Yksinäisyys parisuhteessa: mistä se johtuu?

Yksinäisyys parisuhteessa voi olla musertavaa. Lue aiheesta lisää!
Yksinäisyys parisuhteessa: mistä se johtuu?
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Yksinäisyys parisuhteessa voi olla äärimmäisen tuskallista. Epätietoisuus siitä, miksi kumppani käyttäytyy emotionaalisesti välinpitämättömästi, sattuu. Onhan parisuhteessa olemisen ideana juurikin saada rakkautta ja seuraa kumppanilta. Vain harva muun tyyppinen yksinäisyys on yhtä ongelmallinen tai yleinen.

Gustavo Adolfo Becquer sanoi kerran viisaasti, että yksinäisyys on hyvin kaunista, kunhan ihmisellä on joku jonka kanssa puhua siitä. Monet ihmiset, joilla on paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa, tuntevat olonsa silti yksinäisiksi ja eristäytyneiksi ympäristöstään. Tämä ei ainoastaan aiheuta psyykkistä ahdinkoa, vaan myös fyysisiä terveysongelmia.

Tämä ei ole mikään uusi ongelma. Ihmiset ovat aina kamppailleet yksinäisyyden kanssa parisuhteessa. Nykytutkimusten ansiosta tieteilijät ovat kuitenkin alkaneet ymmärtää tätä kaikenikäisiä ihmisiä koskettavaa ilmiötä paremmin. Nuoret ja vanhat parit kokevat eristäytyneisyyttä ja tunnetason välinpitämättömyyttä suhteessaan.

“Jos pelkäät yksinäisyyttä, älä mene naimisiin.”

-Anton Chekhov-

Yksinäisyys parisuhteessa on seurausta kumppanin psyykkisestä etääntymisestä

Mistä yksinäisyys parisuhteessa johtuu?

Yksi voimakkaimmista suruista juontaa juurensa kylmästä hiljaisuudesta kahden sellaisen ihmisen välillä, jotka lupasivat rakastaa toisiaan ikuisesti. Joskus toinen osapuoli unohtaa lupauksensa ja päättää sen sijaan (tietoisesti tai tiedostamattaan) olla emotinaalisesti välinpitämätön kumppaniaan kohtaan.

Tämä tilanne ei yleensä synny yhdessä yössä; psyykkinen etääntyminen hiipii suhteeseen yleensä huomaamatta vähitellen. Se tapahtuu, kun kumppanukset lakkaavat tekemästä asioita joista he ennen nauttivat yhdessä, kun toinen unohtaa ne pikkuasiat, lakkaa kuuntelemasta kumppaniaan tai yksinkertaisesti vain tekee asioita rutiininomaisesti ja lakkaa näkemästä vaivaa toisen eteen.

Vieraantumisella parisuhteessa on haitallisia vaikutuksia. On hyvin tuskallista nähdä kumppaninsa etääntyvän yhä enemmän, ja lisäksi sillä on muita seurauksia. Aaron Ben-Ze’ev, filosofi, psykologi ja parisuhdeasiantuntija, kertoo seuraavaa:

  • On tärkeää tehdä ero yksin olemisen ja yksinäisyyden välillä. Yksin oleminen merkitsee sitä, että kukaan ei ole fyysisesti ihmisen kanssa. Yksinäisyys puolestaan on psyykkinen todellisuus, josta on tulossa yhä yleisempää ja yleisempää. Yllättävää kyllä, sitä kokevat eniten juuri parisuhteessa elävät ihmiset.
  • Tällainen yksinäisyys johtaa yleensä masennushäiriöihin ja ahdistukseen. Esimerkiksi tämän Greg Millerin Manchesterin yliopistossa tekemän tutkimuksen mukaan yksinäisyys on aivan yhtä haitallista terveydelle kuin tupakointi tai fyysisesti passiivinen elämäntyyli.

Analysoidaan seuraavaksi joitakin syitä siihen, miksi saatat tuntea olosi yksinäiseksi parisuhteessasi.

Yksinäisyys parisuhteessa on yleinen ongelma

Rakkauden sammuminen ja muutoksen pelko

Joskus rakkauden sammuminen on kuin tuntisi kylmän ilmavirran, jonka alkuperää ei tiedä. Yhtäkkiä, vaikka mikään ei ole varsinaisesti muuttunut, asiat tuntuvat merkityksettömiltä, arkisilta ja tylsiltä.

Aina rakkauden sammumiseen ei ole mitään konkreettista syytä. Joskus niin vain tapahtuu, ja se huolestuttaa kumpaakin osapuolta. Jos olet selkeän tietoinen siitä, että et rakasta kumppaniasi enää, kerro näistä tunteistasi hänelle. Kumppanin pettämisellä (tai itsensä pettämisellä) voi olla erittäin haitallisia vaikutuksia, joista yksi on kumppanin altistaminen emotionaaliselle välinpitämättömyydelle, vaikka sitä kuinka yrittäisi peittää.

Rutiinin vangiksi jääminen

Yksinäisyys parisuhteessa on todennäköisempää, mikäli arjen rutiinit vievät liikaa aikaa. Työn, lasten ja velvollisuuksien keskellä aikaa ei välttämättä jää enää hellyydelle ja yhteyden vaalimiselle.

Kun näin tapahtuu, jopa keskusteluista tulee mekaanisia ja niistä puuttuu hellyyttä, rakkautta ja läheisyyttä. Yksi keino käsitellä tätä on joko yrittää saada asioihin muutosta itse tai hakea ammattiapua. Joka tapauksessa toimettomuus harvoin auttaa ratkaisemaan ongelmaa.

Mitä jos sinä itse olet syy yksinäisyyteen parisuhteessasi?

Elämässä voi joskus ajautua siihen pisteeseen, että olo tuntuu vain selittämättömän tyhjältä. Se on sekoitus tyytymättömyyttä, eksistentiaalista kriisiä ja muutoksen pelkoa.

Tällainen on yleisempää kuin ehkä ajattelet. Jotkut ihmiset tuntevat yksinäisyyttä parisuhteessa siksi, että he ovat muuttuneet ja käsittelevät turhautumista saavuttamatta jääneistä asioista. Tässä tapauksessa, vaikka kukaan ei olekaan suoraan syyllinen, on helppo syyttää kumppania siitä, ettei tämä kykene antamaan sinulle mitä haluat. Totuus on kuitenkin se, että yksinäisyytesi on peräisin omasta muutoksestasi.

Olet kehittynyt ja näkökulmasi on muuttunut. Myös se mistä pidät ja et pidä, tarpeesi sekä sinua eteenpäin ajavat asiat ovat muuttuneet. Ehkäpä haluat muutosta ammatilliseen uraasi, haluat olla itsenäisempi tai kaipaat uusia ihmissuhteita. Ihmiset elävät jatkuvassa muutoksen tilassa, ja nuo muutokset voivat vaikuttaa parisuhteeseen.

Yksinäisyys parisuhteessa on hyvin yleistä. Se on myös syy moniin eroihin ensinnäkin siksi, että se aiheuttaa kärsimystä, psyykkistä ahdinkoa ja terveysongelmia. Toiseksi, kenenkään ei tulisi joutua kokemaan tällaista tuskaa ja sen seurauksia.

Jos yksinäisyys parisuhteessa on sinunkin ongelmasi, yritä selvittää perin juurin mistä se johtuu. Puhu kumppanillesi ja yrittäkää löytää siihen rehellinen, kunnioittava ja vastuullinen ratkaisu.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.