Avun pyytäminen ei ole synonyymi heikkoudelle

Avun pyytäminen ei ole synonyymi heikkoudelle tai haavoittuvuudelle. Itse asiassa, avun pyytäminen on rohkeuden merkki. Tekemällä sen me hyväksymme rajoituksemme ja tunnistamme sen roolin, joka muilla ihmisillä on meidän kasvussamme.

Tässä mielessä voimme sanoa, että avun pyytäminen on inhimillinen ja rohkea teko, koska avun pyytämisen kautta me huomioimme muiden ihmisten arvon ja taistelemme yleistä painetta vastaan, jonka mukaan meidän pitäisi olla omavaraisia.

Ihminen on suunniteltu yhteistyöhön ja suhteeseen ympäristönsä kanssa kollektiivisen kehityksen tukemiseksi.

Luottamus, kulmakivi

Kun me pyydämme apua, annamme me samalla muille luottamuksen äänen. Tällä yksinkertaisella teolla me vahvistamme meidän sidettämme. Me olemme rehellisiä ja ajattelemme ympärillämme olevia silloin, kun uskomme että he voivat tehdä jotain meidän hyväksemme.

Meillä on tapana ajatella pyyntö sosio-tunteellisen tuen saamiseksi kaksikärkisenä miekkana, joka auttaa muita käyttämään meitä hyväksi tai vahingoittamaan meidän itsenäisyyttämme uhaten kykyämme tehdä asiat itse.

Monesti epämieluisat kokemukset (pettymysten ja odotusten yhdistelmä) saa meidät ajattelemaan näin, mikä tekee meistä haluttomia pyytämään apua ja näyttämään tarpeemme muille.

Emme ole väärässä, mutta totuus on, että emme voi elää epäillen että “päähämme putoaa odottamatta ruukku kävellessämme pahaa-aavistamattomana kadulla.” Tällä tavoin me ilmaisemme ajatuksen, että esteet jotka me langetamme itsellemme ovat käytännöllisiä silloin kun tilanne vaatii meitä suojaamaan itsemme, ei sen jälkeen.

Avun pyytäminen on myös hyvä tapa aloittaa kanssakäyminen jonkun kanssa, sen lisäksi että se on korvaamaton perustavanlaatuinen sosiaalinen taito. Kun muut voivat auttaa meitä, saa se myös heidät tuntemaan olonsa hyväksi. Näin ollen muiden auttaminen on kaukana itsekkyydestä, se on keino pohdiskella ihmisten välisten suhteiden kauneutta ja ympärillemme tekojemme ansiosta syntyvistä siteistä.

Jätä jälkeesi tarve ylpeydelle ja erehtymättömyyden tunteelle. Häpeässä ei ole mitään järkeä.

Lisäksi negatiivisen pelko on yksi merkittävimmistä tekijöistä. Se saa meidät kammoamaan mahdollisuutta tulla tuomituksi ja nähdyksi heikkona. Muilta apua pyytääksemme meillä täytyy olla luottamuksen kokemus ja hyvinvoinnin tunne muiden kanssa. Jos me emme tee töitä näiden kahden peruspilarin eteen, eivät vaihtokaupat suju kuten niiden pitäisi.

Kun me pyydämme apua, me kaikki voitamme, koska on yhtä palkitsevaa antaa kuin saada. Sillä auttaminen on mahtavaa, eikä se että meitä autetaan ole yhtään vähemmän mahtavaa. Se on kokeilemisen arvoista.