Women Talking: rikkoutuneen maailman uusiminen

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 25 heinäkuuta, 2024

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tapahtuu päivittäin kaikkialla maailmassa. Ne ovat lähes aina piilotettuja tarinoita. Ne saavat ravintoa kauhusta ja ovat taipuvaisia hiljentymään sekä yksilön että kollektiivisesti naisen alitajunnassa. Niitä on vaikea tuoda esiin, koska on kipeää pukea sanoiksi sellaisia traumaattisia tekoja, jotka kietoutuvat pelon, väärinymmärryksen ja jopa häpeän painoon.

#MeToo -liikkeen nousu käynnisti kuitenkin tietoisen kasvatusharjoituksen. Se paljasti impulssin paljastaa kärsityt pahoinpitelyt ja saada jokainen ääni kuulluksi. Jokainen ääni, joka liittyi mukaan, auttoi muodostamaan virran, joka yritti muuttaa asioita, saada uhreja pois eristyneisyydestä ja tuoda julkisuuteen väkivaltaa, joka oli aina pidetty piilossa.

Tapa, jolla tällaiset teot heijastuvat, on tärkeä. Kirjallisuus ja elokuvateollisuus ovat parhaita kanavia lisätä tietoisuutta naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Women Talking on tässä suhteessa innovatiivinen tuotanto. Elokuvan on ohjannut Sarah Polley ja se oli ehdolla kahdelle Oscarille (muokattu käsikirjoitus ja paras elokuva), ja se on poikkeuksellinen pohdintaharjoitus.

“Emme ole jäseniä… olemme hyödykkeitä… Kun miehemme ovat käyttäneet meidät loppuun, niin että näytämme kuusikymppiseltä kolmekymppisenä ja kohtumme on kirjaimellisesti pudonnut ruumiistamme tahrattomille keittiön lattioillemme, loppuun käytettyinä, he kääntyvät tyttäriemme puoleen.”

– Miriam Toews, Women Talking –

Women Talking: tositarina

Sarah Polleyn elokuva perustuu kanadalaisen kirjailijan Miriam Toewsin samannimiseen kirjaan. Kirjoittaja kertoo oman tarinansa karkeasta kokemuksestaan bolivialaisessa mennoniittayhteisössä, lahkossa, joka on edelleen ankkuroituna 1500-luvulle. He ovat anabaptistikristillisen liikkeen kolminainen haara.

Women Talking kuvaa todellista tapahtumaa, jossa tämän uskonnollisen yhteisön tytöt ja naiset heräsivät eräänä aamuna veren ja siemennesteen jäämien peitossa ja huumattuina. Yhteisön miehet, useimmiten heidän omat isänsä ja veljensä, olivat toistuvasti raiskanneet heidät huumattuaan heidät belladonnasta tehdyllä naudoille tarkoitetulla nukutusaineella.

Tämän romaanin sovitus elokuvateattereihin on lavastettu ajattomana moraalisatuna. Itse asiassa on vaikea paikantaa sitä historiallista hetkeä, jossa kaikki tapahtuu. Tämä palvelee tiettyä tarkoitusta: naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on aina esiintynyt. Lisäksi sitä tapahtuu niin nyt kuin tulevaisuudessakin.

“Olemme naisia ilman ääntä. Olemme naisia poissa ajasta ja paikasta, ilman edes sen maan kieltä, jossa asumme. Olemme mennoniitteja ilman maata.”

– Miriam Toews, Women Talking

Väkivallan kohtaaminen sanoin

Jonkin aikaa mennoniittanaiset saatiin uskomaan, että nämä hyökkäykset olivat Saatanan tekemiä. He luulivat, että heidän väitetystä huonosta käytöksestään ja sopimattomuudestaan rangaistiin yliluonnollisella tavalla, kunnes jossain vaiheessa kaksi tyttöä näkee raiskaajansa. He ovat “lihan ja veren paholaisia”. Naiset valittavat ja kaksi miestä pidätetään. Muut miehet yhteisöstä lähtevät kuitenkin nopeasti kaupunkiin maksamaan takuita.

Mennoniittaryhmä on pari päivää ilman miehiä, jolloin naisilla on mahdollisuus tehdä päätös. Sillä hetkellä kaikki lakkaa olemasta unelmaa ja he voivat kuvitella millaisen maailman haluavat. Heillä on aikaa pohtia ja tehdä päätöksiä.

Jäädä, lähteä vai toimia? Kolme sukupolvea naisia puhuu

Women Talking on naisten mielikuvituksen teko, joka on punottu kysymyksillä. Mitä naisten tulee tehdä, kun otetaan huomioon, että rikkomukset jatkuvat ajan mittaan? Pitäisikö heidän vastata miehille väkivallalla? Pitäisikö heidän jättää yhteisö ja astua tuntemattomaan, moderniin maailmaan? Vai pitäisikö heidän jäädä ja jatkaa tottelemista? Naisten yleisen äänestyksen jälkeen he sulkevat pois väkivallan ja vain kaksi vaihtoehtoa jää: paeta tai antaa anteeksi.

Tästä hetkestä lähtien elokuvaa orkestroivat kahdeksan naista. He edustavat kaikkia yhteisön perheitä. On tyttöjä, nuoria naisia (joista jotkut raskaana) ja iäkkäitä naisia. Jokainen kasvo ja jokainen ääni kertoo tarinan, henkilökohtaisen näkökulman.

Tapaamme eteerisen Onan (Rooney Mara), joka kantaa vauvaa kohdussaan, luultavasti sukulaisen siittämää. Hänen filosofiset pohdiskelunsa ovat sekä valaisevia että haastavia. Hänen vanhempi sisarensa Salome (Claire Foy) edustaa vihaa ja koston tarvetta. Toisaalta Mariche (Jessie Buckley) puhuu anteeksiannon tarpeesta, mutta on myös ratkaisemattoman raivon kuluttanut nainen.

Vanhemmat naiset, Agata ja Creta, säteilevät viisautta ja pasifismia. Heillä on jopa huumorintajua. Niin monista uinuvista ja monimutkaisista tunteista huolimatta naiset päättävät keskustella. He todella osoittavat sisaruuden tunteita heihin kohdistetun väkivallan edessä.

“Kaikki meillä naisilla on unelmamme – joten tietysti olemme unelmoijia.”

– Mirian Toews, Women Talking-

Optimismia ja toivoa

Women Talking on älykäs pohdiskeluharjoitus, joka osoittaa, että maailmaamme on muutettava kiintymyksellä ja tyyneydellä. Vaikka olisi helppoa valita väkivalta kohdataksemme naisiin kohdistuvan systeemisen väkivallan, tällainen näkökulma ei sovi tähän tuotantoon.

Nämä ovat naisia, jotka, vaikka eivät osaakaan lukea tai kirjoittaa, ovat täynnä viisautta. Pienessä navetassa, joka toimii läheisyyden kuplana ulkoista väkivaltaa vastaan, kolme sukupolvea naisia kokee uudelleen traumojaan ja puhuu kokemuksistaan, peloistaan ja tunteistaan. Se on katarttinen harjoitus, jossa usein ja kaikesta huolimatta he löytävät tilaa naurulle ja huumorille.

Nämä viisaat ja haavoittuneet hahmot aikovat tehdä päätöksen, joka luo paremman maailman heidän lapsilleen. Heidän sanansa, mietiskelynsä ja yleismaailmalliset kysymyksensä ansaitsevat tulla kuulluksi. Koska heidän äänensä takana, joka on täynnä vihaa ja piilotettua tuskaa, piilee vain yksi tarkoitus: luoda rikkinäinen maailma uudelleen rakkaudella ja myötätunnolla. Onneksi toivo säilyy.