Pidätkö pahoista pojista?
Miksi pidämme pahoista pojista? Tämä on kysymys jonka moni nainen on kysynyt itseltään, varsinkin jos he kokevat ongelmia avioliitossaan koska ovat valinneet kumppanin joka ei ollutkaan heille hyväksi. Ja vaikka he tiesivätkin että liitto ei välttämättä tulisi olemaan tasainen matka, vetovoima oli järkeä suurempi.
Taipumus langeta pahoihin poikiin tapahtuu useimmiten nuoruudessa. Meidän tarvitsee vain suunnata katseemme kouluihin; suosituimmat pojat, he jotka “saavat kaikki tytöt”, ovat useimmiten johtajia, heitä joilla on itsekkyyden ja narsismin piirteitä.
Tieteelliset tutkimukset todistavat sen: pahat pojat vetävät meitä puoleensa
Peter Jonasson New Mexicon yliopistosta Yhdysvalloissa johti joukkoa tiedemiehiä tutkimuksessa, jossa analysoitiin 200 oppilasta. Tulokset varmistivat, että oppilaat jotka olivat suosituimpia “naisten keskuudessa” olivat kaikista ulospäin suuntautuneimpia, epävakaimpia, narsistisimpia ja jopa hiukan epämiellyttäviä.
David Schmitt Bradleyn yliopistosta myös Yhdysvalloissa teki toisen tutkimuksen, johon osallistui 35 000 ihmistä 57 eri maasta ja päätyi samaan tulokseen. Miehet jotka kategorisoitiin puoleensavetävimmiksi olivat “pahimpia”, ja heillä oli enemmän “vikoja” persoonallisuudessaan.
Psykologi Gayle Brewer Central Lancashiren yliopistosta Yhdysvalloissa osallistui tiedoillaan myös tähän tutkimukseen. Hän vahvisti, että “pahat pojat” houkuttivat naisia epävakaisiin ja intohimoisiin suhteisiin. Mutta tämä voitto ei ollut pitkäikäinen, sillä lopulta naiset joilla ei ollut psykologisia ongelmia päätyivät valitsemaan hyvän tyypin tasapainoiseen ja kestävään ihmissuhteeseen.
Tälle on olemassa psykologinen selitys
Psykologisesta näkökulmasta katsottuna voimme selittää miksi pidämme pahoista pojista. Naisen alitajuinen vaisto on etsiä suojelua. Niin ollen, vahvat miehet joilla on vahva persoonallisuus, vetävät meitä puoleensa. He ovat itsekkäitä, seikkailunhaluisia, itsevarmoja, heillä on kykyjä johtajuuteen, ja jopa taipumusta epämiellyttävyyteen.
“Pahoilla pojilla” on kaikki ominaisuudet jotka tarvitaan siihen, että naisen vaisto näkee heidät loistavina suojelijoina, sillä nämä ovat miehiä jotka osaavat suojella itseään elämässä. Kaikilla naisilla on tarve tulla suojelluiksi, vaikka he eivät välttämättä sitä tajuakaan. Myös “pedon kesyttämisen” ja miehen muuttamisen tarve on houkutteleva haaste naiselle.
Yksi tyttö kysyi minulta hiljattain: “Mikä minussa on vikana? Olenko masokisti?” Hän ihastuu aina miehiin jotka eivät ole hänelle hyväksi. Hän antaa vaistoilleen vallan eikä hän käytä järkeään romanttisissa ihmissuhteissa. Vaikka toisinaan se ei ole niin yksinkertaista. Itsetunnon puute voi myös saada jonkun ihastumaan toiseen, joka ei kohtele heitä hyvin, sillä he ovat vakuuttuneita siitä että he “ansaitsevat” tällaista kohtelua.
Vaatimuksemme muuttuvat iän myötä
Vuosien kuluessa naisten vaatimuksilla on taipumus muuttua. He vaativat enemmän, arvostavat kumppanin luonnetta ja haluavat parasta itselleen. Monet muuttuvat koska heillä on ollut rankkoja aikoja menneisyydessä ja he ovat oppineet virheistään. Toiset muuttuvat koska he arvostavat itseään enemmän ja etsivät jonkun joka ei aiheuta heille ongelmia. Iän myötä järki muuttuu voimakkaammaksi kuin vaisto. Kuten aina, emme voi yleistää, sillä maailmassa on monenlaisia naisia ja jokainen heistä on ainutlaatuinen.
Mitä mieltä sinä olet? Pidätkö pahoista pojista?
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.