Ajattelen sinua kunnes se lakkaa satuttamasta

· 7.2.2016

Minä olen pahoillani, sinä et ollut se oikea.

Sinä et ollut minun inspiraationi lähde. Minun aina ja ikuisesti.

Sinä et ollut se, joka toi minusta parhaimmat puoleni esiin syvimmistä, pimeimmistä sieluni nurkista. Sinä et ollut se, joka olisi kädestä pitäen vienyt minut katsomaan tähtien syttymistä öisin.

Se vaan et ollut sinä… Mutta ehkä sinä et sitä halunnutkaan.

Minä nukahdan, visualisoiden tuon kauniin tähtien täyttämän taivaan. Minä lennän sängystäni, ohi sinun ja minun, ja muistojen ohi.

Huomenna on uusi päivä.

Tämä sänky on niin tyhjä. Niin suuri. Niin tilava. Ja pahinta on, että se on aina ollut näin, olitpa sinä kanssani tai et.

Minä teen parhaani noustakseni sängystä niin, että en näe tyhjää paikkaa vieressäni kun teen sen.

Kahvin tuoksu hulmuaa keittiön halki. Se tuoksuu herkulliselta ja vaikuttaa lohduttavan minua.

Minä koetan tehdä muistoista selvää. Minä en pysty edes muistamaan selvästi. Tuhansia mielikuvia sinkoilee mieleni läpi: suudelma kaulalle. Kohina. Minä alan muistaa…

Sinä et ollut se, joka kutsuu minua “kauniiksi” joka aamu, tai saa minut nauramaan kesken haukotusteni.

Sinä et ollut se, joka luotti minuun. Se, joka sanoi että se olisi ikuista. Joka sanoi että olet tukenani ja turvanani. Sinä et ollut se, joka sai maailmani valaistua tuhanneksi päiväksi, ainoastaan väläyttämällä hymyn.

Mutta minä en myöskään pyytänyt sinulta mitään noista asioista.

Sinä et koskaan ollut minun vedonlyöntini kohde. Minun haasteeni. Minun taisteluni.

Ehkä minä olin se, joka ei halunnut taistella meidän puolestamme…

Ja minä olen pahoillani.

Minä laitoin sokeria kahviini, jostain syystä. Yleensä minä pidän siitä ilman. Ehkä minä tarvitsen jonkinlaista kompromissia tänään, tai jonkinlaista makupalaa. Muistot voivat todella imeä sinut kuivaksi. Minä istun rauhassa ja odotan kahvini jäähtyvän.

Minä ajattelen ja suljen silmäni. Minä en kykene edes muistamaan lämpöä. Vain kylmyyden.

Sinä et ollut se, joka sai minut ja sängyn vavahtelemaan joka yö. Siitä huolimatta minkä väriset pussit silmiemme alla olivat tai kuinka väsyneitä me olimme.

Sinä et ollut se, joka työnsi minut jalkakäytävälle kun alkoi sataa, jotta voisin nauttia luonnosta ja olla osa sen kauniita tuoksuja ja tunteita.

Vihaa minua. Loukkaa minua. Se olisi luultavasti kaikkein tunteellisin sinusta tullut asia koko tänä aikana. Tee jotain järisyttävän tunteellista. Tee jotain liikauttaaksesi kylmää sydäntäsi. Sitä kylmää sydäntä joka jäädytti tämän suhteen.

Ja niin meitä oli kaksi, yhden sijasta. Ehkä siinä piilee meidän virheemme. Nyt ei ole se aika jolloin palata menneeseen ja kysyä itseltämme kenen syytä kaikki oli. Ja olen varma että syy on minun. Siksi olen niin pahoillani, mutta sinä et ollut se oikea.

Sydän kahvikupissa

Minä hörppään kahvia. Se on makoisaa, ei turhan karvasta. Minä maistan sen ja muistan… Ei minkään maun. Haihtuneiden haaveiden, pettymyksien ja rutiinin aromin.

Elämöinnin ja hälyn kurimus. Ihmisiä, juomia. Lisää ihmisiä ja lisää juomia. Kunnes keho saavuttaa rajansa ja me vaivumme uneen ajattelematta. Ajattelematta sinua ja minua, tai meitä.

Totuus on, että krapula seurassa on vähemmän krapula. Ehkä siinä on syy miksi me kestimme niin pitkään kuin kestimme. Kuka tietää?

Minulla ei ole paljoa kahvia jäljellä, ehkä yksi kunnon siemaus tai kaksi pienempää. Ja se on mihin kaikki lopulta päätyy: valintoihin… Ja minä en tiedä mitä tehdä kahvilleni. En ole ikinä tiennyt.

Ehkä minun pitäisi vain paiskata se lattialle ja antaa mukin hajota tuhansiksi sirpaleiksi. Sitten myöhemmin minä kerään särkyneen kupin ja siivoan kahvinjämät pois.

Koska sinä et ollut se, joka teki minut onnelliseksi ja sai minut haaveilemaan. Sinä et ollut minun lempipaikkani olla.

Sinä et ollut minun syyni mennä kotiin ja kadota maailmasta tuntikausiksi.

Minä olen pahoillani. Valitseminen ei oikein koskaan ole ollut minun juttuni. Minä nautin toisen kupin kahvia huomenna. Ja samalla kun teen sen, minä ajattelen sinua kunnes se ei enää tee kipeää.

Säästä sinä muistojamme tästä eteenpäin, koska ne eivät mahdu minun sydämeeni enää. Jossain syvällä me aina tiesimme sen. Minä en koskaan ollut minä, etkä sinä koskaan ollut sinä.