Miksi automaattisesti epäilemme joitain ihmisiä?

7.11.2017 en Kuriositeetit 184 Jaetut
nainen ja kissa

Sitä vain tapahtuu. Me epäilemme ihmisiä, joita emme tunne kovin hyvin. Se on kuin sisäinen ääni kuiskaisi meille, ”lähde pois!”. Se on kuin kylmä tuuli, joka työntää meitä päinvastaiseen suuntaan, luontaisen vaiston ohjaamana, joka saa meidät olemaan valppaita.

Tämän kaltainen tunne hyväilee mielemme pintaa, melkeinpä kuin kylmä sormi joka raapaisee selkäämme. Se ei ole mitään yliluonnollista, ei mitään ennaltanäkemistä, eikä se ole myöskään mikään geeneissämme oleva viisauden ”tutka”, jonka olisimme saaneet esivanhemmiltamme. Todellisuudessa kyse on selviytymismekanismista.

Kaiken ja kaikkien epäileminen siitä pelosta että tekisimme taas virheen, ehkäisee meitä elämästä elämää täysillä.
Jaa

Se on kuitenkin selvää, että sisäinen äänemme pettää meidät joskus, kaikki ensivaikutelmat eivät ole aina oikeassa, ja on olemassa myös heitä, jotka tekevät syntiä luottaessaan liikaa omaan vaistoonsa. Jos on jotain mihin aivomme valmistautuvat, se on riskien ennakoiminen, ja tuosta syystä kykenemme välttämään fyysisiä ja psykologisia vaaroja. Alitajuntaamme juurtunut hienovarainen kaiku kertoo meille jotain yksinkertaista: ”Mene!”

Muistutat minua eräästä, joka satutti minua

Elena on 32-vuotias nainen. Hän ja hänen aviomiehensä vievät poikansa pediatrisen sydänlääkärin luo. Heidän poikansa on viisivuotias, joka kärsii sydänsairaudesta, joka vaatii lääketieteellisiä kokeita joka neljäs vuosi. Sen jälkeen kun he ovat astuneet koehuoneeseen sisään, uusi lääkäri ojentaa kätensä tervehtiäkseen heitä, ja sitten alkaa oppia tuntemaan lasta.

Yhtäkkiä Elena tuntee jotain erikoista katsoessaan lääkäriä lähempää. Lääkärissä on jotain mistä Elena ei pidä. Hänen tapa hymyillä saa Elenan tuntemaan itsensä epämukavaksi, tuo hymy on epäaito ja petollinen. Hän ei pidä siitä miten tuo mies vitsailee hänen poikansa kanssa. Hän ei pidä siitä miten tuo mies liikkuu, hengittää, eikä edes siitä miten hän kampaa hiuksensa: kammattuna taakse.

20 minuutin vierailun aikana äiti oli tuskin kuunnellut sanaakaan mitä tohtorilla oli ollut sanottavana: hänen ei ollut tarve. Niin paljon, että heti kun he lähtivät, hän kertoi miehelleen että he vaihtavat lääkäriä välittömästi. Tämä vierailu pitää uusia, mutta eri henkilöllä, eri sydänlääkärillä.

Kun hänen miehensä kysyy syytä, hän sanoo itsevarmasti, että ”hän ei vaikuta luotettavalta.” Mies ei sano sanaakaan, hän luottaa vaimonsa mielipiteeseen ja suostuu etsimään uutta lääkäriä. Kaikesta huolimatta, Elena pitää todellisen syyn omana tietonaan. Tämä nainen piilottelee pientä palaa elämästään, jota hän ei rohkene paljastaa miehelleen…

punahilkan kuva suden silmässä

Kun Elena oli 9-vuotias, hänen vanhempansa erosivat. Hän eli äitinsä sekä äitinsä uuden poikaystävän luona. Kaksi kuukautta sen jälkeen kun he olivat muuttaneet yhteen, tuo mies jonka hymy muistutti lääkärin hymyä, ja jonka hiukset oli kammattu taakse, alkoi pahoinpitelemään Elenaa ja hänen äitiään. Noin vuoden kuluttua Elenan äiti lopetti kaiken ja lähti talosta. Se oli kuin mustaa painajaista kyynelten suolaisen maun kanssa, jota hän ei olisi halunnut muistaa. Tämä päättyi vasta sitten, kun hän kertoi koulussa opettajilleen, mitä kaikkea hän oli kokenut.

Me emme luota ihmisiin, sillä mantelitumakkeemme jatkaa käyttäytymisemme säätelemistä

On melko todennäköistä, että tuo sydänlääkäri jonka he tapasivat, oli moitteeton ammattilainen ja poikkeuksellinen henkilö. Siitä huolimatta, tuon naisen aivot tunnistivat hänet vihamielisenä hänen traumaattisen kokemuksensa takia. Se mitä me torjumme, kaikki mitä vältämme, ja kaikki mikä saa meidät tuntemaan itsemme epämukavaksi kertoo meistä paljon: se määrittelee meidät.

Meidän elämänmatkamme integroi itsensä hellittämättä alitajuntaamme, sekä niihin aivojen rakenteisiin, jotka liittyvät tunteelliseen muistiin, esimerkiksi hippokampukseen. Mutta ihmisillä on aivoissaan alue, joka säätelee jokaista pikaista päätöstämme: mantelitumake.

Kaikki nuo sisäelinten reaktiot joita koemme elämässämme ja jotka pakottavat meidät ilmaisemaan pakenemisen tai välttämisen käyttäytymistä ovat tämän pienen rauhasen säätelemiä, joka sijaitsee syvimmässä osassa ohimolohkoamme. Toimintamme joka perustuu siihen, ei ole rationaalista. Se on yksinkertaisesti liikehermostomme vastaus, joka on heltymätön ja automaattinen: selviytymisen vaisto.

susi vaanii puun takana

Pitäisikö meidän kuunnella tuota sisäistä ääntä, joka pyytää meitä juoksemaan karkuun tai epäilemään?

Psykoterapeutit tietävät hyvin, että henkilö joka ei anna itsensä olla mantelitumakkeen sieppaama, on joku joka on kehittänyt itselleen tarpeeksi itsehillintää, jotta hän ei eläisi pelossa. Eli tarkoittaako tämä sitä, että meidän ei tulisi kuunnella tuota sisäistä ääntä joka silloin tällöin varoittaa meitä luottamasta johonkin asiaan tai henkilöön?

Sinun tulisi pohtia seuraavia faktoja:

  • Daniel Goleman selittää teoksessaan Aivot ja tunneäly. Uusimmat oivallukset, että jokainen luonnollinen reaktio, jossa koemme pelkoa tai ahdistusta on mantelitumakkeen säätelemä. Tuon tunteen hiljentäminen tai sivuuttaminen ei ole suositeltua. Aivan kuten ei ole suositeltua, että annamme sen johtaa meitä sisäisesti. 
  • Tehdäksemme oikein, meidän on harkittava tuota ääntä vakavasti. Kaikki kuudenteen aistiin liittyvät tutkimukset kertovat, että ihmisillä jotka kuuntelevat tiedottomuudesta tai alkukantaisista rakenteista, kuten mantelitumakkeesta tulevia aavistuksia tai tunteita, on taipumusta saada oikeat vastaukset.
  • Tähän kaikkeen löytyy konkreettinen syy: kuunteleminen ei edellytä tottelemista, vaan enemmänkin kunnollisen analyysin ja pohdinnan aloittamista.

Jos emme pidä jostain henkilöstä, se johtuu useista konkreettisista syistä, ja ne syyt liittyvät meihin. Ehkä se johtuu siitä, että he muistuttavat meitä jostain muusta menneisyydessä tuntemastamme, ja he seuraavat samaa kuviota. Tai ehkä heidän arvonsa eivät ole harmoniassa meidän arvojemme kanssa. Tai ehkä kokemuksemme ovat opettaneet meidät tunnistamaan kuka on luotettava ja kuka ei.

Olkoon asia niin kuin se on, ainut asia mitä meidän on tehtävä, on ettemme salli itsemme olla pelon jyräämä, sillä silloin epäileminen jatkuu. Kaikilla älykkäillä reaktioilla on ihmeellinen intuition ja pohdinnan vastine.

Laitammeko me nuo käytäntöön?

UUTISIA VERKOSSA