Vihan vaihe suruprosessissa: millainen se on?

Läheisen menetys voi johtaa siihen, että ihminen jää pysyvästi jumiin vihantunteeseen. Hän ei ymmärrä, miksi niin täytyi tapahtua juuri sille erityiselle ihmiselle hänen elämässään. Tämä vihantunne on hyvin yleinen suruprosessissa.
 

Viha on hyvin tavallinen suruprosessin vaihe. Valitettavasti moni jää siihen jumiin. He romahtavat henkisesti eivätkä pääse yli läheisen menettämisen aiheuttamasta vihasta. Ei ole helppoa elää tällaisen tunnemykkyrän kanssa, jossa viha ja kyvyttömyys hyväksyä tapahtunutta muuttavat ihmisen luonnetta ja lamaannuttavat. Tutustutaan tarkemmin siihen, millainen on vihan vaihe suruprosessissa.

Shakespeare on sanonut, että itkeminen tekee tuskasta vähemmän voimakasta, mutta mitä jos tuota tunnepurkauksen vaihetta ei saavuta? Tuolloin ihmisestä voi tulla kuin kivi, joka uppoaa yhä syvemmälle ja syvemmälle surunsa syövereihin. Kaikista Elisabeth Kübler-Rossin kuvailemista suruprosessin vaiheista viha ja turhautuminen saattavatkin olla kaikista vaikeimmat.

Viha on se vaihe, jossa ihminen alkaa todella käsittää menettäneensä läheisen ihmisen. Mutta hyväksymisen sijaan hän kapinoi sitä vastaan ja yrittää löytää syntipukin. Hän tuntee jatkuvaa epäoikeudenmukaisuutta, katkeruutta ja raivoa, jotka kasvavat ja kasvavat hänen mielessään ja sisimmässään.

Kaikki nuo voimakkaat tunteet muuttuvat kuin raivoisaksi myrskyksi, joka puhaltaa pyykkinarun vaatteet sikin sokin, ravistelee, sotkee ja yrittää repiä vaatteen irti narulta. Ihminen haluaa säilyttää elämänsä hallinnan, mutta ei tunne kykenevänsä siihen. Tämä johtuu siitä, että vihasta on tullut raivoa, ja se voi muuttaa ihmisen täysin.

”Tukahdutettu viha tukehduttaa, se raivoaa rinnassa ja joutuu kasvattamaan voimiaan.”

-Ovidius-

Vihan vaihe suruprosessissa voi joskus pitkittyä

Vihan vaihe suruprosessissa

Vihan vaihe suruprosessissa on periaatteessa menetyksen voimakasta torjuntaa. Ei pidä unohtaa, että suru, kuten vihakin, on vaistonvarainen reaktio joka on auttanut ihmislajia selviytymään, sillä aivomme tulkitsevat sen uhaksi. Mikä olisikaan uhkaavampaa kuin tärkeän ihmisen menettäminen? Tuska on valtavaa, ja aivot reagoivat siihen.

Tällaisen läpikäyminen on täysin normaalia. Toisaalta jotkut tutkimukset, kuten George A. Bonnanon tekemä tutkimus Columbian yliopistossa, viittaavat siihen, ettei mitään ”normatiivista” suremisen muotoa ole. Toisin sanoen, vaikka Elisabeth Kübler-Ross ehkä kuvailikin suruprosessin vaiheet osuvasti, jokainen kokee ne eri tavoin ja eri järjestyksessä.

On kuitenkin olemassa myös erityisen monimutkaisia surun muotoja, kuten jähmettynyt ja viivästynyt suru. Kummassakin tapauksessa ihminen raahaa surua mukanaan vuosien ajan sen ratkeamatta lainkaan. Tämä johtaa lähes aina masennukseen. Mutta palataan nyt takaisin päivän aiheeseen: vihan vaiheeseen suruprosessissa.

Pakkomielteinen suhtautuminen tapahtuneeseen ja vastaamattomat kysymykset

Läheisen menetyksen jälkeen on normaalia miettiä monenlaisia kysymyksiä. Yksi kaikkein yleisimmistä saattaa kuulostaa enemmänkin itsesääliltä, mutta se on myös täynnä vihaa. Tämä kysymys on ”miksi juuri hän?”. ”Miksi näin kävi isälleni? Hän oli vielä niin nuori! Hän oli niin kiltti ja nautti elämästä niin paljon. Miksi hänen piti lähteä niin aikaisin?”.

 

Tällaisista ajatuksista tulee pakkomielteisiä, kun ihminen jää kiinni suruprosessin vihavaiheeseen. Pakkomielteinen suhtautuminen ja yritys löytää vastauksia tai syntipukkia on hyvin tavallista ja ruokkii vihaa lisää.

Yliherkkyys

Vihan vaihe suruprosessissa käsittää yleensä myös äärimmäistä yliherkkyyttä. Yhtäkkiä mikä tahansa odottamaton ärsyke, uutinen tai tapahtuma vaikuttaa ihmiseen voimakkaasti. Se saa henkilön mielessä liian suuret mittasuhteet ja sysää pois tolaltaan.

Luonne muuttuu

Vihasta ja raivosta tulee ymmärtää se, että ne voivat todella muuttaa ihmistä. Ne voivat tehdä henkilöstä kuin toisen ihmisen, sellaisen josta hän ei itsekään pidä tai jollainen hän ei haluaisi olla.

Motivaatio voi kadota. Entiset asiat, joihin henkilö ennen suhtautui intohimoisesti, eivät enää kiinnosta. Kärsivällisyys ja uteliaisuus haihtuvat ilmaan. Ihminen lakkaa olemasta yhteydessä muihin ihmisiin. Ja mikä on ehkäpä kaikkein pahinta, hän lakkaa tuntemasta empatiaa, koska hänen oma kärsimyksensä saa hänet keskittymään vain itseensä.

Vihan vaihe suruprosessissa voi johtaa lieviin masennuksen oireisiin

Alakulo, fyysinen kipu ja lievä masennus

Vihan vaihe suruprosessissa voi myös johtaa tiettyihin psykosomaattisiin oireisiin. Ihminen voi kokea esimerkiksi vatsakipua, fyysistä ja psyykkistä väsymystä, päänsärkyä ja unettomuutta sekä olla alttiimpi infektioille. Hän voi kokea myös lieviä masennuksen oireita, jotka voivat pahentua ilman hoitoa.

 

Kuinka voittaa vihan vaihe suruprosessissa

Yksi suurimmista vaaroista suruprosessiin kuuluvassa vihassa on se, että se voi johtaa mahdollisesti haitalliseen käytökseen. Jotkut ihmiset turvautuvat alkoholiin, uhkapeleihin tai mihin tahansa mikä auttaisi heitä ”unohtamaan” menetyksen aiheuttaman tuskan.

Mitä tämän surun vaiheen hoitamiseen tulee, terapia ei paitsi ole kannattavaa, vaan luultavasti myös ainoa tehokas keino saada oma elämä jälleen hallintaan ja takaisin uomiinsa. Tässä joitakin käytettävissä olevia strategioita:

Strategioita vihan vaiheen voittamiseksi

  • Terveydentilan arviointi. Ennen terapian aloittamista potilaan on käytävä lääkärintarkastuksessa varmistamassa, ettei hänellä ole mitään muita sairauksia.
  • Terapiaan hakeutuvien potilaiden on ehdottomasti sitouduttava käymään hoito läpi.
  • Yksi hyvä menetelmä on kognitiivinen jälleenrakentaminen, jota käytetään omien rajoittavien ja irrationaalisten ajatusten tunnistamiseksi. Näin potilaan on helpompi kanavoida tunteitaan, saada helpotusta tuskaansa ja löytää resursseja syvän psyykkisen kivun lievittämiseksi.

On myös hyvä huomioida, että tällainen terapia yleensä vaihtelee potilaasta riippuen. Älä myöskään odota sen olevan lyhyt. Terapia on pitkä prosessi, joka vaatii vankkaa sitoutumista potilaalta ja terapeutilta.

Onnistumisprosentti on onneksi hyvin korkea ja tästä jumittuneesta vaiheesta voi ehdottomasti päästä yli. Myös jotkut suruprosessia käsittelevät kirjat voivat auttaa paljon surun kanssa kamppailevia ihmisiä.

 
  • Bonanno, G. A., & Kaltman, S. (2001). The varieties of grief experience. Clinical Psychology Review21(5), 705–734. https://doi.org/10.1016/S0272-7358(00)00062-3
  • Shear, M. K., & Mulhare, E. (2009). Complicated Grief. Psychiatric Annals38(10), 662–670. https://doi.org/10.3928/00485713-20081001-10
  • Kübler-Ross, E. & Kessler, D (2016). Sobre el duelo y el dolor. Ed. Luciérnagas CAS.
  • Neimeyer, R., (2007). Aprender de la pérdida. Una guía para afrontar el duelo. Ed. Paidós.
  • O’Connor, N., (2007). Déjalos ir con amor. La aceptación del duelo. Ed. Trillas.