Rakenna siltoja, älä seiniä

Rakenna siltoja, älä seiniä

Viimeisin päivitys: 13 maaliskuuta, 2017

Jotkut ihmiset uskovat seinien rakentamisen olevan paras tapa selviytyä kivusta. Kukaan meistä ei halua joutua uudelleen satutetuksi ja tällöin siltojen rakentaminen uusiin ihmissuhteisiin voi tuntua liian riskialttiilta. Kerromme itsellemme, kuinka olemme jo kärsineet tarpeeksi ja rakennamme seiniä suojellaksemme sydäntämme.

On totta, että eräänlaisen suojamuurin ympäröimänä eläminen on huomattavasti helpompaa ja käytännöllisempää kuin haavoittuvaisuus. Tulet mitä todennäköisemmin välttymään monilta selkäänpuukotuksilta ja pettymyksiltä. Etkö haluaisi kumminkin siirtää syrjään tuota ainaista kaunaa, varaustilaa ja pelkoja?

Saatat todeta; “ei, ihmiset ovat nauraneet minulle jo tarpeeksi.” Ja vaikka tavallaan pystyn samaistumaan asiaan, on pakko kysyä: onko seinien ympäröimä elämä kuitenkaan sitten täysivaltaista elämää? Kohtaisimmeko me tuolloin kaikkia niitä uusia ihmisiä, kokemuksia ja elämänvaiheita joihin meillä on mahdollisuus? Luultavasti emme.

Rentoudu ja hengitä: kaikki eivät ole haikaloja

Kun koet tulleesi loukatuksi, reagoit tapahtuneeseen mitä todennäköisemmin itsepuolustuksella. Lopetat välittömästi asiat tuon ihmisen kanssa, suljet pois tunteesi ja muut mahdolliset sieluasi uhkaavat tekijät. “En enää koskaan anna kenenkään satuttaa itseäni.”

Nainen piiloutuu käden taa

Uskot, että puolustusmenetelmäsi on täydellinen, sillä eihän kukaan tai mikään voi hyökätä sitä vastaan. Samalla puet päällesi haarniskan, joka estää sinua olemasta kosketuksissa kaikkeen sen ulkopuolella. Ikään kuin sulkisit ilman pois haavoiltasi ja jättäisit ne saastumaan tuon raskaan, painavan puvun uumeniin.

Toisin sanoen, varo menemästä lankaan; kokemasi harmi on ainoastaan lähtöisin sinusta itsestäsi. Itsesuojelu estää sinua nauttimasta elämästä ja asettaa sinut jatkuvaan varaustilaan, joka estää sinua päästämästä irti. Ikään kuin seinät muuttuisivat näkymättömiksi ja alkaisivat kertomaan sinulle tarinoita merestä, joka on täynnä vaarallisia haikaloja.

Rohkeus pyytää anteeksi, anteeksiannon hyve

Me emme olisi mitään ilman tunnepohjaisia siteitämme muihin ihmisiin. On siis väärin ajatella, että jatkuva itsensä puolustaminen ja seinien rakentaminen olisi pidemmän päälle toimivaa. Kadottaisimme itsemme, jos emme olisi kykeneväisiä rakentamaan siltoja, hyväksymään anteeksipyyntöjä ja antamaan anteeksi. Anteeksianto ei koskaan ole ketään muuta kuin itseäsi varten. Ajattele: mitä anteeksiannon pidätteleminen oikein tekee sinulle? Hyödyttääkö se sinua?

Satutetuksi tulemisen jälkeen voi olla vaikeaa nähdä anteeksiannon mahdollisuutta. Muista, että sinä ansaitset kuitenkin anteeksiantoa. Ainut tapa vähentää taakkaa harteiltasi onkin myöntyä anteeksiantoon ja unohtaa muiden tekemät virheet. Sinulla voi olla mieletön määrä uusia tavoitteita, haasteita ja ihmisiä ympärilläsi. Miksi et siis vain tarttuisi tuohon kaikkeen hyvään ja antaisi sen tapahtua?

Nainen ja kultapöly

Sydämemme pitää sisällään monia erilaisia tiloja, joita tulisi oppia hallitsemaan hyvin. Opi siis päästämään valoa sen pimeimpiinkin kohtiin. Jos olet kykeneväinen tähän, tulet mitä todennäköisemmin löytämään sisäisen rauhasi, jota olet jo niin pitkään halunnut kovasti. Tulet myös ymmärtämään paremmin menneisyyttäsi ja vapaudut vihdoin kaikista sen kummituksista.

Siltojen rakentaminen on vaikeaa, mutta välttämätöntä

On aina parempi rakentaa siltoja kuin seiniä, mutta mitä siltojen rakentaminen sitten käytännössä tarkoittaa? Esimerkiksi keskiajalla puolustautumisessa hyödynnettiin teknisiä nostosiltoja. Nostosillat auttoivat puolustautumisessa yhtä paljon kuin vallihaudatkin: siltaa voitiin hyödyntää niin vihollisilta puolustautuessa kuin myös meriliikenteen ja linnaan pääsyn helpottamisessa.

Perhosnainen

Voimme soveltaa tätä metaforaa myös elämässämme: ymmärrät, että on vaikeaa laskea siltaa alas ja sallia ketään sisälle menetettyäsi sydämesi viholliselle. Sillan pitkäaikainen ylhäällä pitäminen eristää sinua kuitenkin ulkomaailmalta, sammuttaa elinvoimasi ja lopulta hukuttaa epävarmuuteen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.