Haluan äidiksi, mutta olen peloissani

Haluan äidiksi, mutta olen peloissani

Viimeisin päivitys: 26 kesäkuuta, 2019

Sosiaalinen paine lasten hankintaa kohtaan on huomattavasti aiempaa heikompaa. Sen sijaan äidiksi tulo tai vapaavalintainen lapsettomuus on yhä haastava päätös. Äidiksi tuloon liittyy paljon pelkoa, ja se voi vaikuttaa päätökseen vahvastikin. Käymme tässä artikkelissa läpi joitakin kysymyksiä, joiden avulla voit tehdä tietoon perustuvan päätöksen, joka mukailee tarpeitasi ja toiveitasi.

Ajat ovat muuttuneet paljon, ja niin on myös ymmärryksemme äitiydestä. Joiltakin osin muutos on ollut parempaan suuntaan, mutta muutosten mukana tulee myös myyttejä, jotka saavat jotkut naiset pelon valtaan. Jopa jotkut naiset, jotka haluavat lapsia, päättävät olla hankkimatta niitä koska he ovat niin häkeltyneitä äitiyden monimutkaisuudesta. Paras asia on se, että sinä olet ainoa ihminen, joka saa päättää haluatko sinä äidiksi vai et. Tämä on naisille todellinen etu, sillä vielä jokin aika sitten oli olemassa valtava sosiaalinen paine hankkia lapsia.

Ongelmana on se, että osa naisista on ajautunut aivan toiseen ääripäähän. He näkevät lasten hankkimisen niin hankalana asiana, että on parempi kokonaan välttää sitä. Heille se ei ole enää luonnollinen osa elämää. Kumpikaan ääripää ei ole hyvästä. Loppujen lopuksi ainoa asia jolla todella on merkitystä on se, että jokaisen naisen tulisi olla vastuussa omista toiveistaan ja päätöksistään.

“Päätös hankkia lapsia on hetkellinen. On kyse loppuelämän päätöksestä, jossa sydämesi on kehosi ulkopuolella.” 

-Elizabeth Stone-

Nainen istuu ja ajattelee.

Äidiksi tulo ja siihen liittyvä pelko

Äitiyden pelko on täysin normaalia. Äitiys loppujen lopuksi äitiys muuttaa elämääsi radikaalisti. Joudut myös hyväksymään fyysistä ja psyykkistä kipua. Kukapa ei olisi peloissaan tästä?

Pelko voi kuitenkin joskus aiheutua eri asioista. Ehkä olet kuullut vanhempien sinuun vaikutuksen tehneiden naisten tarinoita. Tästä ei ole niinkään kauan aikaa kun naiset joutuivat synnyttämään hyvin vaikeissa olosuhteissa. He eivät usein olleet valmistautuneita kokemukseen ja suurin osa jäi ilman asianmukaista hoitoa.

Jotkut naiset hylkäävät ajatuksen äitiydestä koska he eivät koe olevansa valmiita siihen. Totuus on se, että juuri kukaan ei ole valmis äidiksi tuloon. Emme yleensäkään ole valmistautuneita asioihin, jotka meille tapahtuu. Emme ole valmistautuneita kasvamaan aikuiseksi, eroamaan rakkaistamme, tulemaan vanhaksi jne.

Toinen syy, miksi eräät naiset jättävät hankkimatta lapsia on se, että elämä on rankkaa. He eivät halua siirtää ahdistusta, masennusta tai muita ongelmia lapsilleen. Tämä kuitenkin lienee jokseenkin äärimmäinen näkemys. Ei ole mahdollista kokoaan välttää kärsimystä, menetystä tai virheitä. Kaikesta huolimatta elämä voi olla kaunista. On olemassa paljon ihania kokemuksia elettäväksi.

pohtiva nainen

Älä anna pelon estää äitiyttäsi

Mikä tahansa onkin pelkosi aiheuttaja, on tärkeää, ettet anna sen estää unelmiesi toteuttamista. Jos todella haluat lapsen, pelon ei pitäisi tulla tämän haaveen eteen. Sen sijaan että antaisit pelon voittaa, ota aikaa pohtiaksesi asiaa. Havainnoi itseäsi, tilannetta ja mieti miksi pelkäät.

Mistä pelkosi aiheutuu? Onko se aiheellista vai ei? Haluatko todella äidiksi vai oletko peloissasi sen vuoksi että et halua äidiksi, mutta koet painetta sen osalta? Sinun tulisi pohtia näitä asioita.

Selvitä toiveesi

Sen lisäksi, mitä jo kävimme läpi edellä, laadi tilinpito nykytilanteestasi. Onko nyt oikea hetki synnyttää lapsi tähän maailmaan? Onko sinulla kumppanisi tuki? Tukeeko perheesi sinua? Nämä ovat todella tärkeitä seikkoja pohdittavaksi ennen päätöksentekoa. Viime kädessä pääätös on kuitenkin sinun. Äitinä olo tai lapsetta jääminen ei tee sinua onnelliseksi, jos teet sen muita miellyttääksesi.

Sinun tulee myös tarkastella taloustilannettasi tarkkaan. Lapsen kasvattaminen ei vaadi miljoonia, mutta sinun tulisi kyetä tarjoamaan hänelle vakautta. Sinun tulee varmistaa etenkin, että sinulla on lapselle riittävästi aikaa.

Kun olet käynyt läpi nämä edellä mainitut seikat ja arvioinut tilanteesi, on luultavasti helpompaa päättää mitä haluat tehdä. Jos äidiksi tulo on se mitä haluat, taistele sen eteen parhaan kykysi mukaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Chand, S. P., & Marwaha, R. (2022). Anxiety. StatPearls. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK470361/
  • Conversano, C., Rotondo, A., Lensi, E., Della Vista, O., Arpone, F., & Reda, M. A. (2010). Optimism and its impact on mental and physical well-being. Clinical practice and epidemiology in mental health: CP & EMH6, 25.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.