Rakkauden oppiminen Erich Frommin mukaan

· 5.12.2018

Erich Frommin mukaan ihmisten on juhlittava rakkautta joka päivä vapauttavana ja rikastuttavana asiana. Ihmiset, jotka oppivat rakastamaan kypsällä ja tietoisella tavalla ymmärtävät, että rakkaudessa ei ole kyse omistamisesta tai ehdollistamisesta. Rakkaudessa on kyse huolen pitämisestä ja vakaasta halusta edistää kaikkien rakastamiemme ihmisten kasvua.

On todennäköistä, että Erich Fromm ei osannut aavistaa kuinka tärkeä hänen kirjansa Rakkauden vaikea taito tulisi olemaan. On myös todennäköistä, etteivät kaikki tiedä missä oloissa hän tämän mielenkiintoisen kirjan kirjoitti. Heillä, joilla oli mahdollisuus tavata tämä juutalainen psykoanalyytikko ja humanistinen filosofi, oli tapana sanoa, että vain harvat ihmiset ovat saaneet aikaan niin relevantteja muutoksia kuin hän.

Aina 50-luvulle asti Fromm oli erinomainen Talmudin tutkija ja Marxistinen psykoanalyytikko, joka halusi erkaantua Sigmund Freudin teoreettisista perusteista.

Hän oli vähäpuheinen intellektuelli, joka asettui Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan jälkeen. Hän jätti taakseen avioeron taakan, ja myöskin hänen viimeisen puolisonsa kuoleman, ja muiston sirpaloituneesta ja pilatusta Euroopasta.

Myöhemmin hän päätti muuttaa Meksikoon ja ryhtyä rauhaa ja naisten oikeuksia ajavaksi aktivistiksi. Fromm toivoi muuttavansa näkemyksensä elämästä, avautuvansa onnellisuudelle ja maailmalle, ja taistella uskomustensa puolesta. Hänestä tuli todella vaikutusvaltainen terapeutti ja presidentti Kennedyn ystävä. Hän rakastui myös naiseen nimeltä Annis Freeman.

Hänen aikaisempien vaimojensa katkerista muistoista huolimatta Fromm asetti itselleen tarkan tavoitteen: oppia rakastamaan. Hän halusi tämän elämänalueen olevan kaikkein paras. Hän ei halunnut vain oppia rakastamaan naista. Fromm halusi oppia rakastamaan koko maailmaa. Tästä ajatuksesta syntyi hänen kirjansa, siitä onnellisuudesta, jota hän koki elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä.

Erich Fromm

Opi rakastamaan Erich Frommin mukaan

”Kun rakastamme tietämättä kuinka rakastaa, vahingoitamme ihmistä, jota rakastamme.” Tämä Thich Nhat Hanhin sitaatti kiteyttää tämän ilmiselvän todellisuuden. Useimmat meistä eivät hallitse rakkauden vaikeaa taitoa. Olemme enemmänkin kuin todellisuuden aloittelijoita, johon kaivaudumme sattumalta.

Me olemme monien eri normien ja sääntöjen muokkaamia. Nämä ovat saaneet meidät näkemään rakkaus taian ja ihanteiden rakenteena. Meidän nykyisessä yhteiskunnassamme on edelleen ajatus ’’kohteliaasta rakkaudesta’’, jossa miesten olisi tarkoitus hurmata naiset. Haluamme ajatella olevamme Amorin nuolen uhreja ja uskoa, että todellinen intohimo on sitä mitä Shakespearen Veronan ikuiset rakastavaiset kokivat. Uskomme, että meidän on tarkoitus rakastaa jotain toista kohtaloon perustuen.

Erich Fromm, merkittävä sosiaalinen psykologi, teki selväksi kirjassaan Rakkauden vaikea taito, että rakkaus vaatii vastuuta. Rakastaminen on jotain, mitä koulutetut taiteilijat tekevät. Rakastamisen oppiminen vaatii harjoitusta, hallintaa ja jatkuvaa työtä, jossa ponnistukset eivät jätä mitään kohtalon varaan.

”Rakkaus ei ole tule luonnollisesti. Sen sijaan se vaatii kuria, keskittymistä, kärsivällisyyttä, uskoa ja narsismista ylipääsemistä. Rakkaus ei ole tunnetta, se on harjoitusta.”

-Erich Fromm-

Tarkastelkaamme niitä asioita, joita Erich Fromm on opettanut rakkaudesta.

Aktiivinen rakkaus

Me kaikki haluamme olla rakastettuja. Haluamme että meistä välitetään, että meitä arvostetaan, että kaikkea tekemäämme arvostetaan, sekä sitä keitä me olemme tai mitä meillä on. Mutta on kuitenkin jotain, mikä meidän on pidettävä mielessä: passiivinen rakkaus on epäkypsää, eikä se toimi.

”Epäkypsä rakkaus sanoo: ’Rakastan sinua, sillä tarvitsen sinua.’ Kypsä rakkaus sanoo: ’Tarvitsen sinua, sillä rakastan sinua.'”

-Erich Fromm-

Rakkaus on aktiivinen ja läsnäoleva skenaario. Meidän on välitettävä toisistamme, rakastettava toisiamme ja kunnioitettava toisiamme. Kun joku todella tietää kuinka rakastaa toista henkilöä, hän antaa tämän ottaa osaa, he antavat ja vastaanottavat, ja he jatkavat olemalla aktiivinen osa projektia, jossa on olemassa sekä henkistä että psyykkistä kasvua.

rakkauden oppiminen

Ikuinen huolenaiheemme täydellisen henkilön löytämisestä

Rakastamisen oppiminen tarkoittaa myös sitä, että olemme tietoisia eräästä toisesta näkökulmasta. Murehdimme usein liikaa siitä, ettemme löydä ihanteellista ihmistä joka olisi sopusoinnussa omien unelmiemme ja halujemme kanssa. Useimmiten turhaudumme, kun emme löydä ’’todellista rakkauttamme,’’ kun todellisuudessa emme edes tiedä olemmeko tarpeeksi hyviä ylläpitämään sitä.

Olemme joskus niin täynnä romanttisia rakenteita, että meillä on tapana jättää huomioimatta eräs todella oleellinen asia. Rakkaus vaatii työtä. Meidän on tärkeää tietää kuinka kohdata haasteet, jotka tulevat parisuhteen myötä.

maailmankaikkeus ja luonto halaavat

Rakkaus tarpeena

Rakkauden oppiminen viittaa siihen, että tiedämme kuinka päästä eroon kaikista tarpeista. Kuka tahansa joka etsii romanttista suhdetta täyttääkseen puutteensa, tulee tuntemaan olonsa niin tyytymättömäksi, että hän johdattaa kumppaninsa pysyvään orjuuden tilaan.

Paradoksaalisesti, kyky osata olla yksin on ehto kyvylle rakastaa.”

-Erich Fromm-

Rakastaminen on luovaa

Erich Frommin mukaan rakkaus on energian muoto. Se on impulssi, joka rohkaisee meitä liikkumaan, ilmaisemaan itseämme ja luomaan. Suhteessa aikaisempaan lausuntoon, tämä avara ja luova voima ilmenee vain silloin, kun olemme jo täyttäneet perustarpeemme.

Aivan kuin mitä Fromm kirjoitti kirjaan Rakkauden vaikea taito, ei ole tarpeeksi vain tuntea tuota energiaa. Meidän on muistettava, että rakkaus on jotain, joka meidän on elettävä ja muokattava. Tunteet, kypsyys ja tasapaino ruokkivat autenttista intohimoa, ja se ymmärtää, että kaikkein kaunein taideteos vaatii kovaa työtä ja omistautumista.

kaksi ihmistä metsässä

Rakkaus on kuin musiikkia, maalaus, puutyötä, kirjoitusta tai arkkitehtuuria: meidän on ensiksi ymmärrettävä teoria voidaksemme hallita käytännön. Aivan kuin todella luova insinööri, voimme löytää tien päästä tehokkaasti yli kaikista vaikeuksista, haasteista ja esteistä.

Lopuksi, Erich Frommin mukaan rakkaus vaatii kaikkien meitä määrittelevien lapsellisten perspektiivien taakse jättämistä (joita yhteiskunta on meille opettanut). Meidän on lakattava näkemästä rakkaus passiivisena ja alettava näkemään se kipinänä, joka taianomaisesti sitoo kaksi ihmistä yhteen. Rakkaus on ainetta, rakenne, materiaa. Se on raakaa materiaalia, jota voimme käyttää rakentaaksemme spektaakkeli projekti, mutta vain, jos todella haluamme ja otamme siitä vastuun.

“Rakkaus tarkoittaa sitoutumista ilman takuuta, kaikkemme antamista siinä toivossa, että rakkautemme saa myös rakastetussa henkilössä aikaan rakkautta. Rakkaus on uskoa, ja kuka tahansa uskoo vähän, rakastaa myös vähän.”

-Erich Fromm-