Tee jotain hyvää joka päivä; hyvyys on paljon palkitsevampaa kuin raha

Taannoin mediassa kerrottiin tarinaa vanhemmasta naishenkilöstä, joka piti kiinni mielenkiintoisesta lupauksesta, jonka hän teki aviomiehelleen ennen tämän kuolemaa. Mies pyysi vaimoaan hautaamaan kaikki rahat, jotka hän ja vaimonsa olivat kartuttaneet yhteisen elämänsä aikana, ja nainen toteutti tämän saamansa tehtävän.

Kun hänen sukulaiset kysyivät asiasta, kertoi hän tallettaneensa kaikki rahat tilille ja että hän oli asettanut tälle summalle osoitetun shekin miehensä arkun sisään, jotta kun mies heräisi voisi hän vaihtaa sen rahaksi.

Emme saa koskaan tietää, voiko tämä rikas edesmennyt mies joskus mennä pankkiin moisin aikein… Mutta tämän pienen tarinan kielikuva on rikastuttava, sillä se auttaa meitä ajattelemaan uusin silmin sitä totunnaista tapaa, jolla hoidamme omaa elämäämme.

On olemassa elämää ennen kuolemaa

Mahtavan tieteiskirjailijan Eduardo Punsetin eräässä haastattelussa häneltä kysyttiin hänen lempilausahdustaan tai -lainaustaan. Hän vastasi, että tiedemiehenä häntä inspiroi yksi, jonka hän oli lukenut ja joka oli maalattu eräälle New Yorkin metroasemalle.

Siinä luki seuraavaa: “On olemassa elämää ennen kuolemaa.” Yksinkertaista, helppoa ja hämmentävää.

Meidän tämän hetkisessä länsimaisessa kulttuurissamme on valloillaan jonkinlainen sopimus, jonka mukaan meidän kulttuurimme juuret ovat tietyissä historiallisissa aikakausissa. Yksi näistä on Kreikka ja sen klassinen filosofia ja toinen tärkeä perusta on kristinuskon synty, sekä sen vaikutukset tähän filosofiaan.

Läpi historian eri uskonnot ovat tunteneet tarvetta hallita yhteiskuntaa ja yhteisöjä. Kristinusko, aivan kuten muutkin uskonnot, onnistui tässä ennen korostamalla elämän roolia valmistautumisena kuolemaan, kohtaamiseen Jumalan kanssa.

Jollain tapaa näin toimien elämä on asetettu sivuun ohjaamalla meidän silmämme kohti kaukana siintävää epämääräistä horisonttia, kaukana siitä mudasta, jonka päällä astelemme. Toisin sanoen kyse on selviytymisestä tässä elämässä, jotta sen jälkeen voi sitten elää toisessa; kävelystä viimeisen, lopullisen ja ikuisen palkkion toivossa.

Mitä paratiisista on jäljellä?

Uskonto on 1900-luvun aikana menettänyt huomattavasti vaikutusvaltaansa, sen kykyä toimia suunnannäyttäjänä ja tulla kuulluksi ja totelluksi. Siitä huolimatta jäljellä on vieläkin kuumat hiillokset tästä kyseisestä tavasta etsiä sisintä ja perimmäisintä olemustamme.

Me jatkamme tätä horisonttiin katselua, kouluttaen lapsemme opiskelemaan, valmistautumaan, oppimaan paljon, ansaitsemaan paljon rahaa. 

On olemassa eräs toinen tarina, tunnettu lapsille suunnattu taru, joka heijastaa tätä mentaliteettia:

“Laulukaskas oli onnellinen ja nautti kesästä: aurinko paistoi, kukat jakoivat ympärilleen suloista tuoksuaan… Ja kaskas lauloi ja lauloi sydämensä kyllyydestä. Samaan aikaan hänen ystävänsä ja naapurinsa muurahainen vietti koko päivän työskennellen ja keräten ruokaa.

– Muurahaisystäväni! Etkö väsy noin suureen työmäärään? Lepää hetki kanssani samalla kun laulan sinulle, sanoi laulukaskas muurahaiselle.

– Sinun olisi parempi kerätä varustusta tulevaa talvea vasten ja lopettaa kaikki tuo laiskottelusi, vastasi muurahainen samalla kun kuljetti kiireisenä jyviä.

Laulukaskas nauroi ja jatkoi huolettomana laulamistaan ja jätti ystävänsä huomiotta. Kunnes eräänä päivänä, kun hän heräsi, tunsi hän talven purevan kylmyyden. Puut olivat vailla lehtiä ja lumihiutaleita putoili taivaalta kun kaskas kuljeksi vainiolla, kylmissään ja nälkäisenä. Matkan päästä hän näki naapurinsa muurahaisen talon ja meni hänen luokseen apua pyytämään.

– Muurahaisystäväni, minä olen kylmissäni ja nälkäinen. Etkö antaisi minulle jotain syötäväkseni? Sinulla on runsaasti ruokaa ja lämmin koti, kun minulla taas ei ole yhtään mitään.

Muurahainen avasi talonsa oven ja sanoi laulukaskaalle:

– Kerrohan minulle kaskasystäväni, mitä sinä teit kun minä nousin aikaisin tehdäkseni töitä? Mitä sinä teit silloin, kun minä kannoin vehnän jyväsiä edestakaisin?

– Minä lauloin ja lauloin auringonpaisteessa, vastasi kaskas.

– Sitäkö sinä teit? No, jos lauloit kesällä, niin tanssihan nyt talvella.

Ja hän sulki oven, jättäen läksynsä oppineen laulukaskaan ulos.

Tarinan opetus: Hän joka haluaa viettää turvallisen ja hyvän talven, täytyy käyttää järkevästi ajan jolloin hän on vielä nuori.

On olemassa elämää ennen elämää

Psykologit puhuvat eksistentiaalisista kriiseistä ja tietyistä ikäkausista, jolloin meihin voi iskeä hämmennyksen tuntu. Nämä ovat hetkiä, jolloin me katsomme jalkoihimme ja koemme huimausta, koska emme ole tottuneet olemaan tietoisia siitä, että nämä ovat itse asiassa heijastuksia ajasta; ne eivät koskaan lopu.

Minä sanoisin vieläpä enemmän kuin tuo New Yorkin metrotunnelin ilmaus: On olemassa elämää ennen sitä, mitä me ajattelemme elämäksi. Ennen kuin tiedämme paljon, ennen kuin meillä on paljon rahaa, ennen kuin menemme naimisiin, jäämme eläkkeelle tai saamme lapsia. Elämää on olemassa ennen kuin heräämme huomenna. Elämässä on kyse hetkistä, ei ajatuksesta tiestä tai vaiheista.