Perspektiivin muuttaminen: oletko sinä susi toisen ihmisen tarinassa?

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Joskus, melkein huomaamattamme, muutumme tarinoiden roistoiksi, Punahilkan sudeksi. Näinä aikoina on tärkeää harjoittaa perspektiivin muutosta. Olemme susia, sillä käskimme toisen poistumaan ilman syytä, koska kerroimme totuuden ja toimimme arvojemme mukaisesti. Olemme susia, koska häiritsimme toisten elämää emmekä tehneet niin kuin meidän “olisi pitänyt” tehdä.

On vaarallista vajota luokittelun ansaan ja erotella “hyvät” ja “pahat” ihmiset toisistaan. Me teemme tätä usein emmekä edes huomaa sitä. Esimerkiksi jos lapsi on totteleva, rauhallinen ja hiljainen, voimme heti todeta heidän olevan “hyviä”. Kuitenkin, jos he ovat luonteeltaan vahvoja, vastaavat takaisin, ovat levottomia ja alttiita kiukulle, emme ehdi edes ajatella kahdesti, kun jo toteamme heidät “pahoiksi” pojiksi tai tytöiksi.

Toimimme usein omien ajatustemme mukaisesti kun odotamme asioita muilta. Olemme jo päättäneet etukäteen mitä pidämme sopivana ja kunnioittavana, minkä ymmärrämme jaloutena tai hyvyytenä. Ja niin, kun yksi osa tästä kaikesta “epäonnistuu“, kun yksi osa sisäisiä suuntaviivojamme ei täytykään, emme epäröi luokitella henkilöä samantien harkitsemattomaksi, myrkylliseksi tai jopa “pahaksi”.

On melko yleistä olla susi toisen tarinassa. Kuitenkin monissa näissä tapauksissa on tarpeen analysoida henkilöä, joka elää punaisen nuttunsa alla.

Kun omien “tarinoidemme” luominen antaa meille turvaa

Punahilkka on kuuliainen tyttö. Hän tietää, ettei tutulta polulta kannata oikoa kulkiessaan metsän halki. Hänen tulee noudattaa tiettyjä sääntöjä ja toimia sen mukaan, mitä hänelle on opetettu. Huomatessaan suden tytön perspektiivi alkaa kuitenkin muuttua. Häntä kiehtoo metsän kauneus, lintujen ääni, kukkien kosketus, uuden maailman tuoksu, joka on täynnä erilaisia tunteita. Tarinan susi siis edustaa intuitiota ja ihmisluonnon toista puolta kaikessa villeydessään.

Metafora epäilemättä auttaa meitä ymmärtämään paremmin monia dynamiikkoja, joita kohtaamme päivittäin. On ihmisiä, jotka kuten pieni Punahilkka tarinan alussa, osoittavat joustamattomuutta ja säänneltyä käyttäytymistä. He ovat päättäneet, kuinka ihmissuhteiden tulisi toimia, millainen hyvän ystävän tulisi olla, kuinka työtovereiden tulisi käyttäytyä ja millainen ihannekumppani on. Heidän aivonsa on ohjelmoitu etsimään yksinomaan vaatimustenmukaisia asioita, sillä tällöin he saavuttavat tarvitsemansa: turvallisuuden.

Kun tarina menee pieleen

Kuitenkin, kun väärä sointu saa jalansijaa, kun joku reagoi, toimii tai vastaa eri tavalla, he alkavat panikoida. Henkilöstä tulee yhtäkkiä uhka, ja tämä aiheuttaa valtavasti stressiä. Vastakkainen mielipide koetaan siis hyökkäyksenä. Erilainen ajatus, vaaraton kieltäytyminen tai odottamaton päätös voi tuntua heistä syvältä pettymykseltä, ja sitä pidetään usein loukkaavana.

Niinpä jo etsimättä, ennakoimatta tai edes sitä haluamatta, meistä tulee tarinan “susia”, henkilöitä jotka seurasivat intuitiota ja satuttivat haurautta punaisen nutun sisällä.

Tarinalla on kuitenkin myös toinen puoli: me toimimme usein kuin Punahilkka, tyttö joka teki virheen omassa tarinassaan. Me laadimme ja suunnittelemme elämäämme. Pohdimme millainen on meille ihanteellinen perhe tai paras ystävä. Ja tietenkin se täydellinen rakkaus, joka ei koskaan epäonnistu ja joka sopii täydellisesti yhteen kaikkien elämän osa-alueidemme kanssa. Ainoastaan sen kuvitteleminen täyttää elämämme jännityksellä, tuo mukanaan turvaa ja saa meidät taistelemaan sen eteen, jotta kaikki tapahtuisi lopulta haluamallamme tavalla.

Mutta kun tarina lakkaa olemasta tarina ja muuttuu todelliseksi, kaikki alkaa kaatua ja sudet saapuvat syömään lähes mahdottomat fantasiamme.

Hyvät ja pahat ihmiset: kumpi sinä olet tarinassa?

Suden rooli toisen tarinassa ei ole miellyttävä. Voi olla, että suden roolille löytyy konkreettisia syitä tai sitten ei. Riippumatta tilanteesta, kokemukset ovat epämukavia kaikille asianosaisille. On kuitenkin olemassa hyvin yksinkertainen näkökohta, jota emme voi sivuuttaa. Toisinaan “pahan kaverin” rooli toisen tarinassa on antanut meille mahdollisuuden olla “hyvä kaveri” omassamme. Ehkä olimme “sankari”, joka pystyi päästämään irti uuvuttavasta ja onnettomasta suhteesta tai henkilö, joka uskoi kirjoittavansa lopun tarinalle, jolla ei kuitenkaan ollut enää tulevaisuutta.

Susi tulee aina olemaan paha, jos kuuntelemme ainoastaan Punahilkkaa.

Ennen kuin meistä tulee kesyjä susia mahdottomissa tarinoissa, meidän on kerättävä rohkeutta, kuunneltava omia vaistoja ja toimittava älykkyydellä, kunnioituksella ja vääryydellä. Omien periaatteiden, tarpeiden ja arvojen mukaan toimiminen ei ole haitallista. Se on yksinkertaisesti elämistä omien vaistojen mukaisesti mutta samalla tietäen, etteivät kaikki metsän olennot ole niin hyviä ja etteivät pahat ole aina niin pahoja. On tärkeää tietää, kuinka elää yhdessä rehellisyydellä, ilman suden nahkoja tai punaisia huppuja.