Ylimielisyys on yleensä useiden raivokohtausten takana
Usein ilmenevät raivokohtaukset piilottavat monesti taakseen ylimielisyyttä. Ylimielisten ihmisten on aina oltava oikeassa, eivätkä he suvaitse sitä että joku väittää heitä vastaan tai että heitä korjataan, ja he ovat myöskin heidän oman turhautumisensa jatkuvia uhreja. On tärkeää huomauttaa, että narsismi piiloutuu usein ylpeyden taakse, ja siksi he muodostavat itselleen todella uuvuttavan persoonallisuuden.
Me tiedämme että ylimielisten ihmisten on vaikeaa nähdä omien tapojensa “virheet”, todennäköisesti siksi että heidän nenänsä on niin lähellä peiliä, etteivät he näe edes itseään. Olemme kuitenkin niin tottuneita tällaisten persoonallisuuksien läsnäoloon ympäristössämme, että melkein huomaamattamme pidämme narsismia ja ylimielisyyttä normaalina. Voimme nähdä tätä poliitikoissa, liikeasioissa ja jopa kokonaisissa uusissa sukupolvissa.
”On helpompaa kirjoittaa ylimielisyyttä vastaan kuin päästä siitä yli.”
-Francisco de Quevedo-
Ylimielinen henkilö, oli hän minkä ikäinen tahansa, ”tietää kaiken”, eikä kukaan voi opettaa hänelle mitään, sillä se on jo hänen “ansioluettelossaan”. Muiden tarpeilla ei ole hänelle niin paljon arvoa, ja hänen kypsyytensä saattaa olla kuusivuotiaan lapsen tasolla.
Ne jotka ovat tällaisten ihmisten kanssa tekemisissä päivittäin ovat jo tietoisia heidän usein ilmentyvästä vihastaan. Heidän ihonsa on todella paksu ja heidän egonsa paisunut. He suuttuvat mitä pienimmistä asioista ja menettävät itsensä hallinnan. He leikkivät joskus mykkäkoulua. Ehkä he kantavat kaunaa jotakuta kohtaan, joka on pettänyt heidät pienellä ja merkityksettömällä tavalla…
Useat raivokohtaukset ja mitä ylimielisyyden naamion alla piilee
Ylimielisyys on aina naamio, piikkisikamainen naamio, jossa piikit toimivat puolustusmuurina, jotta kukaan ei näkisi pelkoja, luonnehäiriöitä ja heikkouksia. Jos joku esimerkiksi kertoo minulle, että minun pitäisi olla kärsivällisempi ja otettava asiat lunkimmin, en epäröisi nostaa suojaustani ja kohottaa piikkejäni (hän on kyseenalaistanut hyvän työni). Sillä ei myöskään ole väliä, tarkoittiko hän huomautuksellaan hyvää vai ei – minä otan sen joka tapauksessa vastaan loukkauksena.
Tällaisen henkilön itsetunto on alhainen, ja tämä alemmuuden tunne muuttuu usein aggression lähteeksi. Se on vihalla, ilkeydellä ja katkeralla turhautumisella ladattu katapultti. Myöskin tarve olla parempi kuin kukaan muu missä tahansa tilanteessa, olosuhteessa tai asiayhteydessä muuttuu ”auktoriteetin harhaluuloksi”. Se on paikka, jossa kukaan ei saa häpäistä häntä, jossa hänen vastustamisensa millään muotoa on loukkaavaa.
Tällaisille persoonallisuuksille ylpeys on hienostunut palkitsemisjärjestelmä. Kaikkein mielenkiintoisin asia on, että tämä puku täynnä piikkejä on usein luotu lapsuudessa, se on ollut tapa piilottaa epävarmuuksia. Myöhemmin siitä tulee tapa reagoida ongelmiin ja pettymyksiin. Näin on siitä syystä, että ylimieliset persoonallisuudet käyttävät ylimielisyyttä ja aggressiota merkatakseen reviirinsä ja löytääkseen itselleen kelpuutusta.
Mutta se mitä ylimieliset ihmiset todella saavat, on etäisyys heistä itsestään ja muista. He ovat pinnallisten suhteiden noidankehässä.
Mitä meidän tulisi tehdä kun kohtaamme usein raivokohtauksia saavia ihmisiä?
Usein ilmenevän vihan takana piilee selvä ongelma tunteiden hallinnan, itsetunnon ja psykologisen tasapainon kanssa. Kukaan ei voi elää kroonisen vihan kuoren alla, käärittynä leijonanharjaan ja jatkuvasti karjuen. Jos meidän ympäristössämme on henkilö johon nämä kuvaukset sopivat, niin erään asian on oltava selvä: ongelma ei ole meidän, emmekä me ole hänen epämukavuutensa takana. Todellisuudessa ongelma on hänen.
”Kuka tahansa voi olla vihainen – se on helppoa. Mutta vihaisena oleminen oikean henkilön kanssa, oikean verran, oikeaan aikaan, oikeasta syystä ja oikealla tavalla – kaikki eivät pysty siihen eikä se ole helppoa.”
Kun vihasta tulee tapa, mikään ei voi kehittyä näiden ihmisten ympärillä. Ja myöskin, jos heillä on pinnan alla ylimielisyyttä ja narsismia jotka yrittävät hallita kaikkea ja käyttää kaikkea hyödyksi, parasta mitä me voimme tehdä on ottaa heistä etäisyyttä ja olla tuhlaamatta energiaamme yhteenottoihin heidän kanssaan.
Ylpeyttä ei voida parantaa riitelemällä, vaan vain siten, että annamme ylpeän henkilön katsoa itseään peilistä. Hänen on päästettävä irti leijonanharjastaan ja piikkisian asustaan. Näiden kaikkien ihojen alla on hänen haavoittuvaisuutensa, epävarmuuksien labyrintit, ja jopa hänen pelokas sisäinen lapsensa, joka jatkaa vastaamalla vihalla kaikkeen siihen mistä hän ei pidä.
Usein ilmenevä viha, usko tai älä, on osa monen aikuisen päivittäistä elämää. Täten on tärkeää että investoimme aikaa, huomiota ja rakkautta lapsiimme. Meidän on opetettava heitä kuinka rakastaa ja kuinka suvaita turhautumista.
Hallitkaamme näitä tilanteita – opettakamme lapsiamme hyvin.