Tuo sisäinen ääni jota kutsutaan omaksitunnoksi

Kutsumme yleisesti “omantunnon ääntä” siksi osaksi itseämme joka toimii ajatustemme, tunteidemme ja tekojemme moraalisena valvojana. Se on kuin “toinen minä”, joka ryhtyy sisäiseen vuoropuheluun elämäämme koskien. Tässä vuoropuhelussa se varoittaa, arvostelee ja jopa rankaisee. Tuo ääni ohjaa meitä yleensä syyllisyyden tunnetta kohti.

Omantunnon ääni on moraalisen auktoriteetin ilmentymä sisällämme. Auktoriteetin lähde vastaa yleensä isää, jumalaa tai uskontoa. Se voi vastata myös mitä tahansa muuta voiman muotoa joka määrittää säännöt joiden mukaan käyttäydymme.

“Omatunto saa meidät löytämään itsemme, arvostelemaan tai syyttämään itseämme. Todistajien puuttuessa, se myös todistaa meitä vastaan.”

– Michael de Montaigne –

“Omantuntomme ääni” puhuu meille moraalista ja soveliaisuudesta. Se vaikuttaa upseerilta koska sen rooli on syyttävä ja joillekin ihmisille siitä saattaa tulla erittäin salakavala. On olemassa ihmisiä jotka kokevat tuon äänen jopa fyysisesti. Kuten kuiskaus heidän korvaansa joka osoittaa heitä jatkuvasti, uhaten ja väärinkäyttäen kuulijaa.

Moraalinen omatunto ja ennakkoluulo

Kykenemme kaikki elämään yhteiskunnassamme sivistyneesti, koska joku on opettanut meidät siihen. Kuten monesti kuulemme, “et voi sanoa niin, et voi tehdä näin, et saa koskea tuota.” Elääksemme rinnakkain muiden kanssa meidän täytyy lopettaa toimimasta haluamamme tai päähänpistojemme mukaan. Meidän täytyy luopua joistain toiveistamme voidaksemme sopeutua maailmaa hallitseviin perussääntöihin. 

Meille on myös opetettu jo hyvin nuorena erilaisia moraalisia “lakeja”. Niissä asiat erotetaan paksulla punaisella viivalla, mikä on väärin ja mikä on oikein. Vanhempamme ovat yleensä tämän moraalin välittäjiä, moraalin jonka joku auktoriteetti on jo perustanut. Täten opimme sen, mikä on hyvää ja pahaa uskontoon, lakiin, kulttuuriin tai mihin tahansa muihin yhteiskunnan luomiin periaatteisiin perustuen.

Useimmissa tapauksissa monet noista periaatteista ja arvoista ovat kaukana kohtuudesta. Ne ovat usein liian ehdottomia ja joustamattomia. Joskus ne perustuvat lisäksi ennakkoluuloon, epäterveellisiin pelkoihin tai häpeään.

Joillekin meistä on esimerkiksi opetettu että rasistinen syrjintä on myönteinen asia, että se suojelee tietyn ihmisryhmän “puhtautta”. Toisille on opetettu et masturbointi saattaa tehdä sinut hulluksi. Molemmissa tapauksissa se mitä meille syötetään on järjenvastaista, mutta silti se periytyy pätevänä.

Moraalinen jäykkyys ja mielivaltaisuus

Moraalinen omatunto välittyy yleensä mielivaltaisesti. Ensiksi vanhemmat ja maailma ovat sitä mieltä että on heidän velvollisuutensa auttaa lapsia ymmärtämään yhteiskunnan moraaliset mandaatit. Lapset eivät välttämättä saa kehittää omaa omaatuntoaan, he vain yksinkertaisesti seuraavat jo luotuja moraalisia sääntöjä. Heille “kasvattaminen” perustuu siihen, että kaikki tottelevat.

Joissain perheissä ja yhteiskunnissa, erityisesti niissä jotka suosivat järjen kanssa ristiriidassa olevia käyttäytymisperiaatteita, käytetään uhkailua ja rankaisemista kunnioituksen juurruttamiseksi sääntöjä kohtaan.

Näin tapahtuu esimerkiksi kulttuureissa joissa on vahvaa syrjintää naisia kohtaan. Käyttäytymissäännöt ovat erittäin tiukkoja ja täynnä rajoituksia. Tällä tavoin saadaan hyväksyttyä sellaiset käytännöt kuten miesten suorittama fyysinen väkivalta.

Moraalinen omatunto ja moralisointi

Kaikkiin moraalisiin järjestelmiin kuuluu jonkinlaista järjettömyyttä. Monissa niistä on kyse seksuaalisesta käyttäytymisestä ja vallan suhteista. Lapsuus, monissa tapauksissa, toimii opettamisen ajanjaksona, jonka aikana yhteiskunta pyrkii pohjimmiltaan murtamaan yksilön oman tahdon. Vain jotta lapset eivät kehittäisi käytöstä joka “poikkeaa” standardista.

Monet ihmiset sisäistävät syvästi nämä mandaatit ja heidän aikuistuttuaan he ovat helppo saalis syyllisyyden tunteelle. He tuntevat itsensä syylliseksi vaikka heidän mieleensä ilmaantuisi vain ohimenevä ajatus kyseenalaistaa näitä heille opetettuja ohjenuoria.

He tuntevat olonsa huonoksi jos he kyseenalaistavat vanhempiensa käytöksen tai heidän uskontonsa käsitteellisen pätevyyden. “Omantunnon äänestä” tulee vaivaava ja häiritsevä. Se “pitää heitä silmällä” ja saa heidät rankaisemaan itseään ankarasti jos he sattuvat ajelehtimaan kauemmaksi näistä mandaateista.

Yksi terveellisen aikuisen tehtävä onkin tutkia näitä arvoja joiden kanssa heidät on kasvatettu. Toisin kuin moraali, etiikka kehittyy tutkimisen kautta ja perustuu järjen valossa tapahtuvaan puolueettomaampaan itsen ja maailman arviointiin.

Etiikka perustelee toimet loogisten todisteiden ja henkilökohtaisen ja sosiaalisen mukavuuden perusteluiden kautta. Moraali perustuu ennakkoluuloon eli argumentteihin jotka ovat mielivaltaisuuden tulosta. Sellaisiin ajatuksiin kuin “koska niin sen kuuluu olla”, “koska sinua tullaan rankaisemaan myöhemmässä elämässä” tai “koska se on se mihin olemme tottuneet”. Enemmän etiikkaa ja vähemmän moralisointia on se mitä me kaikki tarvitsemme voidaksemme viettää terveellisempää rinnakkaiseloa.