Leonard Cohen: runoutta musiikissa

· 2.6.2017

Pitkän elämän jälkeen, Leonard Cohen nukkui pois vuoden 2016 loppupuolella ollessaan 82-vuotias. Hän tiesi sydämensä pysähtyvän pian; The New Yorkerin haastattelussa Cohen kertoi olevansa valmis kuolemaan. Hän toivoi kuitenkin saavansa riittävästi aikaa valmistellakseen jo aloittamansa työn.

Vain muutamia päiviä ennen haastattelua saimme kuulla Swedish Academyn myöntäneen kirjallisuuden Nobel-palkinnon Bob Dylanille. Monet ihmiset valittivat päätöksestä ja totesivat palkinnon kuuluneen Cohenille; hän jos joku oli todella yhdistänyt runouden musiikkiin. Väheksymättä Dylania, Leonard jos joku ansaitsisi palkinnon lyriikoistaan. Nyt, kun hän on poissa, palkinto olisi ollut kaunis ja ansaittu kunnianosoitus mahtavasta taiteesta.

Maailmastamme on tullut hieman surullisempi. Haluaisimmekin jakaa kanssanne hieman kunnioitusta, jota koemme Cohenia kohtaan.

“Lääkärit työskentelevät päivin ja öin
Mutta he eivät koskaan löydä rakkauden parannusta
Ei ole juotavaa tai huumeita
Ei ole mitään yhtä puhdasta, kuin rakkauden parannus.”

-Leonard Cohen-

Musiikille ja lyriikalle omistettu elämä

Hänen lyriikkansa puhuivat seksuaalisuuden, uskonnon, politiikan ja eristäytyneisyyden kaltaisista aiheista. Kaiken yläpuolella vallitsi kuitenkin sanoma rakkaudestatunne, joka Cohenin sanojen mukaan näyttäytyy sensuellina, eroottisena ja itsevarmana, aivan kuten alastoman naisen vartalo. Cohenin lyriikoissa rakkaus ei tarkoittanut kipua tai menetystä. Päinvastoin, hän puhui rakkaudesta, joka lääkitsee ja parantaa.

Cohen aloitti akustisen kitaran kanssa kuullessaan espanjalaista kitaristia ja rakastui kitarasta kumpuaviin sointuihin. Yksi hänen esikuvistaan oli Layton, josta Cohen sanoi: ”Opetin häntä pukeutumaan ja hän opetti minulle kuinka elää ikuisesti.”

Hän kuvaili New Yorkissa suorittamaansa loppututkintoaan sanoin ”Intohimo ilman lihaa, rakkaus ilman huipentumaa.” Valmistuttuaan New Yorkissa hän palasi takaisin Kanadaan ja erityisesti Montrealiin, jossa hän kirjoitti runoja. Tuolloin Cohen teki ohessa myös muita töitä, jotka toivat leivän pöytään.

Levottomana matkailijana, hän tapasi erään naisen Hydran saarella, Egeanmerellä. Tuo nainen olisi voinut olla Cohenin elämän rakkaus. Marianne Ihlen oli eronnut norjalaisesta miehestään Axel Jensenistä, jonka kanssa hänellä oli yksi poika. Tarina kertoo Cohenin säälineen naista, joka itki Hydran paikallisessa ruokakaupassa. Näin ollen Cohen kutsui naisen hänen ja ystäviensä seuraan. Intohimoinen suhde alkoi, joka kesti ylä- ja alamäkineen seitsemän vuotta.

Itse asiassa kappale So Long oli alun perin nimetty Come On, Marianne. Cohen yritti kappaleen avulla saada naista antamaan miehelle toisen mahdollisuuden. Se oli rakkautta, joka ei koskaan loppuisi. Rakkautta, joka oli yhtä syvää, kuin Cohenin rakkaus sanoihin, kirjallisuuteen, runouteen ja musiikkiin.

Marianne menehtyi vuoden 2016 heinäkuussa leukemian uhrina. Nainen jätti tyhjyyden Coheniin, jota hän ei voinut tai halunnut täyttää. ”Tiedän, että olet niin lähellä minua, että venyttäessäsi kättäsi, voit tavoittaa minut,” hän kirjoitti kirjeessään rakkaalleen.

Asturian ruhtinattaren palkinto ja runouden visio

Vastaanottaessaan Asturian ruhtinattaren palkintoa vuonna 2011, Cohen jätti jälkeensä puheen, joka säilyy ikuisesti muistona runoutta rakastavien mielissä. Läpi puheen hän käytti hyvin rauhallista, elämästään erotetun ihmisen äänensävyä. Eleganttinen ja vinon hymyn omaava Cohen totesi runoilijan työstään saamansa palkinnon olevan hieman harhaanjohtava.

Miksi? Hän ajatteli runouden tulleen luokseen, ja siksi hänellä ei ollut valtaa siihen. Cohen totesi ironiseen sävyyn, että jos hän olisi tiennyt runouden olinpaikan, hän olisi lähtenyt hakemaan sen seuraa useammin. Cohenista tuntui väärältä ottaa vastaan palkintoa jostakin, joka oli tapahtunut niin luonnollisesti.

Ansaittu meriitti tai ei, Cohenin työt ja laatu kirjoittajana ovat olleet meille äärimmäinen lahja. Lyhyessä puheessa, hän totesi omistaneensa espanjalaisen kitaran 40 vuoden ajan. Lähtiessään Espanjaan hän halusi tuntea sen hajuaistillaan. Cohen kertoi, että tuo tuoksu viestitti puun kuolemattomuudesta.

Työnsä, älykkyytensä, ja kaiken tekemänsä kautta, hän on meille ikään kuin puu; sydämissämme hän ei kuole koskaan.