Vanhemmat: lukekaa tämä

Lapsen kasvattaminen ei ole mikään helppo tehtävä, ja joskus vanhemmuus voi aiheuttaa toivottomuuden tunnetta. Emme aina osaa kanavoida kaikkia voimavarojamme vahvistaaksemme tai motivoidaksemme heitä ja ollaksemme aina heidän tukenaan.

Ajoittain huomaamme olevamme kerta kaikkiaan vain liian väsyneitä. Lapsen kasvattaminen on rankempaa kuin sanotaan, eivätkä elämäämme vaikuttavat henkilökohtaiset tilanteet useimmiten ainakaan auta asiaa.

Muista kuitenkin se, että lapsesi on syntymästään asti kaivannut läheisyyttä ja kokemuksia juuri sinun kanssasi. 

“Lasten myötä saamme pikakurssin rohkeudesta sekä siitä, kuinka rakastaa jotakuta enemmän kuin itseämme ja kuinka korjata pahimmat vikamme ollaksemme heille parhaita mahdollisia esimerkkejä.”

-José Saramago-

Elämä on monimutkaista, mutta se, että voit aina luottaa lapsesi ehdottomaan rakkauteen, auttaa pysymään vahvana. Muista siis kiittää siitä heitä – suukoin, sanoin tai katsein, mikä ikinä sitten saakaan viestin parhaiten perille. Voi olla että tällä hetkellä tarvitsette pientä rohkaisua, mistä syystä omistammekin seuraavan tekstin kaikille niille isille ja äideille jotka välittävät ja pitävät huolta lapsistaan. He ovat teidän aarteenne, ja meille muille he ovat tulevaisuutemme.

“Isä unohtaa”

“Kuuntele, poikani. Anna sanojeni kaikua mieleesi unesi läpi, nukkuessasi siinä edessäni suloista lapsen unta pieni kätesi poskeasi vasten, vaaleat hiuksesi liimautuneina kasvojasi vasten.

Olen tullut huoneeseesi yksin. Hetki sitten lukiessani sanomalehteä kirjastossa tunsin pistoksen sydämessäni. Syyllisyyden vallassa saavuin vuoteesi viereen…

Tätä ajattelin, poikani: Olin vihainen sinulle.

Rankaisin sinua, koska et pyyhkinyt kenkiäsi sisään tullessasi. Huusin sinulle, koska tiputit jotain lattialle.

Moitin sinua myös aamiaisella. Kaadoit pöydällä olleita tavaroita. Et niellyt ruokaasi varoen. Pidit kyynärpäitäsi pöydällä. Laitoit liikaa voita leipäsi päälle.

Ja kun lähdit ulos leikkimään ja olin itse lähdössä junaan, tulit takaisin, heilutit ja sanoit: “Hei hei, isä!” ja minä kurtistin kulmiani ja vastasin: “Korjaa ryhtisi!”

Kun iltapäivä koitti, se tapahtui taas. Lähestyessäni kotitaloamme näin sinut polvillasi, leikkimässä kadulla. Sinulla oli reikiä sukissasi. Nöyryytin sinua ystäviesi edessä pakottamalla sinut kotiin kanssani.

Sukat ovat kalliita ja mikäli joutuisit ostamaan ne itse, olisit varovaisempi. Pidä nämä sanat mielessäsi.

Muistatko, kun myöhemmin olin lukemassa kirjastossa ja astuit sisään hieman arastellen, ahdistunut katse silmissäsi? Kun nostin katseeni sanomalehdestä, hermostuneena keskeytyksestä, jäit epäröimään ovensuulle.

“Mitä sinä nyt haluat?” kysyin terävästi.
“En mitään”, vastasit, mutta juoksit luokseni, kiedoit kätesi kaulani ympäri ja annoit minulle suukon. Hentoiset käsivartesi puristivat minua tiukasti, täynnä kiintymystä jonka Jumala loi sydämeesi.”

Tämän jälkeen juoksit rappusia ylös sänkyysi, pienin ja äänekkäin askelin.

Niin, poikani: hieman myöhemmin pudotin sanomalehteni ja hirvittävä pelko valtasi mieleni. Millaiseen käytökseen olinkaan sortunut?

Keskityin etsimään vikoja ja nuhtelemaan sinua jokaisesta mahdollisesta asiasta. Se ei kuitenkaan johtunut siitä, etten rakastaisi sinua, vaan siitä, että odotin sinulta liikaa. Arvioin tekojasi oman elämänkokemukseni mittapuulla.

Luonteessasi on kuitenkin niin paljon kaunista ja oikeaa. Pieni sydämesi on puhtaudessaan yhtä suuri kuin vuorten takaa nouseva aurinko.

Todistit tämän tänä iltana juostessasi spontaanisti suukottamaan minua. Millään muulla ei ollut merkitystä tänä iltana, rakas lapseni. Olen tullut vuoteesi viereen pimeydessä ja olen edessäsi polvillani, täynnä häpeää ja nolostusta.

Tiedän, että tämä on surkea selitys; tiedän, ettet ymmärtäisi näitä asioita jos sanoisin ne sinulle, kun olet hereillä.

Huomenna lupaan kuitenkin olla sinulle oikea isä. Lupaan olla ystäväsi, kärsiä silloin kun sinäkin kärsit, nauraa silloin kun sinäkin naurat. Puren huultani, kun niiden välistää uhkaa karata harkitsemattomia sanoja ja sanon itselleni rituaalinomaisesti, “Hän on vasta lapsi, hyvin pieni lapsi.”

Pelkään kuvitella sinua varttuneena miehenä. 

Mutta kun näen sinut nyt, uneen käpertyneenä omassa sängyssäsi, näen että olet vielä niin pieni. Vielä eilen lepäsit äitisi sylissä, pääsi hänen olkapäällään leväten.

Olen vaatinut liikaa, aivan liikaa…”

-Livingston Larned-