Unelmiemme elämistä avoimin silmin

“Mitä elämä on? Kiihkoa. Mitä elämä on?
 Illuusio, varjo, tarina.
Ja parasta on tämä, ja se on tarpeeksi:
lopulta elämä on unelma. Ja unelmat itsessään ovat pelkkiä unelmia.”

-Calderón de la Barca-

Kerta toisensa jälkeen suljemme unelmamme lukitun oven taakse ja heitämme avaimen menemään. Ilman, että edes ymmärrämme sitä, vanhenemme vanhenemistamme ilman, että viisastumme tai tulemme onnellisemmiksi.

Tämä on hiljainen ja itsepäinen prosessi, joka taistelee jokaista soluamme vastaan: se on vastoin luontoamme ja se horjuttaa toivoamme. Unelmat eivät ole hölmöjä toiveita. Ne ovat viisaita, sydämellisiä ajatuksia, jotka ovat syntyneet toivosta. Ne tekevät meistä ihmisiä ja saavat meidät elämään jokaisen päivän sen sijaan, että kärsisimme läpi jokaisen päivän.

Kun lukitsemme toivomme ja unelmamme, lukitsemme myös mielikuvituksemme ja kykymme suunnitella tulevaisuutta. Karkotamme elämästämme kaiken, joka ei ole osa rutiinejamme, ja tunnemme helpotusta, kun kalenterimme jokainen sivu alkaa näyttää samalta.

Unelmat voidaan pääasiassa jakaa kahteen luokkaan: Sellaisiin unelmiin, jotka voi ja tulisi saavuttaa suhteellisen lyhyessä ajassa (lyhyen tähtäimen unelmat) sekä sellaisiin, jotka saavutetaan pikkuhiljaa paremman tulevaisuuden rakentamiseksi (pitkän tähtäimen unelmat).

On erittäin tärkeää ymmärtää tämä kahtiajako, jotta voimme ymmärtää unelmiemme merkitykset ja sen, miten voimme panna ne käytäntöön. Jotkut unelmat tarjoavat meille opetuksen ja vaativat, että panostamme niihin koko ajan. Toiset taas tarjoavat intohimoista vastakaikua pienehköön panostukseen.

Kolmenlaisia unelmoijia

Aivan kuten on olemassa eri tyyppisiä unelmiakin, niin on myös unelmoijia. Tarkemmin ottaen unelmoijat voitaisiin jakaa kolmeen eri tyyppiin.

Ensimmäisen tyypin unelmoijat suuntaavat katseen tulevaisuuteen ja suunnittelevat päämääriä ja tavoitteita, jotka eivät vaadi liian suuria panostuksia, jotteivät ne häiritsisi heidän jokapäiväistä elämäänsä. Heidän itsetuntonsa saattaa olla suhteellisen alhainen ja he yrittävät ennen kaikkea saman tien minimoida epäonnistumisen tavoitellessaan unelmiaan.

Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka astuisivat laivaan vain, kun tietäisivät, että matkalle on luvattu myötätuulta, että myrskyjä ei olisi luvassa ja että ruoria kääntelisi kokenut kapteeni. Nämä ihmiset eivät ota ikinä riskejä, sillä he pelkäävät häviävänsä. He eivät lähde kävelylle, koska he pelkäävät kompastuvansa kiveen.

Toisen tyypin unelmoijat taas unelmoivat jännittävistä päämääristä, jotka he kokevat oikeina haasteina.

Kolmannen tyypin unelmoijat ovat ihmisiä, joiden jalat eivät ikinä kosketa maan pintaa. Toisin sanoen he elävät enemmän tulevaisuudessa kuin nykyhetkessä. Yleensä he tavoittelevat suuria unelmia. Nämä unelmat kuitenkin käyvät toteen vain harvoin, sillä he eivät ole tarpeeksi motivoituneita viemään asioita loppuun asti. Toisin sanoen, nämä ihmiset unelmoivat suurista asioista, mutta heillä on vaikeuksia saattaa nämä asiat toteen.

Yleisemmin kolmannen tyypin unelmoijia kutsutaankin “unelmoijiksi”. He ovat sieluja, jotka elävät jatkuvassa tunteiden vuoristoradassa, joka on kaukana elämän todellisuudesta. Tässä suhteessa he ovat isoja lapsia, joita kuvaillaan usein naiiveiksi, ja heidän suhtautumisensa nykyhetkeen nähdään passiivisena.

Nämä ihmiset eivät siedä rutiineja ja heidän lempiharrastuksensa on uusien asioiden aloittaminen. Tämä on piirre, jonka he jakavat kakkostyypin unelmoijien kanssa. He kuitenkin useimmiten aloittavat asioita, joita he eivät ikinä saata päätökseen. Useat projektit vaativat panostusta ja tiukkaa itsekuria, ja nämä ovat kolmostyypin unelmoijalle suhteellisen vieraita käsitteitä.

Tähän mennessä olemme kuvailleet nämä kolme unelmoijan tyyppiä kuin ne olisivat eri värejä. Todellisuudessa ihminen kuitenkin harvoin kuuluu vain yhden kategorian alle, vaikka saatammekin tuntea enemmän yhtäläisyyksiä niistä yhden kanssa.

Itse asiassa, tilanteestamme riippuen, meidän tulisi mahdollisesti nähdä itsemme “kolmiounelmoijina”, jolloin omaksuisimme joitakin piirteitä jokaisesta unelmoijan tyypistä ja edistäisimme näin omaa monimuotoisuuttamme ja kasvuamme.

Uskon, että onnellisimpia ovat ne ihmiset, jotka näkevät itsensä eniten kakkostyypin unelmoijina, sillä nämä henkilöt taistelevat saavuttaakseen jotakin, ei väliä, kuinka merkityksellisestä asiasta on kyse.

Vaikka unelmointiin vaadittavat taidot ja taipumukset ovat sisällämme siitä hetkestä lähtien kun synnymme, on selkeää, että on meidän käsissämme päättää, teemmekö unelmistamme totta vai jätämmekö me ne mätänemään jonnekin lukkojen taakse. Sillä mikäli kaikki on pelkkää illuusiota, valitaan niistä paras ja kokeillaan siipiämme. Tämä on ainoa tapa, jolla voimme ruokkia vapauttamme ja ravita sieluamme, jotta meistä voi tulla parempia ihmisiä.

Sillä vasta sitten, kun opit lentämään, alat ymmärtää unelmien jahtaamisen ja niiden täyttymisen tärkeyden… Me kaikki olemme kirkkaita tähtiä täynnä unelmia ja toiveita, jotka voivat joko painaa meitä alaspäin tai inspiroida meitä onnistumaan. Minkä takia et valitsisi jälkimmäistä?