Diplomaattisten ihmisten 5 yhteistä piirrettä

19.3.2018 en Kuriositeetit 32 Jaetut
diplomaattisten ihmisten eleet

Usein ajattelemme, että liiallinen impulsiivisuus tai ”asioiden sanominen suoraan” on negatiivista. Ajattelemme, että se saa meidät näyttämään epäkunnioittavilta. Mutta mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Rehellisyys ei ole välttämättä ristiriidassa käytöstapojen kanssa. Se liittyy enemmänkin siihen, että osaa välittää viestejä selkeästi ja ystävällisesti, mutta kuitenkin itsevarmasti. Näin diplomaattiset ihmiset toimivat.

Diplomaattisilla ihmisillä on usein myös tiettyjä taitoja, joiden avulla he suoriutuvat paremmin työstään ja ylläpitävät terveempiä ihmissuhteita. Kuten jo luultavasti tiedät, taitoja voi harjoitella ja opetella. Jos siis haluat kehittää näitä kykyjä, jatka lukemista ja pane ne muistiin.

Diplomaattisten ihmisten peruspiirteet

Ymmärtääksemme paremmin diplomaattisten ihmisten tapaa toimia, käytämme viittauksena persoonallisuuspiirteitä, joita löytyy diplomatian alalla työskenteleviltä ammattilaisilta, kuten suurlähettiläiltä. Kuvailemme diplomaattisen persoonan tavalliset piirteet Costan ja McCraen tekemän Big Five -mallin mukaan.

diplomaattisten ihmisten kokous

Avoimuus kokemuksille

Henkilön, joka lähetetään ulkomaille toimimaan neuvottelijana, on oltava utelias ja avoin. Hänen on oltava halukas ymmärtämään ja sopeutumaan uusiin ympäristöihin, maailmaan ympärillään: ihmisiin, kulttuuriin ja niiden perinteisiin. Tämä kulkee käsi kädessä suvaitsevaisuuden ja kunnioituksen kanssa.

Tämä avoin mieli on se perusta, jolle muut hänen kykynsä rakentuvat. Hän osaa kuunnella vastakkaisia mielipiteitä, ja mikä vielä tärkeämpää, hän osaa käyttää näitä mielipiteitä omaksi hyödykseen.

Muiden ihmisten valitusten, pyyntöjen ja epämukavuuden huomioiminen voi tehdä sinusta paremman ihmisen. Se ei ainoastaan paranna ihmissuhteitasi asiakkaisiin tai työntekijöihin, vaan myös itseesi. Se auttaa sinua olemaan enemmän itsekriittinen ja ymmärtämään, millaisia muut ovat ja kuinka he ajattelevat. Älä siis ole ahdasmielinen.

Psyykkinen vakaus

Costa ja McCrae kuvailevat tätä piirrettä neuroottisuuden vastakohdaksi. Diplomaattisten ihmisten neuroottisuuden on oltava vähäistä tai olematonta. Kuvitellaan esimerkiksi, että meneillään on jokin institutionaalinen kriisi ja sen ratkaisemisesta vastuussa olevat ihmiset joutuvat helposti tunteidensa valtaan.

Arkaluonteinen sovittelutehtävä muuttuisi kaaokseksi jonkun näin ennalta-arvaamattoman ihmisen käsissä. On suositeltavaa, että diplomaatti on tempperamentiltaan rauhallinen. Tällainen asenne on erityisen arvokas stressaavissa tilanteissa ja tärkeissä päätöksissä.

Rauhallisena pysyminen arjessa parantaa analyyttisiä ja strategisia kykyjä. Kyvyllä pysyä rauhallisena tilanteissa, jotka aiheuttavat valtavaa painetta tai vastuuta, on suuri merkitys. Tämä ei tarkoita sitä, ettetkö voisi vihastua tai turhautua tietyissä tilanteissa. Mutta avain on siinä, että diplomaattiset ihmiset osaavat pitää tunteensa hallinnassaan.

Vastuu

Luonnollisestikin diplomaattisilla ihmisillä on oltava hyvin voimakas velvollisuudentunto. Hyvien tulosten saamiseksi tällaisella henkilöllä on oltava itsekuria ja järjestystä. Tämän ei kuitenkaan tulisi muuttua jäykkyydeksi tai kovapäisyydeksi. Hyvältä neuvottelijalta vaaditaan usein paljon joustavuutta.

Mitä tunnollisempi ja lojaalimpi olet, sitä suurempi on uskottavuutesi ja luotettavuutesi. Ajattele vaikka perheenjäseniäsi. Kenelle heistä antaisit hoidettavaksi erittäin tärkeän tehtävän? Henkilölle, joka on osoittautunut vastuulliseksi arjessa, vai jollekin, joka ei ole erityisen luotettava?

kokoushuone

Ystävällisyys

Tässä ammatissa sydämellisyys ja toisten kohteleminen hyvin ovat persoonallisuuden peruspiirteitä. Eikä vain siksi, että monikulttuurisessa ympäristössä vaaditaan empatiaa ja yhteistyökykyä, vaan myös siksi, että kontaktit ovat erittäin tärkeitä diplomaatille.

Diplomaatin työn yksi erittäin tärkeä osa on pitää kaikki ympärillään tyytyväisinä ja varmistaa, että jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja ymmärretyksi. Kiltillä ja ystävällisellä ihmisellä on usein vakaa sosiaalinen piiri, joka perustuu luottamukseen ja kunnioitukseen. Se on yksi tärkeimmistä piirteistä kenelle tahansa, joka haluaa olla diplomaatti. Se ei kuitenkaan ole vain sitä, että saa muut pitämään itsestään. Se ei ole valheellisuutta tai sitä, että sanoo aina mitä toinen haluaa kuulla.

Se on pyrkimystä johdonmukaisuuteen ajatusten/arvojen ja tekojen välillä, ilman että vahingoittaa ympärillä olevia ihmisiä, joilla on erilainen mielipide. Toisin sanoen, sinun on kyettävä tekemään havaintoja loukkaamatta muiden tunteita.

Ekstroverttiys tai seurallisuus

Vaikka ekstroverttiys ja avoimuus kokemuksille ovat samankaltaisia, niitä ei voi pitää samana asiana. Ekstroverttiys viittaa pikemminkin taipumukseen haluta olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Diplomaatin kohdalla tämä piirre on oleellinen.

Diplomaatin velvollisuuksista vastaavan henkilön on oltava itsevarma, puhelias, sosiaalinen ja tarmokas. Hänellä on oltava kommunikointikykyjä, ja mielipiteiden vaihtamisen toisten kanssa on oltava hänelle luontevaa. Monet diplomaatin tehtävistä ovat vaikeampia, jos henkilö on hiljainen tai ujo. Ponnistelu tulee tällöin kuluttamaan hänet loppuun.

Näin ollen diplomaattisten ihmisten on oltava puheliaita ja ulospäin suuntautuneita. He ovat karismaattisia, halukkaita oppimaan tuntemaan maailmaa, psyykkisesti vakaita, ystävällisiä ja erittäin vastuuntuntoisia. Entäpä sinä? Sovitko tähän kuvaukseen tai tiedätkö jonkun muun, joka sopii?

UUTISIA VERKOSSA