Tyttö, joka katsoi öiselle taivaalle ja löysi sisäisen valonsa

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Cristina Calle Guisado

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Tämä on tarina tytöstä joka katsoi taivaalle, näki tähtien kirkkauden ja löysi oman sisäisen valonsa. Tunnustan, että tuo tyttö olen minä. Tämä tarina on sen inspiroima, mitä äitini on kärsivällisesti ja rakastavaisesti kertonut minulle niin usein, aina kun on ollut tarpeen. Tulen aina olemaan hänelle kiitollinen siitä, että hän on opettanut minut seuraamaan rohkeasti omaa tähteäni ja arvostamaan sisäistä valoani.

“Kun sinulla on valo sisälläsi, voit nähdä sen itsesi ulkopuolella.”

-Anais Nin-

Olipa kerran pieni tyttö, jolla oli suuret siniset silmät ja tummat hiukset, ja joka tykkäsi leikkiä ystäviensä kanssa. Hänen lempileikkinsä oli leikkiä piilosta, ja tässä leikissä hän oli se, joka etsi eniten. Kun oli hänen vuoronsa piiloutua, hän etsi hyvän piilopaikan jostain läheltä, sillä hän väsyi helposti juostessaan pitkälle.

Häntä ei haitannut, jos hän hävisi tässä leikissä. Hänen ystävänsä sen sijaan etsivät aina oikein omaperäisiä piilopaikkoja: puissa, autojen takana. Jotkut heistä vaihtoivat jopa toistensa takkeja, yrittäen huijata… nämä pienet seikat saivat hänet aina nauramaan.

Sitten eräänä päivänä tähän lasten ryhmään liittyi uusi tyttö, joka alkoi pilkkaamaan sinisilmäistä tyttöä siitä, että hän hävisi aina. Hän sanoi, että hänen olisi löydettävä parempi piilopaikka, jostain kauempaa. Sinisilmäinen tyttö tuli surulliseksi, mutta hän jatkoi kuitenkin leikkimistä.

Lopulta, uuden tytön takia, sinisilmäinen tyttö päätti mennä piiloon puistoon, kauas heidän leikkipaikastaan. Tällä kertaa hän voitti leikin, mutta oli niin uupunut, että hänen piti lopettaa leikkiminen ja mennä kotiin. 

Kävellessään kotiin hänen surunsa kasvoi, ja hän alkoi itkemään. Kun hän saapui kotiin, nopeammin kuin hän odotti, hänen äitinsä meni hänen luokseen ja kysyi, ”Miksi itket, tyttöseni?” Tyttö selitti äidilleen mitä tapahtui uuden tytön ja piiloleikin kanssa. Hän ei voinut lakata itkemästä, ja hän kutsui itseään erilaiseksi kuin muut lapset. Hän oli yksinäinen.

Kirkkain tähti

Hänen äitinsä otti häntä kädestä, ja sanomatta mitään he menivät pienen talonsa parvekkeelle. Heidän edessään loisti tähti. Se oli koko taivaan kirkkain tähti, mutta se näytti olevan yksin. Sen ympärillä ei ollut muita tähtiä. Äiti otti taskustaan valkoisen ja pehmeän nenäliinan, ja pyyhki tyttärensä kyyneleet. Hän otti tyttärensä leuasta hellästi mutta varmasti, ja nosti hänen päätään, osoittaen heidän edessään olevaa tähteä.

“Näetkö tuon tähden?” – Kysyi äiti hymyillen tyttäreltään.

“Kyllä, se on kaunis ja kirkas.” – Vastasi tyttö, kiinnostuneena.

“Sinä olet tuo tähti.” – Sanoi äiti todella vakavasti.

“Mutta äiti, eikö tuo tähti ole yksinäinen?”

“Se ei ole yksin, se vain loistaa kirkkaammin kuin muut, joten emme näe niitä. Mutta vaikka emme näe niitä, ne ovat silti siellä.”

“Loistanko todellakin noin kirkkaasti?” – Kysyi tyttö, pyyhkien viimeiset kyyneleensä, alkaen hymyillä hieman.

“Loistat niin kirkkaasti, että jotkut saattavat pelästyä sinua. Mutta muut rakastavat sinua ja valoasi. Älä koskaan lakkaa olemasta oma itsesi. Olet niin arvokas.”

“Kiitos äiti. Minä rakastan sinua.” – Tyttö halasi äitiään ja antoi tälle suukon.

Muista sisäinen valosi

Tästä päivästä lähtien, aina kun tyttö tunsi itsensä surulliseksi, hänen äitinsä vei hänet parvekkeelle, jotta hän voisi taas nähdä tuon tähden ja muistaa sen kirkkauden. Vähä vähältä tyttö kasvoi isommaksi. Hän oppi menemään yksin parvekkeelle etsimään tuota tähteä.

Ajan kuluessa hänen ei tarvinnut kuin vain katsoa ylös, ja hän löysi sen heti. Hän löysi tähtensä aina ja muisti sen kirkkauden. Tuo tyttö, nyt aikuinen nainen, ei tule koskaan unohtamaan että hänen tähtensä loistaa edelleen taivaalla, valaisten hänen tietään. 

Tarinat tarjoavat meille arvokkaita opetuksia, joihin voimme turvautua asioiden ollessa vaikeita ja kun tarvitsemme lisäpotkua tehdäksemme unelmistamme totta. Tässä tarinassa opimme, kuinka tarvitsemme pimeyttä voidaksemme nähdä valon.

“Jotta valo voisi loistaa niin kirkkaasti, pimeyden on oltava läsnä.”

-Francis Bacon-

Tähdet ovat aina ohjanneet ihmisiä silloin kun he ovat kateissa, aivan kuin tähdet olisivat kartta taivaalla. Niiden valo muistuttaa meitä siitä kuinka pieniä ja merkityksettömiä me olemme, ja samaan aikaan kuinka suuria me olemme. Tähdet loistavat sitä kirkkaammin, mitä synkempi pimeys on. Ne osoittavat meille että ihmiset voivat kyllä löytää oman sisäisen valonsa.

Tässä tarinassa tuo tyttö näkee oman sisäisen valonsa heijastuneena tähden kirkkauteen. Älkäämme antako muiden mielipiteiden estää meitä olemasta omia itsejämme. Eläkäämme elämämme täysillä.