Seneca ja hänen salaisuutensa ahdistukseen

Et ehkä usko sitä, mutta ihmiset ovat puhuneet ahdistuksesta jo Senecan ajoilta lähtien, kristinuskon alussa. Sitä ei kylläkään vielä kutsuttu nimellä “ahdistus”, eikä psykologiaa opiskeltu tieteenalana kuten nykyään teemme. Mutta vaikka psykologeja ei ollutkaan olemassa, omistivat filosofit tuolloin itsensä toisinaan ihmiskäytöksen pohtimiselle. He hahmottelivat joitakin erittäin tärkeitä asioita siihen liittyen, miten meidän pitäisi elää.

Seneca eli läpi vaikeiden aikojen. Hän oli tasavallan senaattori Rooman imperiumin juonien ja rappeutumisen aikana. Hän eli neljän eri hallitsijan aikakaudella: Tiberiuksen, Caligulan, Claudiuksen ja Neron. Hän oli jopa Neron opettaja ja neuvonantaja, joka on ehdottomasti yksi listan epämiellyttävimmistä henkilöistä.

Seneca oli myös yksi tärkeimmistä filosofisen stoalaisen koulukunnan edustajista. Tässä koulukunnassa olevat ihmiset olivat erityisen kiinnostuneita moraalien ja tapojen pohtimisesta. Sen tekemisellä ei ollut kuitenkaan paljon järkeä heille, sillä he elivät aikaa joka oli täynnä eettisyyden heikentymistä, joka johti Rooman imperiumin tuhoutumiseen.

“Ei ole kyse siitä että meillä on niin vähän aikaa, vaan siitä että menetämme niin paljon. Saamamme elämä ei ole lyhyt, mutta teemme siitä sellaisen; meillä ei ole vähäisiä varoja, mutta käytämme tuhlaavaisesti sen mitä meillä on.”

-Seneca-

Seneca ja stoalaiset

Stoalaisuus alkoi Kreikassa ja sen perustaja oli Zenon Kitionlainen. Tästä filosofiasta tuli äärimmäisen suosittu ja monilla sen pääperiaatteilla oli vaikutus kristinuskoon sen varhaisissa vaiheissa. Stoalaisten puolustama pääasia oli kohtuullinen elämä. Stoalaiset sanoivat, että “mikään ei koskaan riitä, kun haluat aina vain lisää”.

He keskittyivät miljooniin eri aiheisiin, mutta saivat eniten huomiota eettisistä ajatuksistaan. He puhuivat ajatuksesta, jossa voit saavuttaa sisäisen rauhan vain kun työnnät pois aineellisten asioiden halun. He sanoivat, että kohtuullinen ja hyveellinen elämä oli onnellista elämää.

Stoalaisuus pohti ajatusta siitä, että ihmiset eivät voineet tehdä mitään muuta kuin seurata päähänpistojaan. He näkivät ne heikentymisen ja kärsimyksen lähteinä. He olivat itsehillinnän puolestapuhujia, sillä he ajattelivat, että ihmiset voivat elää syyhyn perustuen. He sanoivat myös, että mikään ei ole hyvää tai pahaa itsessään. Jokin vain muuttuu negatiiviseksi kun siitä tulee liiallista.

Mitä Seneca totesi ahdistuksesta

Hyvänä stoalaisena Seneca etsi tapaa elää hyveellistä elämää. Hän oli äärimmäisen älykäs mies ja kaikki hänen aikalaisensa huomasivat, että hän oli suuri ajattelija. Hänen mahtavin teoksensa oli Kirjeet Luciliukselle. Hän kirjoitti sen sen jälkeen kun onnistui päästä pois Neron luota ja Nero alkoi lähettää ihmisiä hänen peräänsä.

Tämä suuri filosofi näki kuinka niin monet ihmiset elivät jatkuvassa huolestuneisuuden tilassa. Sitä kutsutaan nyt “ahdistukseksi”. Näin hän sanoi siitä: “Villit eläimet juoksevat pois näkemistään vaaroista, ja kun he ovat paenneet, he eivät ole enää huolissaan. Meitä sen sijaan kiusaavat asiat kuten mitä menneisyydessä tapahtui ja mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.”

Seneca siis havaitsi oikeastaan jotakin, jonka psykologia on osoittanut meille vuosisatoja myöhemmin. Ahdistus on tunne, jossa odotat pahinta, vaikka sitä ei ole tapahtunutkaan. Toisin sanoen siinä on kyse subjektiivisesta havainnosta, joka saa sinut odottamaan pahimman tapahtumista. Päädyt elämään elämääsi näihin asioihin perustuen, jotka eivät ole edes tapahtuneet.

Mitä voimme oppia Senecalta ahdistukseen liittyen

Ensimmäiseen lainaukseen lisätäksemme, Seneca sanoi myös: “Meillä on tapana liioitella, kuvitella tai ennakoida murhetta”. Toisin sanoen alamme kärsiä ennen kuin meillä on edes syy siihen. Pelkkä kivun ennakoiminen päätyy saamaan sinut sen ansaan. Sillä ei ole väliä, että se ei ole edes tapahtunut vielä, eikä välttämättä koskaan tapahdukaan.

Siten ahdistus toimii. Se on mielentila, jossa kärsit samalla kun odotat kärsimyksen poistumista. Jotkut ihmiset kutsuvat sitä “sairastumiseksi tulevaisuuden takia”. Katsot eteenpäin tulevaisuuteen ja näet aina pahimman mahdollisen tuloksen. Ahdistuneet ihmiset pelkäävät ryöstetyksi tulemista, vaikka kukaan ei yritäkään ryöstää heitä. He ajattelevat että maanjäristys voi saada heidän talonsa romahtamaan hetkellä millä hyvänsä. Tai he ajattelevat että heidän rakkaansa jättää heidät ennemmin tai myöhemmin.

Tiedämme kaikki varmasti, että on monia hetkiä jolloin meidän mielessämme olevista asioista tulee todellisuutta (itsensä täyttävä ennustus). Sen ei kuitenkaan tarvitse mennä sillä tavalla. Mutta käytöksestäsi ja kaikista estoistasi johtuen päädyt lähettämään asioita siihen suuntaan. Kun niin tapahtuu, näet sen vahvistuksena siitä mitä ajattelit alusta lähtien tapahtuvan. Et koskaan näe sitä oman maailmannäkemyksesi tuloksena.

Kuvittele esimerkiksi, että olet kuullut erittäin negatiivisia asioita jostakusta. Jos kaverisi esittelisi sinut hänelle, et todennäköisesti olisi kovinkaan lämmin tai ystävällinen. Kun hän näkee sinun kohtelevan häntä sillä tavoin, on hyvin mahdollista, että hän kohtelee sinua samalla tavalla. Joten päädyt vahvistamaan omat epäilyksesi, sillä sinä olet se, joka sai ne toteutumaan.

Ehkä asia on niin kuin Seneca sanoo. Ehkä meidän pitäisi vain elää, jatkuvan elämälle valmistautumisen sijaan. Meidän pitäisi antaa asioiden olla ja antaa niiden tapahtua tavalla, jolla ne tapahtuvat. Meidän pitäisi keskittyä nykyhetkeen, eikä elää elämäämme huolissamme siitä mitä sen jälkeen tapahtuu.