näin. Mutta jos otat siitä vastuun, tulee kaikki olemaan paljon tyydyttävämpää, koska löydät itsesi keskeltä henkilökohtaisen kasvun prosessia ja löytöretkeä, jossa jokainen vaikea hetki saa alkunsa joko muista ihmisistä tai tietystä tilanteesta, mutta on kaikesta huolimatta sinulle mahdollisuus tutustua itseesi vielä paremmin.

Tämä tapahtuu myös kun me puhumme ihmisistä ympärillämme. Minä kutsunkin sinut olemaan hieman tietoisempi kaikesta tästä aina kun olet aikeissa jakaa mielipiteesi jostakusta tai kritisoida jotakuta muuta. Suurimman osan ajasta se mitä sanot, on jotain mihin olet myös itse syyllistynyt, tai jotain mitä myös sinä olet kokenut tai tuntenut jonain hetkenä.

“Minä otan vastuun siitä miltä minusta tuntuu”

Mitä me voimme tehdä tämän kaiken suhteen?

Ensinnäkin, meidän täytyy hyväksyä se mahdollisuus että me itse asiassa projisoimme itseämme muihin ihmisiin. Tämä ei ole mikään helppo tehtävä, mutta jos me pidämme tämän avoimessa mielessä ja huomaamme todellakin tekevämme näin, johtuu se siitä että kyseisessä hetkessä me emme ole valmiit hyväksymään mitä ikinä heijastammekin, joten kohdistamme sen jonnekin muualle. Näin ollen on ilmiselvää, että me vastustamme vastuun hyväksymistä omista teoistamme. Seuraavaksi meidän täytyy tulla todella tietoisiksi.

“Sinä et tee minua vihaiseksi, minä suutun siitä kun teet jotain tai jotain tapahtuu.” “Minä olen se, joka kokee vihaa, surua tai raivoa kun kohtaan erilaisia olosuhteita, joita elämä eteen tuo ja minä en torju tai välttele niitä, vaan ennemminkin minä sallin itseni tuntea ne ja hyväksyä ne nähdäkseni myöhemmin mitä voin tehdä niiden suhteen. Mutta ennen kaikkea, minä olen vastuussa itsestäni.” 

Kun me otamme vastuun omasta itsestämme, me hyväksymme kaiken mikä meille kuuluu: omaisuuden, jota ovat omat tunteemme, meidän ajatuksemme, meidän tekomme ja niiden seuraukset.

Kun tulet tietoiseksi ja kykeneväksi tarkkailemaan itseäsi, löydät samalla kaiken sen mikä on vielä tekemättä, kaikki ne asiat jotka voit elämääsi lisätä. Sinä voit tehdä töitä näiden asioiden kanssa jatkaaksesi kehitystä ja kasvua. Mutta varoitan sinua, että se ei tule olemaan helppoa. Tulet löytämään itsesi usein ristiriitojen ääreltä, oletuksella että vanha tuttu egosi haluaa edelleen suojella itseään.

Mutta ehkä siinä on tämän matkan kauneus, itsesi tutkimisen ja löytämisen prosessi vahvojen vakuutusten ja vaikeiden ristiriitojen kautta, lopulta hyväksyäksesi jokaisen niistä osana itseäsi ja sitä kuka sinä olet.