Pettymyksen neurobiologia: kipu, joka kestää pitkään

William Shakespeare on sanonut, että odotukset ovat kaiken ahdistuneisuuden juuria ja ehkäpä tämä on totta. Mutta on myös totta, että toisinaan joudumme takertumaan tiettyihin asioihin löytääksemme vakauden, jonka avulla emme väsyisi niin monien epävarmuustekijöiden edessä, joita elämästämme jo löytyy. Siksi onkin tavallista olettaa, että sukulaisemme, kumppanimme tai lähimmät ystävämme eivät koskaan tule pettämään meitä millään tavalla.

Samalla pidämme yllä odotuksia myös itseämme kohtaan olettamalla, että emme epäonnistu niillä elämän osa-alueilla, joilla olemme niin hyviä; että se, mitä meillä on tänään, tulee jatkumaan myös huomenna. Toisinaan kohtalo kuitenkin astuu peliin ja muuttaa elämän suuntaa, jolloin kuninkaallisella lujuudella rakennettu pilvilinnamme murenee. Nämä kokemukset, jotka pohjimmiltaan määrittelevät turvallisuuden menetyksen, tulkitaan aivotasolla hälytyssignaaleiksi selviytymisemme kannalta.

Sen tilaisuuden katoaminen, josta olimme aikaisemmin niin innostuneita; se, että menetämme työpaikan yhdessä yössä tai kuinka kärsimme petetyksi tulemisesta… Kaikki tämä on enemmän kuin tuskallinen tapahtuma. Nämä kokemukset ovat tietyllä tapaa kuin isku vasten kasvoja. Tämän vuoksi haluamme kurkistaa seuraavaksi hieman tarkemmin, mitä aivoissamme tapahtuu silloin, kun käymme läpi pettymyksen tuottamia hetkiä.

“Kokemuksemme koostuu enemmän menetetyistä illuusioista kuin hankitusta viisaudesta.”

-Joseph Roux-

Pettymyksen neurobiologia

Pettymyksen neurobiologia vastaa viimeaikaiseen kiinnostukseen, jota kyseinen ilmiö on neurotieteen alalla herättänyt. Useiden vuosien ajan psykologit, psykiatrit ja neurologit ovat pohtineet sitä, miksi tällä tunteella on tapana vaikuttaa hyvinvointiimme niin voimakkaalla tavalla. Lisäksi voimme pitää näyttönä myös sitä, että pettymykset ovat osa persoonallisuuttamme.

Voimme väittää, että ne ihmiset, jotka ovat kokeneet elämänsä aikana monia pettymyksiä, muuttuvat usein epäluottavaisemmiksi ja epäluuloisemmiksi ihmisiksi. Pettymykset laskevat illuusion määrää ja tekevät meistä toisinaan varovaisempia silloin, kun kyse on sellaisten odotusten tuottamisesta, joissa on mukana muita ihmisiä. Oli miten oli, aivojen tasolla on tapahduttava jotain, jotta pettymyksen vaikutus ei olisi niin ilmeinen. Otetaapa seuraavaksi selvää, mitä tieteellä on tähän aiheeseen sanottavanaan. 

Pettymyksen neurobiologia: hermoston välittäjäaineet

Kuten jo tiedämme, hermoston välittäjäaineet ovat kemikaaleja, joiden tehtävänä on välittää signaaleja neuroneihin. Tämä neurokemia vaikuttaa muun muassa tunteisiimme, käyttäytymiseemme ja tapaamme ajatella. Tämän vuoksi onkin muistettava, että elimistöstämme löytyy hyvin spesifisiä hermoston välittäjäaineita, joiden pääasiallisena tehtävänä on säädellä mielialaamme. Näitä välittäjäaineita ovat muun muassa dopamiini ja serotoniini.

Kalifornialaisen San Diegon yliopiston neurobiologian laitoksen tohtori Roberto Malinowin ja hänen tutkijaryhmänsä suorittamassa mielenkiintoisessa tutkimuksessa on paljastettu, että elimistöstämme löytyy kaksi hyvin erityistä välittäjäainetta, jotka säätelevät täysin pettymyksen syntyä ja tuntemusta. Näitä välittäjäaineita ovat glutamaatti ja gamma-aminovoihappo eli GABA, jotka vaikuttavat tiettyyn aivojemme alueeseen: lateraaliseen habenulaan (LHb).

Lateraalinen habenula sekä GABA:n ja glutamaatin vapautuminen

Lateraalinen habenula on yksi aivojemme vanhimmista rakenteista. Siksi tiedämme tänä päivänä esimerkiksi sen, että habenula muodostaa osan niistä emotionaalisista prosesseista, jotka auttavat meitä tekemään päätöksiä. Huolimatta siitä, että tämä aivojemme alue toimii useimmissa tapauksissa myönteisellä tavalla ja lisää motivaatiota, on sillä myös pimeä puolensa.

Lateraalisen habenulan asianmukainen toiminta riippuu pohjimmiltaan glutamaatin ja GABA:n kunnollisesta ja tasapainoisesta vapautumisesta. Näin ollen, mitä suurempi näiden välittäjäaineiden osuus habenulassa on, sitä suurempi on myös pettymyksen tunne. Sitä vastoin, mitä alhaisempi GABA:n ja glutamaatin vapautuminen habenulassa on, sitä pienempi taas pettymyksen tunteen vaikutus aivoihimme on.

Pettymyksen neurobiologia ja sen yhteys masennukseen

Jo aikaisemmin mainitussa tutkimuksessa tohtori Roberto Malinowski on tuonut lisäksi esille muutamia tärkeitä näkökohtia pettymyksen neurobiologian kysymyksessä. On nähty, että ajan myötä ylläpidetyn pettymyksen tunteen vaikutus johtaa monissa tapauksissa masennukseen liittyviin häiriöihin. Toisin sanoen silloin, kun GABA:n ja glutamaatin vapautuminen on voimakasta, riski kärsiä tästä psykologisesta häiriöstä kasvaa.

Lisäksi tiedämme, että tämä lateraalisen habenulan kiihdyttäminen, joka johtuu GABA:n ja glutamaatin liiallisesta vapautumisesta, saa meidät luomaan pakkomielteitä tietyistä kokemuksista, muistoista tai tuskallisista tilanteista. Tällä tapaa meidän on yhä vaikeampaa kääntää sivua ja tästä johtuen uppoudumme yhä syvemmälle negatiivisten tunteiden ja kärsimyksen kuiluun.

Glutamaatin ja GABA:n välisen suhteen löytäminen pettymyksen tunteessa ja masennuksen synnyssä on avannut uusia ovia myös uusille hoidoille. Tähän asti on oletettu, että masennuslääkkeiden ja serotoniinin säätelyn ansiosta myös GABA:n ja glutamaatin suhde olisi tasapainossa. Tänä päivänä on kuitenkin nähty, että vaikka osa hoidoista johtaakin häiriöiden parantumiseen, on yleistä, että hoidon aikana monet potilaat kärsivät erilaisista ​​sivuvaikutuksista.

Tästä syystä nykyisenä haasteena onkin kehittää sellaisia hoitomuotoja, jotka toimisivat vain tietyllä tapaa, ja vain tietyissä välittäjäaineissa. Tällä tavalla lääketiede voisi tarjota tarkoituksenmukaisempia hoitoja ja parannuskeinoja sellaisille potilaille, jotka elävät hermostokemiallisella tasolla tapahtuneiden muutosten takia tiettyjä tapahtumia, hetkiä ja tunteita normaalia voimakkaammin. Pettymyksen neurobiologia on siksi erittäin kiinnostava tieteenala, jonka avulla parannamme askel askeleelta ymmärrystämme tästä epämukavasta ja pahaa oloa aiheuttavasta tunteesta aivojen tasolla.