Tarina rakkaudesta ja hulluudesta

On olemassa tarina, joka kertoo ajasta, kun jokainen tunne ja inhimillinen ominaisuus kerääntyivät yhteen paikkaan maailmassa…

Kun Tylsyys oli haukotellut kolmatta kertaa, Hulluus kysyi kaikilta: “Haluatteko leikkiä piilosta?” Vehkeily kohotti kulmakarvaansa ja Uteliaisuus, joka ei pystynyt hillitsemään itseään, kysyi: “Piilosta? Miten sitä leikitään?”

Innokkuus alkoi tanssimaan, Euforia liittyi mukaan hetkessä. Ilo hyppi riemuissaan ylös ja alas niin paljon, että se vakuutti jopa Epäilyksen ja Apatian, jotka eivät koskaan välittäneet mistään leikeistä. Mutta kaikki eivät halunneet liittyä peliin, Totuus ei halunnut piiloutua. Miksi hänen pitäisi? Hänet löydettäisiin kuitenkin lopulta.

Ylimielisyys piti piilosta typeränä leikkinä, mutta oikeasti häntä ärsytti vain se, ettei idea ollut noussut hänen mieleensä ensimmäisenä. Pelkuruus ei halunnut ottaa riskiä paljastumiseen ja lähteä mukaan leikkiin.

“Yksi, kaksi, kolme, neljä…” Hulluus alkoi laskemaan. Ensimmäisenä piiloutui Laiskuus, joka tiputtautui ensimmäisen kiven taakse, joka kohdalle osui. Usko lensi taivaisiin ja Kateus piilotteli Voiton varjossa, joka oli kiivennyt korkeimman puun latvaan.

Avokätisyys ei osannut piiloutua. Jokainen piilopaikka vaikutti loistavalta vaihtoehdolta jollekin hänen ystävistään, ja hän halusi tarjota ne heille. Peilityyni järvi oli loistava piilopaikka Kauneudelle. Kolo puun kuoressa taas sopi parhaiten Ujoudelle. Perhosen siivet olivat sopivin piilopaikka Aistillisuudelle. Tuulenvire olisi loistava piilo Vapaudelle. Avokätisyys päätyi lopulta piiloutumaan auringonsäteeseen.

Itsekkyys löysi loistavan piilopaikan heti leikin alussa: hyvin ilmastoitu ja mukava piilo, jota hän ei halunnut jakaa kenenkään kanssa. Petos piiloutui merenpohjaan. Intohimo ja Halu hivuttautuivat tulivuoren kraateriin. Unohdus… Unohdus unohti minne piiloutui ja harhaili omia aikojaan.

Sillä aikaa kun Hulluus jatkoi laskemistaan, ei Rakkaus ollut vielä löytänyt paikkaa piilolle. Jokainen kolo oli jo varattu, mutta sitten hän huomasi ruusupuskan ja päätti piiloutua kukkien lomaan.

Kateus löytyi, kun Voitto löytyi. Hulluuden ei tarvinnut edes etsiä Itsekkyyttä, sillä hän tuli ulos piilostaan pää kolmantena jalkana juosten: hänen piilonsa oli paljastunut ampiaispesäksi.

Hulluus tuli janoiseksi kaiken etsinnän keskellä ja löysi Kauneuden sattumalta, ulottautuessaan juomaan järvestä. Epäilyksen löytäminen oli helppoa, sillä hän istui aidalla, eikä osannut päättää mihin piiloutua.

Näin Hulluus löysi lopulta kaikki osanottajat. Taito piilotteli tuoreessa ruohossa, Tuska mustassa luolassa, Petos merenpohjassa ja saipa Hulluus lopulta kiinni myös Unohduksen, joka oli täysin unohtanut edes leikkivänsä piilosta.

Hulluus löysi kaikki muut, paitsi Rakkauden. Rakkaus oli mahdoton löytää, vaikka Hulluus kuinka etsi jokaisen puun takaa, jokaisesta purosta, jokaisen vuoren huipulta. Ja juuri kun Hulluus päätti antaa periksi, hän näki ruusupuskan kauniine kukkineen.

Hulluus tarttui risuun ja siirteli sillä ruusupuskan oksia sinne tänne nähdäkseen puskan keskelle. Yhtäkkiä tuskanhuuto täytti ilman: ruusujen piikit olivat puhkaisseet Rakkauden silmät. Hulluus ei tiennyt, miten hyvittäisi tekonsa. Hulluus itki, pyysi anteeksiantoa ja lupautui toimimaan Rakkauden oppaana.

Siitä lähtien, siitä ensimmäisestä piiloleikistä lähtien… Rakkaus on sokea ja Hulluus on aina sen seurana.

Sanotaan, että sydän on kuin hullujenhuone, jonne mahtuu aina lisää hulluutta. Ihmiset ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa rakkauden tähden ja rakastamiensa ihmisten eteen. Päästämme irti vapaudesta ja asetamme itselle vaaraan.

Rakkaus on myös hullua. Emme voi valita rakkautta ja se voittaa jokaisen pelin, vaikka joskus se naarmuttaakin meitä. Calderón de la Barcan sanojen mukaan: “Jos rakkaus ei ole hullua, ei se ole rakkautta ollenkaan.”