Psykoanalyysikoulukunnat ja niiden tutkijat Freudin jälkeen

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Cristina Roda Rivera

Viimeisin päivitys: 08 maaliskuuta, 2024

Vaihdellen maagis-uskonnollisesta käsitteestä aina Freudin sohvalle asti, ihmiselle joka kärsii vaurioituneesta henkisestä tilasta on aina annettu mahdollisuus puhua ja purkaa huoliaan. 1300-1400 -luvuilla oli Padre Jofré ja hänen klinikkansa henkisesti sairaille, ja arabimaailma kuunteli henkisesti sairaita ei siksi että he olisivat hulluja, vaan siksi että heidän uskottiin olevan Jumalan sanansaattajia.

Ihmiset yrittävät aina harjoittaa psykologiaa, sillä kuten B. F. Skinnerkin sanoi, totuus on ettei politiikka pelasta meitä. Vain itsestämme lisää oppiminen antaa meille mahdollisuuden pelastaa itsemme. Olemme kehittyneet lajina yritysten ja erehdysten avulla.

Siksi aiomme analysoida sitä, mitä useimmat ihmiset pitävät yhtenä ensimmäisistä psykologian virallisista lähestymistavoista. Tavallisesti ihmiset hyökkäävät sitä kohtaan ja vähättelevät sitä, mutta tämä lähestymistapa ja sen kiinnostus tiettyjen kliinisten tapausten analysoimisessa ovat kylväneet siemenet tämän ihmeellisen tieteen – psykologian – kukkimiselle.

Psykoanalyysin alku: Sigmund Freud

Freudin ja hänen työnsä maine on yleisesti tunnettu. Nykyään monet ihmiset kuitenkin sanovat, ettei hän tehnyt muuta kuin spekuloi. He sanovat, että hän oli kaukana tieteellisten metodien todellisesta valosta. Mutta toiset ihmiset ovat nähneet hänet visionäärinä, joka selvitti kuinka tarkastella ihmisiä ja heidän ongelmiaan vallankumouksellisesta näkökulmasta.

Freud otti ensimmäisen vakavan askeleen kohti ihmisen subjektiivisuutta, ja tämä olikin vallankumouksellinen askel. Hän selvitti sitä, mikä erottaa meidät toisistamme, miksi käyttäydymme tällä tai tuolla tavalla. Samaan aikaan hän yritti selvittää neuroosien alkua ja “polttoainetta”.

Hän kehitti teorioita, kuten Oidipuskompleksin, kastraatiopelon, tai sen, että kaikkien psykologisten ongelmien juuri oli väärin kohdistetun seksuaalisen libidon aiheuttama. Nämä ovat nykyään täysin poissuljettuja vakavasta, tieteellisestä psykologisen teorian tutkimisesta. Näin on siksi, että useimmat hänen teorioistaan käsittelevät enemmän häiriöitä joiden alkuperä on lapsuudessa, kuin aikuisten potilaiden tutkintaa. 

Mutta meidän on kuitenkin oltava kiitollisia Freudille hänen äärimmäisen yksityiskohtaisesta kliinisten tapausten kuvaamisesta, sekä tiettyjen tiedostamattomien ilmiöiden tunnistamisesta kuten suggestio, vetovoiman laki, torjunta tai transferenssi ja vastatransferenssi. Kaikkia näitä on nykyään kehitetty paljon terapian maailmassa.

Freudin jälkeen: Adler, Carl Jung, uusfreudilaiset ja egon psykologia

Adler

Adler oli yksi ensimmäisistä, joka oli eri mieltä Freudin kanssa. Hän uskoi enemmänkin käytöksen lopputeoriaan kuin kausaaliseen teoriaan. Totuus on, että suuri osa käytöstämme on tavoitteidemme motivoimaa. Mutta on myös useita eri käytöksiä, jotka eivät ole tämän tapauksen määrittelemiä. Ajatelkaamme vaikkapa poikaa, jonka vanhemmat pyytävät häntä siivoamaan huoneensa. Lopullinen tavoite on huoneen siivoaminen, mutta syynä toimii hänen äitinsä käsky.

Adler uskoi egon voimaan, kun Freud taas ajatteli että meidän egomme on ”luonnollisesti” heikko. Hän puhui varhaisista perhesuhteista, perhearvoista ja perhekuvioista perustuvasta yksilöllisestä elämäntavasta. Adler ei puhunut yksilöllisestä kehityksestä vastauksena seksuaaliselle libidolle. Sen sijaan hän puhui halusta päästä yli ruumiillisesta alemmuudesta. 

Jung

Myös Jung oli eri mieltä Freudin kanssa, etenkin tämän alitajunnan käsitteen kanssa. Jung ajatteli, että asiat ylittivät yksilöllisen tason. Hänen ajatuksensa merkitsi laajempaa visiota, kun oli kyse individualisaation prosessin ymmärtämisestä. Hän puhui eri kollektiivisista arkkityypeistä ja psykologisista tyypeistä. Jung oli mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen kirjailija.

“Yksinäisyys ei ole peräisin siitä ettei ympärillämme ei ole ihmisiä, vaan siitä ettemme kykene kommunikoimaan meille tärkeitä asioita, tai jos meillä on näkemyksiä jotka ovat muille kelpaamattomia.”

-Carl Jung-

Uusfreudilaiset

Monet Freudin seuraajista, jotka samaistuivat osaan hänen perintöään, minimoivat seksuaalisuuden tärkeyttä neuroosin kehittymisessä. Jotkut jopa hylkäsivät alitajunnan roolin tärkeyden. Sen sijaan he painottivat kulttuurillisia ja sosiaalisia alueita ja ihmissuhteita. Tai sitten he antoivat enemmän huomiota kyseessä olevan potilaan kokemuksille ja välittömille olosuhteille. Esimerkkejä uusfreudilaisista ovat Erich Fromm, Karen Horney ja Harry S. Sullivan.

Egon psykologia

Kun on kyse egon psykologiasta, eräästä toisesta psykoanalyysin haarasta, voimme mainita esimerkiksi Sigmund Freudin tyttären Anna Freudin. Muita tärkeitä egon psykologian hahmoja ovat Melanie Klein, Erik Erikson ja John Bowlby. Tämä ryhmä antaa erikoista painoarvoa egolle. He keskittyvät etenkin ihmissuhteisiin tekijänä, joka johtaa egomme luomiseen.

Haluaisimme korostaa muutamia tutkijoita. Ensimmäinen on Melania Klein, joka kehitti leikin teorian. Toinen on Winnicott, jonka teoriaa siirtymäobjektista on tutkittu laajalti ja joka on vahvistettu.

Anna Freud erottuu tästä psykoanalyyttisesta valtavirrasta kuuluisien puolustusmekanismiensa ansiosta. Näitä mekanismeja ovat: kieltäminen, älyllistäminen, arvonkieltäminen, selittely, huumori, torjunta sekä projektio.

“Luovat mielet ovat aina selviytyneet mistä tahansa huonosta koulutuksesta.”

-Anna Freud-

Erik Erikson sai osakseen paljon kuuluisuutta ja arvovaltaa, kun hän kuvaili egon vaiheita. Tämä teoria on yleisesti hyväksytty johtuen sen kliinisestä hyödyllisyydestä. Eriksonin rakenteiden mukaan ihmisillä on kahdeksan vaihetta, ja myös niiden vastakohdat. Näitä vaiheita ovat: luottamus/epäilys, vapaus/häpeä, aloitteellisuus/syyllisyys, tuotteliaisuus/alemmuus, identiteetti/hämmennys roolista, läheisyys/eristäytyneisyys, luovuus/pysähtyneisyys, egon eheys/epätoivo.

Päätetään tämä osio mainitsemalla John Bowlby. Hänen kiintymysteoriansa oli todella vaikutusvaltainen. Kyseessä on laajalti hyväksytty teoria, jota ihmiset käyttävät viitekohtana ymmärtääkseen, kuinka lapset reagoivat roolimalleihinsa. Se selittää myöskin kuinka nämä tärkeät suhteet ja heidän luomansa dynamiikat ovat perusta kaikille niille suhteille, joita meillä on aikuisuudessamme.

Muita tutkijoita ja psykoanalyyttistä kehitystä

On mahdotonta kuvailla psykoanalyyttisten koulukuntien vaurautta, joka ajan kuluessa meille on kerääntynyt. Mutta haluamme ehdottomasti mainita vielä muutaman tärkeän ja vaikuttavan tutkijan ja psykologin:

• Lyhyt psykodynaaminen terapia, joka rajoittaa terapian keston. Tämä keskittyy yhteen erityiseen ongelmaan, ja terapeutilla on aktiivisempi ja suorempi rooli. Tämän haaran tunnetuimpia harjoittajia ovat Sandor Ferenczi ja Otto Rank.
• Alexander ja hänen parantava emotionaalinen kokemuksensa. Tämä on todella menestyvä nykyisessä terapiassa.
• Ackerman ja hänen perhesuhdetutkimuksensa neuroottisten ja psykoottisten häiriöiden välillä.
• Jacob Moreno ja psykodraaman luominen.
• Lacan ja palaaminen Freudin hypoteesiin, tuoden mukanaan ajatuksia Saussurelta ja Levis-Straussilta.

Voimme joko hyväksyä Freudin ajatukset tai emme. Mutta emme voi kuitenkaan kieltää sitä, että hänen ajattelunsa aloitti vallankumouksen tavassa, jolla ymmärrämme tekojamme ja niiden takana piileviä motivaatioita. Se merkitsi myös heräämistä, avautumista sen ajatuksen polulle, joka meillä on nykyään mielessämme. Meillä on muistoja kaukaisesta menneisyydestämme, olivat nämä muistot sitten tietoisia tai tiedostamattomia, ja ne ehdollistavat nykyistä käytöstämme.