6 myyttiä henkisesti vahvoista ihmisistä

6 myyttiä henkisesti vahvoista ihmisistä

Viimeisin päivitys: 04 marraskuuta, 2016

Henkisesti vahvoista ihmisistä on olemassa monia myyttejä ja ajatuksia. Joskus käytämme liikaa aikaa miettiessämme kuinka voisimme tulla heidän kaltaisikseen. Toisina aikoina taas erehdymme uskomaan joitakin myyttejä, jotka saavat meidät epäilemään henkisen vahvuuden positiivisia puolia.

Tällä kertaa haluan puhua yleisimmistä uskomuksista jotka liittyvät henkisesti vahvoihin ihmisiin. Tulet huomaamaan, että he ovat kuin sinä ja minä. Ainoa ero saattaa olla heidän tapansa hyväksyä ja kohdata elämän haasteet.

Myytti 1: He ovat syntyneet vahvoiksi

Saatat uskoa, että henkisesti vahvat ihmiset syntyivät sellaisina. Saatat ajatella että he tulevat tänne erilaisella mentaliteetilla, joka määrittää heidät jo syntymästä saakka. Todellisuus on toisenlainen. Me kaikki synnymme varustettuina samoilla kognitiivisilla ja emotionaalisilla kyvyillä ja käyttäytymistaidoilla.

Erot syntyvät siitä, miten meidät kasvatetaan ja koulutetaan, millaisia kokemuksia meillä on ja millaisen vision kehitämme. Ei ole tavatonta, että kaksi veljeä joilla on ollut sama elämä päätyvät toistensa vastakohdiksi.

Toinen heistä saattaisi hyvin olla henkisesti vahvojen listalla, samalla kun toinen heistä on epävarma. Heidät erottaa heidän näkökulmansa, jonka kumpikin on tahollaan luonut ja se emotionaalinen työ jonka he ovat tehneet itsekseen.

Myytti 2: He ovat kylmiä ja tunteettomia

nainen suljetut silmät

Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Henkisesti vahvat ihmiset tuntevat ihan kuin kuka tahansa muukin. Itse asiassa, monet heistä ovat kiltempiä ja herttaisempia ihmisiä joita olet koskaan osannut kuvitella. Ero on siinä, että he tietävät kuinka ilmaista tunteitaan.

He yksinkertaisesti välttävät antamasta kaikkea rakkauttaan ihmisille jotka eivät sitä ansaitse. He ovat myös valmistautuneet lopettamaan tuhoisan ihmissuhteen silloin kun sellainen ilmaantuu heidän elämäänsä. Ei ole epäilystäkään etteikö tämä päätös satu, mutta he tietävät että heidän täytyy pitää itsensä turvassa. Saatat ajatella heidän olevan kylmiä sillä he tietävät kuinka kontrolloida tunteitaan. Mutta tämä ei ole kylmyyden merkki.

Myytti 3: He ovat aggressiivisia ja epäystävällisiä

Henkisesti vahvat ihmiset eivät perusta olemassaoloaan toisten miellyttämiseen. He eivät myöskään etsi kontrollia tai tule kertomaan sinulle kuinka sinun pitäisi elää. Mutta tämä ei tarkoita että he olisivat epäystävällisiä.

Ajatus heidän aggressiivisuudestaan kumpuaa siitä tosiasiasta, että henkisesti vahvoilla ihmisillä ei ole estoja kertoa omaa mielipidettään. Jos he eivät pidä asenteestasi tai jos he ajattelevat että yrität kontrolloida heitä, he asettavat rajansa.

Suurimman osan ajasta he tekevät niin ystävällisellä tavalla. Ainoa syy heidän aggressiivisuuteensa on se, jos heidän rajojaan ei kunnioiteta. Tämän ulkopuolella he ovat aivan yhtä ystävällisiä ja lähestyttäviä kuin kaikki muutkin.

Myytti 4: He eivät ole koskaan kokeneet vaikeita aikoja

Tämä on toinen äärimmäisen virheellinen myytti henkisesti vahvoista ihmisistä. On yleistä että kun tapaat näitä ihmisiä, uskot että heillä on aina ollut helppo elämä. Todellisuus on toisenlainen.

nainen jyrkanteella

Kaikki heistä ovat läpikäyneet epäonnistumista, epäilyksiä, pelkoa ja surua. Älä ajattele että sinä olet ainoa jolla on ollut vaikea lapsuus. Ero on siinä, että henkisesti vahvat ihmiset ovat niitä jotka eivät ole halukkaita antamaan näiden kokemusten määrittää heitä.

He tietävät että jokainen kokemus on antanut heille arvokkaita opetuksia joista he ottavat hyödyn irti. Niin ollen he keskittyvät päämäärien asettamiseen ja niiden saavuttamiseen.

Myytti 5: Henkisesti vahvoilla ihmisillä ei ole tunne-elämän ongelmia

Se tosiasia että henkilö on emotionaalisesti vahva, ei tee heistä täydellisiä. Jos elät psyykkisen sairauden tai ongelman, kuten vaikka masennuksen kanssa, ja ajattelet että sen vuoksi et voi olla henkisesti vahva, olet väärässä. Ainoa asia mitä sinun todella pitää tehdä, on tehdä päätös kamppailla näitä ongelmia vastaan. Tästä päätöksestä voit valita tien tulla vahvemmaksi.

Henkinen voima perustuu taitoihin jotka me kaikki voimme oppia. Jotkut taidot vaativat enemmän aikaa mutta niille ei ole rajoja.

Myytti 6: Kipua ei ole olemassa heille

Henkisesti vahvana ihmisenä eläminen ei tarkoita etteivätkö he tuntisi kipua. He tuntevat sekä fyysistä että psyykkistä kipua, samoin kuin me kaikki. Ero on siinä, että he tietävät sen olevan välttämätöntä jotta he voivat edetä elämässään.

Älä ajattele että henkisesti vahvana ihmisenä voisit juosta maratonin ensimmäistä kertaa ilman kipua. Tämä voi tapahtua vain kun olet harjoitellut tarpeeksi. Pakotat itsesi jatkamaan sillä sinulla on tarpeeksi henkistä motivaatiota siihen.

Nyt kun olemme paljastaneet nämä myytit henkisesti vahvoista ihmisistä, ehkä henkiseen vahvuuteen ei enää vaadita yli-inhimillisiä kykyjä. Ehkä sinäkin kuulut näihin ihmisiin?

 

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.