3 merkkiä epävarmuudesta rakkaudessa

· 23.12.2018

Rakastuminen tarkoittaa, että otamme riskejä ja että jaamme jonkun kanssa kaikkein intiimimmät asiamme. Siksi jotkut ihmiset kokevat rakkaudessa epävarmuutta. Sillä rakkaudessa on kyse luottamisesta, itsestämme irti päästämisestä ja avautumisesta toiselle henkilölle.

Parisuhteemme pitäisi olla turvallinen alue, jossa voimme ilmaista itseämme vapaasti ja olla oma itsemme. Jos asian laita ei ole tämä, saatamme kokea epävarmuutta ja epäilyjä. Tässä artikkelissa puhumme epävarmuuden merkeistä rakkaudessa, joita jotkut ihmiset saattavat kokea parisuhteessaan.

Kun tapaamme henkilön josta pidämme paljon, saatamme tuntea epävarmuutta ja pelätä, että hän tulee vahingoittamaan meitä. Siksi luovutamme ennen kuin edes olemme tutustuneet häneen. Toisin sanoen, jos ”pakenemme” juuri tapaamaamme henkilöä, se on selvä merkki epävarmuudesta. On kuitenkin olemassa muitakin epävarmuuden merkkejä, joita emme aina huomaa.

Epävarmuus rakkaudessa: kontrolli ja mustasukkaisuus

Yksi merkki epävarmuudesta rakkaudessa on se, että henkilö yrittää hallita kaikkea, joko itse suhdetta (asioita, joita pari tekee yhdessä) tai sitten kumppania (mitä hän tekee tai ei tee). Jotkut ihmiset tuntevat impulsiivista tarvetta hallita, jotta he eivät tunne oloaan uhatuksi.

Kun joku haluaa hallita kumppaniaan, tämä johtuu yleisesti siitä, että hän tuntee olonsa epävarmaksi. Tarve hallita voi myös tarkoittaa, että henkilöllä on syvällisempiä psykologisia ongelmia, kuten esimerkiksi pakko-oireinen häiriö.

epävarmuus rakkaudessa: ei luota viesteihin

Epävarmuus rakkaudessa ilmenee myös mustasukkaisuuden muodossa. Mustasukkaisuus on selvä merkki epävarmuudesta. Ihmiset, jotka luottavat kumppaneihinsa ja ovat itsevarmoja, saattavat myös tuntea mustasukkaisuutta aina silloin tällöin, mutta ehdottomasti harvemmin ja eikä niin voimakkaasti.

Hyvä tapa välttää mustasukkaisuutta on lopettaa kaikki käytökset, jotka johtavat tähän. Esimerkiksi jatkuvasti kumppanilta kysyminen missä hän on, mihin aikaan hän saapuu ja minne, ja jatkuva hänen sosiaalisen mediansa tarkkailu, jne.

Epävarmuus rakkaudessa: jatkuva hellyydenosoitusten halu

Kaikki haluavat tuntea olevansa erityisiä ja rakastettuja, mutta pakkomielteisesti niiden hetkien laskeminen, kun kumppanimme tekee jotain suloista, ei ole normaalia. On ihmisiä, jotka mittaavat ja vertaavat kumppaninsa hellyydenosoituksia ja jopa pyytävät kumppaniaan sanomaan ”minä rakastan sinua” tai ilmaisemaan rakkautensa.

He jotka ovat epävarmoja rakkaudessa, saattavat sanoa asioita kuten, ‘’et rakasta minua niin kuin rakastat ystäviäsi’’ tai ‘’kun olemme yksin et osoita rakkauttasi, mutta kuitenkin osoitat sen kaikkien edessä.’’ Nämä ovat merkkejä pelosta, epävarmuudesta ja alhaisesta itsetunnosta. Näiden kommenttien sanominen on täysin normaalia, jos et sano niitä koko ajan ja jos ne eivät saa aikaan jännitystä.

Tohtori Megan McCarthyn suorittama tutkimus Waterloon yliopistossa osoittaa, että alhaisesta itsetunnosta kärsivillä ihmisillä on taipumusta pitää ”tarpeensa” itsellään, jotta he eivät häiritsisi kumppaniaan. Tämä johtaa vaikeuksiin muodostaa terve side parin välillä. Syytökset, kritiikki ja huolet tulevat ennen pitkää nousemaan esiin.

rakkautta vai jotain muuta?

Epävarmuus rakkaudessa: emme ilmaise ajatuksiamme, ja vältämme konflikteja

Kumppanimme kanssa eri mieltä oleminen ja väitteleminen on terveellistä. Itse asiassa erimielisyydet ovat välttämättömiä voidaksemme ymmärtää, että hänen tarpeensa eroavat meidän tarpeistamme.

Monet ihmiset yrittävät välttää kaikkia väittelyyn johtavia merkkejä, esimerkiksi siinä uskossa, että tämä on merkki heikkoudesta. Tämän seurauksena he eivät ilmaise ajatuksiaan ja yrittävät edistää vain keskusteluja, joissa he voivat olla samaa mieltä sen kanssa, mitä heidän kumppaninsa sanoo.

Tämä tapa, joka voi olla hyödyllinen lyhyellä aikavälillä, päätyy vahingoittamaan paria pitkällä aikavälillä. Spontaaniuden puute, tulee vain pahentamaan epävarmuutta.

Nämä kolme merkkiä epävarmuudesta eivät ole hyödyllisiä vain tunnistamaan epävarmuutta rakkaudessa. Niistä tietoisena oleminen ja yritys muuttaa ne voivat jopa auttaa tuhoamaan epävarmuudet. Loppujen lopuksi, parisuhteessa oleminen on hyvä tapa saada tukea, etenkin jos henkilö voi olla oma itsensä parisuhteessa. Mutta se voi myös saada aikaan jännitystä, jos parisuhteessa ei ole tarpeeksi luottamusta.

  • Stackert, R. A., & Bursik, K. (2003). Why am I unsatisfied? Adult attachment style, gendered irrational relationship beliefs, and young adult romantic relationship satisfaction. Personality and Individual Differences. https://doi.org/10.1016/S0191-8869(02)00124-1
  • Kurdek, L. A. (2002). On being insecure about the assessment of attachment styles. Journal of Social and Personal Relationships. https://doi.org/10.1177/0265407502196005
  • Domingue, R., & Mollen, D. (2009). Attachment and conflict communication in adult romantic relationships. Journal of Social and Personal Relationships. https://doi.org/10.1177/0265407509347932