Postmoderni yksinäisyys ja myytit rakkaudesta

Postimoderni yksinäisyys on individualismin käsitteen tulosta, jota on pidetty tärkeänä asiana jo pitkään. Yhteiskunta on painostanut meille kaksi todella ristiriitaista ajatusta. Yksi on se, että kaikkien meidän on luotava oma polkumme. Toinen on se, että yksinään oleminen on kauhistuttava asia.

Postmodernia yksinäisyyttä vahvistaa myös se tosiasia, että toisten pelkäämisestä on tulossa yleisempää. Naapuruuden käsite on melkein kokonaan kadonnut. Nykymaailmassamme samassa ympäristössä olevista ihmisistä on tullut tuntemattomia. Emme halua tietää heistä mitään. Tuntemattomissa ihmisissä on jotain uhkaavaa.

Tämän tuloksena meillä on yhteiskunta, jossa ihmiset ovat lisääntyvästi yksin, mutta jossa yksinäisyyttä vastaan taistellaan. Olemme luoneet maailman, jossa emme kykene elämään yhteisössä, mutta emme ole myöskään yksin. Ongelmia ovat sekä yksinäisyys ja seura.

Yksinäisyys: käsite, josta on tullut ongelma

Aina romantiikkaan asti yksinäisyyden teema ei ollut merkittävä. Ennen sitä yksinäisyys ei ollut jotain, mitä piti ajatella syvällisesti, eikä se ollut eksistentiaalisten ongelmien lähde. Sitä ennen hyväksyttiin se tosiasia, että synnymme yksin, ja niin me myös kuolemme yksin.

Myöskään individualismi ei vienyt tilaa ihmisten ajatuksilta. Ihmiset elivät yhteisöissä. Siihen aikaan oli tavallista, että koko perhe eli samassa talossa. Isovanhemmat, lapset, lastenlapset ja läheiset sukulaiset. Suhteet naapureihin olivat myös vahvoja. Ihmiset tunsivat toisensa ja he elivät läheisesti yhdessä.

Samaan aikaan ihmisillä oli kollektiivisia rituaaleja, jotka sisälsivät periaatteessa kaikki ihmiset. Näitä olivat jumalanpalvelukset, paikalliset juhlat, jne. Kaikilla oli selvä käsitys siitä, että kaikki olivat osa yhteiskuntaa.

Tämä kuitenkin muuttui romantiikan aikana. Parista tuli vastaus kaikkeen. Eristäytynyt ja yksityinen pari omassa maailmassaan oli nyt ihanne. Yhteiskunta alkoi hiljattain organisoitumaan parin ympärille ja niin pieni ydinperhe sai muotonsa. Samaan aikaan yksinäisyydestä tuli tärkeää ja ei-toivottua.

Postmoderni yksinäisyys

Sen jälkeen kun suurista perheistä ja yhteisöstä siirryttiin pariskuntien yhteiskuntaan, uusi todellisuus alkoi nousta esiin uuden teknologian myötä. Eli postmoderni yksinäisyys tuotiin ihmisille nyt virallisesti. Nykyään on olemassa perusteellinen ristiriita: olemme yhteydessä koko maailmaan, ja silti olemme enemmän yksin kuin koskaan.

Jotkut ihmiset ovat niin yksinäisiä, että he ovat surullisia jos he eivät saa tykkäyksiä sosiaalisessa mediassa. Nykyään on itse asiassa olemassa niin paljon yksinäisyyttä, että ihmiset ovat riippuvaisia sosiaalisesta mediasta. He ovat koukussa siihen, kun he saavat ja lähettävät viestejä, vaikka heillä ei olisi mitään sanottavaa.

Postmodernin yksinäisyyden puitteissa taas pariskunta on saanut suhteettoman merkityksen. Ihmiset olettavat nykyään, että jos henkilöllä ei ole kumppania, hän on yksinäinen, aivan kuin maailma koostuisi pelkästään pareista. Ja erot syöksevät meidät täydellisen epätoivon kuiluun, aivan kuin pariskuntana oleminen olisi ainoa onnellisuuden lähde.

Rakkauden ja yksinäisyyden myyttien kyseenalaistaminen

Ehkä olisi aika kyseenalaistaa yksinäisyyteen ja rakkauteen liittyvät myytit. Postmoderni yksinäisyys todistaa, että jokin on vinossa. Kulttuuri, niin kuin se on, ei johdata meitä rauhallisuuden, täydellisyyden tai onnellisuuden tunteeseen. Päinvastoin. Emotionaaliset vaikeudet ja psykologiset ongelmat yleistyvät entisestään.

Aloittakaamme muistelemalla jotain, minkä useimmat meistä tietävät. Kaikki me tarvitsemme rakkautta. Romanttinen rakkaus on kuitenkin vain yksi lukuisista rakkauden ilmentymistä. On olemassa myös perherakkautta, ystävien rakkautta, ajatusten, syiden, ihmisyyden rakkautta, ja tietenkin rakkautta meitä itseämme kohtaan. Rakkauden piirimme pienentäminen vain kumppanin rakkauteen köyhdyttää meitä emotionaalisesti ja se tekee meistä haavoittuvaisia.

Meidän kannattaa myös kyseenalaistaa postmodernin yksinäisyyden sisältö. Milloin aloimme hylkiä yksinäisyyttä? Yksinäisyys on todellisuus, jolta emme voi paeta. Me synnymme yksin, ja niin me myös kuolemme yksin. Muut ovat elämissämme aina, vain eräänlaisen lainan muodossa. Mitä paremmin me ymmärrämme itseämme ja yksinäisyyttämme, sitä paremmin olemme valmiita elämään ja myöskin kuolemaan.