Emily Dickinson ja hänen sisäiset demoninsa

”Ei tarvitse olla kammio tullakseen kummitelluksi”, sanoi Emily Dickinson. Vain harvat runoilijat ovat olleet yhtä salaperäisiä psykologisesta näkökulmasta katsottuna. Lukuisten asiantuntijoiden mukaan Dickinsonin sanat, kuten ”tunsin hautajaiset, aivoissani” antavat viitteitä siitä, miksi hän päätti pysyä huoneessaan koko päivän, eristäen itsensä maailmasta ja yhteiskunnasta.

Tämän kuuluisan amerikkalaisen runoilijan mahdollisista mielenterveyshäiriöistä on ollut paljon spekulaatioita. Hänen eristäytyneisyytensä alkoi vuonna 1864, jolloin hän oli noin 30 vuoden ikäinen, ja se päättyi hänen kuolemaansa 55-vuotiaana. Tämän eristäytyneisyyden aikana hän päätti pukeutua valkoisiin, eikä hän koskaan jättänyt huonettaan.

Tämä eristäytyneisyys salli hänen kuitenkin uppoutua täysin kirjalliseen työhönsä. Yksinäisyys johti epäilemättä hänen inspiraatioonsa. Mutta vähä vähältä hänestä tuli vain hieman enemmän kuin ikkunan takana seisova haamu. Hän ei pystynyt edes ottamaan osaa isänsä hautajaisiin, jotka pidettiin hänen kotinsa olohuoneessa.

Tohtori David F. Maas Teksasin A&M -yliopistosta julkaisi mielenkiintoisen tutkimuksen nimeltä ”Reflections on Self-Reflexiveness in Literature”. Tässä tutkimuksessa Maas analysoi Dickinsonin psyykkistä tilaa.

Aina tästä lähtien aiheesta on suoritettu enemmän tutkimuksia. Niiden avulla voimme saada ajatuksen niistä sisäisistä demoneista, jotka söivät Emily Dickinsonin elämän. Ironista kyllä, ne ovat ne samat demonit, jotka antoivat hänelle hänen luovat impulssinsa.

“Tunsin hautajaiset, aivoissani,
Ja edestakaisin surijat
Polkivat – polkivat – kunnes vaikutti siltä,
että järki murtuu –

Ja kun kaikki olivat istuutuneet,
Jumalanpalvelus, rummun tavalla –
jatkoi lyömistään – lyömistään – kunnes luulin
Mieleni turtuvan […]”

-Emily Dickinson-

Emily Dickinsonin sisäiset demonit

Runoilijoilla on aina ollut epätavallisia kykyjä uppoutua täysin heidän monimutkaisiin mieliinsä. Esimerkiksi Edgar Allen Poe on kirjoittanut runon ”Yksin”: ”Lapsuuden ajoista en ole ollut. Niin kuin muut ovat olleet – en ole nähnyt. Niin kuin muut näkivät – en voinut tuoda. Intohimojani yhteisestä lähteestä.”

Jostain syystä monet maailman runoilijoista ovat olleet epätavallisen älykkäitä, mutta myös henkisesti sairaita. Ja he ovat aina olleet tietoisia ainutlaatuisista tiloistaan. Emily Dickinson kirjoitti runossaan ”Tunsin hautajaiset, aivoissani”, että hänen hulluutensa oli hänen kaikkein jumalaisin aistinsa. Tämä salli hänen kirjoittaa ja tuntea kaikkein perusteellisimpia vaikeuksia.

Migreenit

Eräs asia, joka meidän on ymmärrettävä Emily Dickinsonista on se, että aivan kuten monet muutkin ihmiset, hän ei kärsinyt mistään yksittäisestä psykologisesta tilasta. On olemassa todisteita siitä, että hän kärsi monista muistakin ongelmista, kuten migreeneistä.

Sosiaalinen ahdistus ja agorafobia

Jotkut Emily Dickinsonin tapauksen asiantuntijat ehdottavat yhtä erityistä ajatusta. Heidän mukaansa valinta eristäytyä muusta maailmasta ja sulkeutua hänen huoneeseensa oli tapa keskittyä paremmin hänen työhönsä. Joitain asioita on kuitenkin otettava huomioon:

• Ensiksi, hänen eristäytyneisyytensä oli absoluuttista. Hän ei ottanut vierailijoita vastaan eikä hän tavannut perhettään, joka eli samassa talossa.
• Hän kommunikoi veljiensä ja veljenpoikiensa kanssa mieluummin oven takaa aina kun se oli mahdollista.
• Ystävilleen hän kirjoitti kirjeitä.

Sen aikaiset lääkärit kertoivat Emilyn perheelle hänen sairastaneen harvinaista sairautta nimeltä “hermostollinen uupumus”. Nykyään useimmat psykiatrit yhdistävät nämä oireet sosiaaliseen ahdistukseen ja vakavaan agorafobiaan. 

Skitsotypaalinen persoonallisuushäiriö

Cindy MacKenzie puhuu teoksessaan Wider Than the Sky: Essays and Meditations on the Healing Power of Emily Dickinson siitä, kuinka Dickinson käytti runollisuutta sairautensa hallitsemiseksi. Hän oli aina tietoinen siitä, että jokin hänessä ei ollut oikealla tolalla. Hän tiesi, että nuo sisäiset demonit, joiksi hän niitä kutsui, sumensivat hänen järjenkäyttönsä, aistinsa ja tasapainonsa.

Steven Winhusen, Johns Hopkinsin yliopiston tohtori, suoritti mielenkiintoisen tutkimuksen Emily Dickinsonista. Hänen mielestään tämä kuuluisa kirjailija kärsi skitsotypaalisesta persoonallisuushäiriöstä. Hänen päätelmiään tukevat lukuisat eri syyt, mukaanlukien graafiset tiedot, jotka Emily paljastaa runoissaan, hänen tarpeensa olla eristyksissä sekä tapa, jolla hänen käsialansa heikkeni. Hänen ajatuksensa, luova neroutensa ja tunteet, jotka imeytyvät hänen runoihinsa, sopivat epäilemättä tähän diagnoosiin.

Elämän loppu

Emily Dickinson menehtyi Brightin tautiin 15. toukokuuta 1886. Kyseessä on sama munuaissairaus, joka päätti myös Mozartin elämän. Hänet haudattiin oman kylänsä hautausmaalle, vaniljan tuoksuiseen valkoiseen arkkuun, hänen ohjeidensa mukaisesti.

Syy hänen eristäytymisensä takana on ja tulee aina olemaan arvoitus. Vaikka tämä salaisuus meni hänen mukanaan hautaan, hän jätti jälkeensä suuren perinnön. Hänen valtavasta kärsimyksestään huolimatta hän jätti jälkeensä teostensa suuren lahjan, jotka olivat epäilemättä hänen “sisäisten demoniensa” inspiroimia.