Viulisti metrossa: katsomme, mutta emme todella näe

Viulisti metrossa oli sosiaalinen kokeilu, joka todisti, että ihmiset katsovat usein näkemättä todella mitä heidän edessään on. Se tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 ja uudestaan taas seitsemän vuotta myöhemmin. Kuka oli kokeilun päähenkilö? Maailmankuulu viulisti Joshua Bell. Kokeilu näytti osoittavan, että ihmiset ovat hyviä sivuuttamaan kauneuden.

Washington Post -sanomalehti järjesti kokeilun vastatakseen yksinkertaiseen kysymykseen: pystyykö kauneus vangitsemaan ihmisten huomion, jos se on esillä jokapäiväisessä kontekstissa sopimattomaan aikaan? Toisin sanoen, pystyvätkö ihmiset tunnistamaan kauneuden odottamattomassa kontekstissa?

Kokeilun tulokset osoittivat, että ihmiset katsovat ilman että todella näkevät, ja kuulevat ilman että todella kuuntelevat. Ehkä arvostamme liikaa ulkonäköä tai olemme niin syventyneet omiin ajatuksiimme, että emme pysty tunnistamaan kuolleiden lehtien joukossa kimaltelevia timantteja.

“Kaikessa on kauneutta, mutta kaikki eivät näe sitä.”

-Kungfutse-

Joshua Bell, virtuoosi

Joshua Bell on yksi maailman parhaimmista viulisteista. Hän syntyi Indianassa vuonna 1967. Kun hän oli hyvin pieni lapsi, näkivät hänen vanhempansa hänen käyttävän kuminauhoja matkiakseen äitinsä tekemiä ääniä hänen soittaessaan pianoa. Bell oli vain neljävuotias. Hänen isänsä osti hänelle viulun ja Bell piti ensimmäisen konserttinsa seitsemän vuoden ikäisenä.

Joshua Bell on tunnettu rakkaudestaan klassista musiikkia kohtaan sekä hänen sitoutumisestaan ajatukseen, että kaikilla pitäisi olla mahdollisuus nauttia siitä. Hän ei ole traditionalisti, joka uskoo, että siitä voidaan nauttia vain tietyissä puitteissa ja että se on tarkoitettu vain tietyntyyppiselle yleisölle.

Bell on ollut Seesamtiessä ja auttanut tekemään soundtrackeja moniin elokuviin. Hän soitti elokuvan Punainen viulu teemamusiikin ja tekee siinä useita pieniä roolitöitä. Siitä syystä Washington Post -sanomalehti koki, että Bell oli oikea henkilö tähän kokeiluun.

Viulisti metrossa

Kokeiluun kuului Joshua Bell, joka soitti viulua kiireisessä metrossa Washington DC:ssä ruuhka-aikaan. Bell päätti käyttää Stradivarius-viuluaan, soitinta, jonka arvoksi on arvioitu yli kolme miljoonaa dollaria.

Kokeilun suunnitelleet ihmiset arvioivat, että 75-100 ihmistä pysähtyisivät kuuntelemaan Belliä. He myös olettivat, että hän saisi noin 100 dollaria soittamansa tunnin aikana. Soittihan Bell kuitenkin kolme päivää kokeilun jälkeen konsertissa, jossa huonoimmat istumapaikat maksoivat noin 100 dollaria.

Kokeilu tehtiin 12. tammikuuta 2007 aamulla kello 7:51. Bell ilmestyi metroasemalle yllään musta pitkähihainen paita, farkut ja lippis. Hän alkoi soittaa Johann Sebastian Bachin kappaletta, jota seurasi Shubertin Ave Maria. Hän jatkoi soittamista ja tulkitsi kappaleita mestarillisesti yksi toisensa jälkeen. Selvisi melko nopeasti, että ihmiset usein katsovat ilman että näkevät todella, ja kuulevat ilman että kuuntelevat todella.

Katsomme näkemättä ja kuulemme kuuntelematta

Loppujen lopuksi maailmankuulu viulistimme soitti noin 47 minuuttia. Tänä aikana 1097 ihmistä kulki hänen ohitseen. Kaikkien yllätykseksi vain kuusi ihmistä oikeasti pysähtyi kuuntelemaan häntä. Bell tienasi esityksellään yhteensä 32,17 dollaria. Hän sanoi myöhemmin, että kaikista turhauttavinta kokeilussa oli se, että kun hän päätti kappaleensa kukaan ei taputtanut.

Vain yksi nainen 1097 ihmisestä tunnisti hänet. 30-vuotias mies kuunteli häntä pisimmän aikaa. John David Mortensen, valtion virastotyöntekijä, pysähtyi kuuntelemaan Bellin soittoa kuuden minuutin ajaksi. Hän kertoi myöhemmin, että ainut hänen kuuntelemansa klassinen musiikki on klassinen rokki, mutta Bellin soitto oli niin kaunista, että hän pysähtyi kuuntelemaan sitä. “Tunsin rauhaa”, hän kertoi toimittajille.

Useimmat työmatkalaiset olivat täysin välinpitämättömiä Bellin esitystä kohtaan Viulisti metrossa -kokeilun aikana. He eivät huomanneet sitä tai välittäneet siitä, että maailmankuulu muusikko piti ilmaiskonsertin aivan heidän edessään. Bellistä oli hämmentävää nähdä niin monen ihmisen olevan välittämättä hänestä. Siitä syystä hän päätti tehdä kokeilun uudestaan seitsemän vuotta myöhemmin täsmälleen samassa paikassa. Tällä kertaa tapahtumaa kuitenkin edelsi paljon julkisuutta.

Kun Bell palasi metroon, kerääntyi satoja ihmisiä katsomaan. Tavoitteena oli yhdistää nuoret ihmiset klassiseen musiikkiin, joten Bell piti eräänlaisen opetuskonsertin. Hän oli pettynyt siitä, että niin monet ihmiset eivät pystyneet tunnistamaan kauneutta ensimmäisen kokeilun aikana, ja halusi tehdä jotakin sen muuttamiseksi.