Autismia ei pidä hävetä – vaan välinpitämättömyyttä
Autismi luokitellaan kehityshäiriöksi, joka vaikuttaa henkilön viestintään ja sosiaalisiin suhteisiin. Autismista kärsivällä lapsella on rajalliset kiinnostuksen kohteet ja hänellä on taipumusta stereotyyppiseen käytökseen eli toistuviin rutiineihin ja rituaalisiin toimintoihin.
Oireiden suuresta vaihtelevuudesta johtuen sekä Amerikan psykiatrinen yhdistys että yhdysvaltalainen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmä DSM ovat laajentaneet luokitusta autismin kirjon tiloihin.
Ajattele esimerkiksi 3-vuotiasta lasta, joka ei leiki muiden lasten kanssa. Lisäksi hänellä on rajoittuneet kiinnostuksen kohteet ja hänellä esiintyy toistavaa käyttäytymistä.
Kuvittele 10-vuotiasta tyttöä, joka puhuu monotonisesti eikä tiedä miten ilmaista tunteitaan, mutta on erittäin lahjakas matematiikassa tai hänellä on erityisen hyvä muisti.
Pohdimme tässä artikkelissa sitä mitä autismi on ja mitä se tarkoittaa, samalla kun pyrimme ottamaan yksilölliset eroavaisuudet huomioon. Lisäksi tarkastelemme sitä, kuinka meidän pitäisi puuttua autismiin.
Muutokset autismin määritelmässä ja erilaiset autismin kirjon diagnoosit
DSM on järjestelmä, joka kuvaa mielenterveyden häiriötä tai tautia samanaikaisesti useilla akseleilla. Tämän järjestelmän akseli IV käsittelee psykososiaalisia ongelmia. DSM-IV sisältää kokonaisvaltaiset kehityshäiriöt. Se käsittää seuraavat autismin kirjon alaryhmät:
- autistinen häiriö
- Aspergerin oireyhtymä
- Hellerin tauti eli disintegratiivinen kehityshäiriö
- PDD-NOS, joka kattaa autismin lievemmät muodot
- Rettin oireyhtymä
DSM-5:ssä neljä edellä mainituista autismin kirjon alaryhmistä (autistinen häiriö, Aspergerin syndrooma, Hellerin tauti ja PDD-NOS) on korvattu yleisellä luokituksella autismin kirjon häiriöt (ASD).
Rettin oireyhtymä ei enää kuulu tähän luokittelujärjestelmään. DSM-5 erottelee kolme oireiden vakavuuden astetta sekä määrittelee niiden hoitoon tarvittavan tuen tason.
Autismin tutkimus
Autismin tutkimuksessa on saavutettu useita edistysaskelia vuodesta 2000 alkaen. Tutkijat ovat pystyneet erottelemaan tiettyjä geeneissä tapahtuneita muutoksia, jotka liittyvät autismin syntyyn. Tutkimusten pohjalta on voitu todeta, että autismille on olemassa selvästi neurologinen perusta. Monet näistä geeneistä ovat yhteydessä neuronien väliseen yhteydenpitoon, jotka johtavat joihinkin autismissa esiintyviin, kehon toimintoihin liittyviin poikkeavuuksiin.
Vaikka autismin tutkimus on auttanut meitä ymmärtämään joitakin autismin syitä, meidän on tarpeen tehdä selväksi, että autismi ei ole geenivirheen aiheuttama. Geneettiset tekijät altistavat henkilön jollakin tavalla autismille, mutta geenimuutokset eivät riitä yksinään aiheuttamaan autismia. Monien tekijöiden yhteisvaikutus saa aikaan erilaisia oireita, joita autismia sairastavilla henkilöillä esiintyy.
Pidä mielessä seuraavat seikat
- Koulutukseen liittyvissä kliinisissä tutkimuksissa on saatu selville, että autistiset lapset torjuvat kontakteja muiden lasten kanssa hyvin nuoresta iästä lähtien, jopa yhden vuoden iästä alkaen. He eivät hyödy kuulo- ja tuntoaistiin liittyvistä ärsykkeistä, jotka ovat hyvin tärkeitä lapsen sosiaaliselle ja tunne-elämää koskevalle kehitykselle.
- Autistisilta lapsilta puuttuu mieltymys virikkeisiin, erityisesti sellainen joka liittyy viestintään ja vuorovaikutukseen. Tämä saa aikaan sen, että autistinen lapsi alkaa enenevässä määrin hakea virikkeitä omaehtoisesti. Se saa puolestaan aikaan sen, että lapsen vanhempien ja opettajien on vaikeampi ohjata heitä. Tämä puolestaan aiheuttaa viiveitä lapsen kehityksessä.
- On havaittu olevan neurologinen syy siihen, miksi joillakin ihmisillä sosiaalisten yhteyksien torjuminen on synnynnäistä ja he sen sijaan etsivät mieluummin virikkeitä omaehtoisesti. Sitä aiheuttavaa tekijää ei ole löydetty.
- Psykiatrit ja psykologit, kuten Leo Kanner, Ole Ivar Lovaas ja Sidney W. Bijou ovat monien muiden tutkijoiden ohella perehtyneet autismiin eri näkökulmista. Nämä tutkimukset auttavat meitä tekemään johtopäätöksiä autistisissa lapsissa esiintyvistä neurologisista eroista. Autismin ilmenemismuodot eivät ole samat lapsella joka kärsii Rettin syndroomasta, kuin lapsella jolla on Aspergerin oireyhtymä.
- Pitää tehdä selvä ero autismiin ja muihin häiriöihin, jotka perustuvat sosiaalisen mielenkiinnon puutteeseen. Niihin sisältyvät kuulon häiriöt, hermostollisista syistä johtuvat tavat tai tic-oireet tai varhaisten aistiärsykkeiden puute.
Autismin arviointi ja autismiin puuttuminen
Tehdessämme arviota autismista meidän pitää käsitellä näitä eettisiä kysymyksiä hyvin huolellisesti. Meidän pitää osoittaa toimien vaikutus vanhempiin ja tehdä realistisia hoitoennusteita. Meidän pitäisi viestiä, että autismi vaihtelee ilmenemisen muodoltaan ja välttää siihen liittyvää leimaamista.
Kuinka ammattilaiset arvioivat autismia?
- Autistiselle lapselle tehtävät fysiologiset kokeet, aisti- ja reagointijärjestelmän testit sekä neurologinen seulontatutkimus.
- Autistisen lapsen vanhempien kanssa käytävät keskustelut. Kysy tietoa odotusajasta, autistisen lapsen terveydestä sekä vanhemman ja lapsen välisestä suhteesta.
- Mittaa puutteita, erityisesti niitä jotka liittyvät autistisen lapsen sosiaaliseen ja henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen sekä lapsen käyttäytymiseen tai toimintoihin liittyviä ylilyöntejä. Näihin sisältyy omaehtoinen virikkeellinen käyttäytyminen.
- Älykkyystesteihin ei ole tarvetta lievässä autismissa, koska niiden tulokset voivat olla hämmentäviä.
Puuttuminen autistisen lapsen käyttäytymiseen ja toimintaan
Tärkeät puuttumisen osa-alueet ovat seuraavat:
Autistisen lapsen alhainen kiinnostus sosiaalisiin ärsykkeisiin
Meidän pitää lisätä autistisen lapsen sosiaalista kanssakäymistä.
- Ihmiskontakti voi estää autistisen lapsen omaehtoista virikkeellisyyttä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän pitäisi kohdella autistisia lapsia kuin vauvoja.
- Puhu paljon autistisen lapsen kanssa. Kohtele häntä kuin ihmisiä jolla on puhekyky, äläkä muodosta itsellesi ennakkoluuloja. Jos puhumme lapselle paljon, tämä saa lapsen jäljittelemään omaa käyttäytymistämme luonnollisemmin ja spontaanimmin.
- Ota selvää siitä, mistä autistiset lapset pitävät. Autististen lasten toistava käyttäytyminen voi antaa meille vihjeen siitä, mistä he pitävät. Ota selvää mikä heitä kiinnostaa, niin että voit esitellä heille sosiaalisia taitoja vaativan tehtävän jossa heidän pitää tehdä yhteistyötä muiden lasten kanssa.
- Jos autistisilla lapsilla on jokin erityinen kyky, ota se mukaan ryhmän toimintaan. Tämä nostaa heidän itsetuntoaan. Jos autismista kärsivä lapsi on esimerkiksi erittäin hyvä palapeleissä tai rakentelussa – mikä onkin yleensä ottaen tyypillistä autistisille lapsille – tee siitä myös osa muun ryhmän toimintaa.
- Eläinterapialla on saavutettu hyviä tuloksia autismin hoidossa. Eläinterapiassa lapsi on kanssakäymisissä esimerkiksi hevosten, delfiinien tai koirien kanssa.
Autististen lasten omaehtoisen virikkeellisyyden korkea taso
Autististen lasten omaehtoista virikkeellistä toimintaa pitää rajoittaa. Toisaalta autististen lasten pitää saada olla yhteydessä sosiaaliseen ympäristöönsä.
- Ota huomioon kaikki ne tekijät, jotka saattavat lisätä tai estää lapsen häiritsevää käyttäytymistä. Meidän pitää olla huolellisia tässä suhteessa, koska lapset saattavat ylläpitää omaehtoisia virikkeellisiä käyttäytymistapojaan keinona saada osakseen huomiota tai virikkeitä, joita he eivät saa muista toiminnoista.
- Muuta lapsen biologisiin tiloihin vaikuttavia tekijöitä, kuten aterioiden ja levon ajankohtaa sekä muita aikatauluja niin, että lapsen tarpeet vaikuttavat vähemmän häiritseviltä ja sopivat paremmin yhteen päivän muun toiminnan kanssa. Vahvista sellaista käyttäytymistä tai toimintaa, joka ei sovi yhteen lapsen omaehtoisen virikkeellisyyden kanssa.
- Älä koskaan menetä malttiasi äläkä KOSKAAN käytä minkään tyyppistä voimaa tai fyysistä rangaistusta. Se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, ei edes keinona saada lapsi luopumaan omaehtoisesta virikkeellisestä toiminnasta tai lopettamaan häiritsevää käyttäytymistä.
Yhteenvetona voidaan todeta, että meille pitää olla selvää, että mikä tahansa puuttuminen vaatii perusteellista suunnittelua siitä, mitä toimintatapoja halutaan vahvistaa. Autistisille lapsille annettavien ohjeiden pitää olla selkeitä ja meidän pitää puuttua lapsen omaehtoiseen virikkeellisyyteen systemaattisesti sekä olla kärsivällisiä sen edistymisen seuraamisessa.