Ajanhan kuuluisi parantaa kaikki?

28.2.2016 en Psykologia 67 Jaetut

Minulla on paha mieli jostakin, josta minun ei tulisi enää välittää. Se on varjo, joka seuraa minua aina. Se on liian raskas kannettavakseni. Luulen, että sitä kutsutaan nimellä menneisyyteni. Unelmoin päivästä, jolloin voin sanoa hyvästit tuolle painolastille, jotta se lakkaa piinaamasta minua. Ehkä sinäkin ole kokenut tai koet näin.

Voit joko kompastella samaan kiveen toistamiseen tai alkaa välittämään siitä. Joskus saatamme olla täydellisiä esimerkkejä jälkimmäisestä. Sitä on hankala uskoa. Ei ole kovin fiksua välittää jostakin, joka aiheuttaa meille harmia ja johon kompastumme useita kertoja.

“Älä roiku menneisyydessä,
äläkä huonoissa muistoissa.
Älä revi auki haavaa, joka on jo parantunut.
Älä tuo takaisin vanhoja tuskia ja suruja.

Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut…

Tästä eteenpäin
keskitä kaikki energiasi uuden elämän rakentamiseen
tähtää kohti huippuja ja kävele eteenpäin.
Älä katso taaksesi.

Ole kuin aurinko, joka nousee joka päivä,
ilman, että ajattelisit edellistä yötä.

Nouse ylös…
auringonvalo odottaa sinua ulkona!”

-Jaime Sabines-

Olen kuullut, että elämässä on kolmenlaisia geometrisiä vahinkoja: noidanympyröitä, rakkauskolmioita ja neliöiden sisään rajattuja mieliä. Ihmettelen, mitä teemme väärin, että putoamme aina uudelleen samoihin kuoppiin.

Tästä aiheesta on vaikea puhua, sillä se tarkoittaa sitä, että myönnämme roikkuvamme tietyissä asioissa menneisyydessä. Se tarkoittaa, että myönnämme, että myös tunteemme yrittävät elää menneessä. Ja tällöin alan todella miettimään, että ehkä aika ei oikeasti parannakaan kaikkea. Koska jos näin pitäisi olla, aika ei ole tehnyt kovin hyvää työtä.

Olipa asia miten hyvänsä, olen tullut siihen päätökseen, että sama roisto huijaa meitä kaikkia. Mitä minä olen tähän mennessä oppinut, on se, että aika vain näyttää surulle ja kärsimykselle, mistä odotushuone löytyy.

Se, mikä meitä todella piinaa, on toivossa eläminen. Sen takia olenkin sitä mieltä, että nyt on aika kohdata asia ja hyväksyä se. Päivän päätteeksi ne tietyt asiat menneisyydestämme, jotka olemme päättäneet elää uudelleen ja uudelleen, eivät ole ainoita hankalia asioita elämässämme. Tämä tarkoittaa vain sitä, että olemme päässeet edellisistä yli kohtaamalla ne rohkeasti, jotta ne eivät enää satuttaisi meitä. Tällä kertaa asia on kuitenkin mielestäni toisin, sillä nyt kipu yllätti meidät, emmekä olleet siihen valmiita.

Aika parantaa naisen

Katselet luultavasti ympärillesi ja ajattelet, että kaikki on hyvin, mutta aivan yhtäkkiä syvä suru valtaa mielesi. Syyllisyys on langennut päällesi ja painaa sinua alaspäin. Se on hankala vastoinkäyminen, joka ei reagoi mihinkään. Itse asiassa usein syytämme itseämme tästä. Näemme tunteemme itsekkäinä, kun itse asiassa ne vain vaativat meitä kunnioittamaan omaa tilaansa.

Totuus on se, että ihmisen on hyvin vaikea elää jatkuvassa epävarmuudessa, jonka on aiheuttanut selittämätön suru. Uskon kuitenkin, että olemme alkaneet ymmärtämään toisiamme ja pian huomaamme, että avain sovintoon johtavaan oveen löytyy sisältämme.

Ongelma on se, että me hautaamme riidat ja huonot kokemuksemme, koska kuvittelemme, että näin voimme vapautua niistä. Mutta tämä on täysin väärä tapa ajatella. Haavan peittäminen ei auta sitä parantumaan yhtään sen paremmin tai nopeammin.

Itse asiassa tällöin kyseessä on pelkkä ensiapu. Se voi pelastaa elämämme, mutta se ei auta meitä parantumaan. Tästä syystä nyt on aika antautua sydämen avoleikkaukselle.

Yritämme vältellä asian muistamista, mutta se ”mitä joskus oli” elää kanssamme. Kyyneleet yllättävät meidät hetkinä, jolloin niitä vähiten odotamme. On kyse impulsseista. Jokin haluaa päästä ulos, ja tämä on toinen oireilu siitä, että elämme menneisyydessämme. Tunnemme itsemme rajoittuneiksi, emmekä tiedä tähän syytä. Jokin estää meitä antamasta parastamme, eikä tälle ole mitään tiettyä selitystä.

Meistä on tullut oman sisäisen elämämme rationalisoinnin mestareita ilman, että edes huomaamme kohtaavamme itsemme sisimmässämme. Uskon, että nyt on aika talloa menneisyytemme päältä ja kieltää tunteitamme enää elämästä siellä.

Nyt on aika repiä auki kaulapantamme. Tutkia ja löytää avain sisäiseen lukkoomme ja jatkaa seilailua pikku laivassamme kohti vapautta.

Ja rakas kohtalo. Jos jotakin ei ole tarkoitettu minulle, olisitko kiltti etkä asettaisi sitä eteeni. Olen oppinut läksyni, olen nähnyt menneisyyteen ja olen ymmärtänyt, että mikään ei tule enää olemaan niin kuin ennen oli. Se mikä on tehty, on tehty.

Nyt ymmärrän, että aika ei voinut kuivata kyyneleitäni, sillä sen tehtävänä oli opettaa minulle, että heikkouksien kanssa ei ole mahdollista olla vahva. Koska et voi elää menneisyydessä. Voit ainoastaan oppia menneisyydestäsi, eikä kukaan, paitsi sinä itse, voi sinua siitä vapauttaa. On suuri virhe elää nykyhetkessä muistellen menneisyyttä, jolla ei enää ole tulevaisuutta.

UUTISIA VERKOSSA