Traumaattisten kokemusten vaikutus lapseen

Eräs taannoinen tutkimus analysoi, miten epäsuotuisat kokemukset varhaislapsuudessa, mukaan lukien vangitseminen sekä fyysinen ja psykologinen pahoinpitely vanhemman tekemänä, estävät lasten oppimista ja kehitystä jo hyvin varhaisella iällä. Tutkimuksen tekivät Rutgers Robert Wood Johnson Medical Schoolin tutkijat ja se julkaistiin Pediatrics -lehdessä, joka on lastentautioppiin keskittyvä amerikkalainen julkaisu.

Esikouluiän tärkeys tulevaan akateemisen suorituskykyyn nähden

Tutkijoiden mukaan suurien urbaanien alueiden lapset, jotka altistettiin traumaattisille tapahtumille varhaislapsuuden aikana ovat korkeammassa riskissä kehittää ongelmia oppimiseen ja käyttäytymiseen liittyen, jo niinkin aikaisin kuin lastentarhassa.

Tutkijat kävivät läpi dataa muista tutkimuksista, joissa tutkittiin epäsuotuisia kokemuksia lapsuudessa, kuten heidän pääasiallinen huoltajansa ne oli ilmoittanut, sekä heidän opettajiensa selontekoja akateemisesta menestyksestä ja käytöksestä esikoulussa. Juuri tämä ikä valittiin, koska todisteet viittaavat tämän olevan ajankohta lapsen elämässä, jolloin tuleva akateeminen menestys ja sosiaaliset kyvyt ovat ennakoitavissa.

Analyysin tulokset viittaavat kaavaan jonka mukaan lapset, jotka ovat kokeneet enemmän vastoinkäymisiä, osoittavat alempia tuloksia arvosanoissa, käytöksessä ja sosiaalisissa taidoissa. Vieläpä tarkemmin ottaen heidän kielelliset kykynsä ja lukutaitonsa olivat oman vuosiluokka-asteensa alapuolella. Aggressio ja laiminlyönti vanhempien taholta lisäsi huolta näiden lasten käytöksestä.

“Meidän tutkimuksemme tulokset ovat tärkeitä, koska ne nostavat esiin tärkeitä riskitekijöitä, jotka johtavat tuleviin akateemisiin vaikeuksiin, lisäten täten epäsuotuisien terveydellisten vaikutusten riskiä, joka on jo todistetusti yhteydessä varhaislapsuudessa koettuun traumaan,” sanovat tutkijat. “Me toivomme tutkimuksemme rohkaisevan opettajat ja terveydenalan ammattilaiset yhteistyöhön riskiryhmässä olevien lapsien ja heidän vanhempiensa tukemiseksi.”

Lasten suojeleminen traumaattisilta kokemuksilta

Lasten suojeleminen ei tarkoita heidän sulkemistaan jonkinlaiseen turvakuplaan. Heidän ollessaan niin nuoria kuin ovat, ei heidän ymmärryksensä ja tulkintansa maailmasta ole sama kuin aikuisten.

Psykologi Jesús. F.J. Ramírez Cabañas selittää, että ennen 11 vuoden ikää tapahtuneet traumaattiset kokemukset aiheuttavat kolme kertaa enemmän tunnepohjaisia ja käytökseen liittyviä ongelmia, kuin jos ne tapahtuvat myöhemmin elämässä. Näiden tilanteiden psykologisella vaikutuksella on taipumus jatkaa sitkeästi olemassaoloaan ja kasvaa ajan myötä.

Joka tapauksessa vanhemmilla on taipumus aliarvioida lastensa läpikäymien stressaavien tilanteiden intensiteettiä ja kestoa. Reaktiot vaihtelevat iän, älyllisen kapasiteetin, persoonallisuuden ja sosiaalisten tekijöiden mukaan.

Ramírez Cabañas selvittää myös, että sillä vaikutuksella jonka aikuiset jättävät hoivaamiinsa lapsiin on valtava vaikutus siihen tapaan, jolla nämä lapset muistavat traumaattiset kokemukset. Esimerkiksi perheen piirissä tapahtuvan kuoleman traumaattinen luonne voi saada lapsen tuntemaan olonsa voimattomaksi.

Kaikkein yleisimmät traumaperäisen stressin ja muun tyyppisen ahdistuksen muodoista seuraavista oireista ovat kipu, masennus, uhmakas ja aggressiivinen käytös, fyysiset oireet, matala itsetunto sekä sosiaaliset ja akateemiset vaikeudet.

Traumaattisista kokemuksista kärsineiden lasten käytös

Ramírez Cabañas kertoo, että kun lapsi kärsii traumaattisen kokemuksen, on tärkeää toimia nopeasti trauman aiheuttaman stressin vaikutusten välttämiseksi. Tämä voi ilmetä ahdistuneisuutena, masennuksena ja muina ongelmina. Oireita pitäisi hoitaa heti niiden ilmetessä, mikä voi tapahtua kolmen kuukauden ajan traumaattisen tapahtuman jälkeen.

Ei silti ole mitään syytä varsinaisesti odottaa näin tapahtuvan, vaan ennemmin opettaa lasta rentoutumaan ja välittömästi muuttamaan negatiiviset ajatuksensa myönteisiksi. Lisäksi on tarpeen kannustaa heitä ilmaisemaan omat tunteensa ja mielipiteensä.

Lapsen tulisi käyttää tekniikoita, jotka on suunnattu ohjaamaan heidän ajatuksiaan rakentavampia tai huomion muualle kiinnittäviä toimia kohti, kuten leikkiminen, kuntoilu tai osallistuminen ryhmätoimintaan. On yleistä, että lapset syyttävät itseään traumaattisista tapahtumista, joten heitä pitää opettaa olemaan tekemättä näin.

Toinen hyödyllinen strategia on etäännyttää heidät median aiheesta kertomasta informaatiosta, erityisesti televisiosta, jotta he eivät näe aiheeseen liittyviä kuvia.

Lue myös: Vinkkejä vanhemmille lapsen ahdistuneisuuden ehkäisemiseksi