Piilotteleeko menestys epäonnistumisiemme takana?

29.10.2017 en Psykologia 18 Jaetut
nainen sytyttää kokon

Vastaus otsikon kysymykseen on suureen ääneen todettu ”kyllä”. Uudelleen yrittäminen on oikein ja suorastaan pyhä velvollisuus, josta ihminen ei saa luopua. Hän, joka on kokenut elämässään suuria vaikeuksia ja epäonnistumisia vuosien varrella, voi valita kahdesta polusta. Hän voi päättää olla yrittämättä ja antaa itsensä elämän voimattomuuden vietäväksi. Toisaalta hän voisi myös yrittää uudelleen ja kerryttää kokemustaan entisestään.

Monet ihmiset ovat yrittäneet uudelleen vuosikymmenienkin epäonnistumisien ja vaikeuksien jälkeen. Muistatko esimerkiksi, että Nelson Mandela vietti 30 vuotta vankilassa ennen kuin hänestä tuli mies, joka muutti Etelä-Afrikan historian?

Monet toteaisivat nyt tähän, ”Mutta, hän oli Nelson Mandela ja minä vain tavallinen ihminen.” On kuitenkin todennäköistä, että nämä ihmiset luettelisivat tuhansia syitä, miksi juuri tämä suuri Afrikan johtaja oli niin menestynyt. He toteaisivat myös miksi heistä ei koskaan olisi ollut samaan. He eivät kuitenkaan ymmärrä, että juuri tämä on suurin este menestykselle. Este, joka seisoo heidän ja halutun tavoitteen välissä.

nainen avoimen oven edessä

On totta, että historiallisen ja maailmanlaajuisen transsendenssin saavutukset edellyttivät erilaisia olosuhteita. On kuitenkin myös totta, että jotkut yksittäiset saavutukset ovat hyvin verrattavissa näihin. Kun joku saavuttaa unelmansa yksinkertaisin keinoin lukuisten epäonnistumisten jälkeen, se on korvaamaton esimerkki häntä ympäröiville ihmisille. Se on työtä, joka tekee maailmastamme paremman paikan elää.

Yrittäminen on paljon tärkeämpää kuin menestyminen

Jännittävässä ja elämisen arvoisessa elämässä ei ole järkevää lakata yrittämästä uudelleen. Miksi edes elämme, jos emme kokemustemme kautta kunnioita itse elämää? Tietenkin voit kellua läpi elämän ilman pienintäkään kunnioituksen tai jännityksen ripettä. Kukaan ei pakota sinua tulemaan ulos tylsistymisestäsi, näyttämään rohkeuttasi, hyväksymään menettämisen riskin. Mutta ollaan rehellisiä: se ei johdu siitä, ettetkö voisi yrittää jotakin paremmin. Viime kädessä annat pelon hallita sinua ja siksi et halua edes yrittää. Älä tule huijatuksi: se ei ole uupumusta, ei kyvyttömyyttä, tai iän tuomia ongelmia. Pelko on se mikä pidättelee sinua.

mies ja nainen surevat

Ehkä et ole ymmärtänyt, että halutun asian yrittäminen on aivan yhtä tärkeää tai jopa tärkeämpää kuin sen saavuttaminen. Se jos mikä on elämän suola. Jotakin, joka antaa päivillesi, iltapäivillesi ja öille maun. Se luo eroavaisuuksia. Se vastaa kysymykseen miksi edes olet elossa.

Epäonnistuminen: petollinen konsepti

Tarkastellessani sanan ”epäonnistuminen” (englanniksi ”failure”, espanjaksi ”fracaso”) alkuperää löysin yllätyksen. Sanalla on latinalaiset juurensa ”quat”, joka tarkoittaa ”ravisteltua” ja italialainen etuliite ”fra”, joka tarkoittaa ”välissä”. Joten epäonnistumisen merkitys on jotakuinkin ”keskellä ravistelua”. Mitä mieltä sinä olet?

Jos otamme aiheen hieman tarkemmin käsiteltäväksi, voimme todeta, että epäonnistuminen nähdään usein järkytyksenä. Se eräänlainen risteys, joka herättää huomiomme, herättää meissä jotakin. Epäonnistuminen onkin juuri sitä: se vetää sinut pois virheestäsi ja avaa silmäsi. Itse asiassa sen kielteinen merkitys muuttui vieläkin negatiivisemmaksi, kun erilaiset mallit alkoivat vertailla mielen toimintaa koneiden kanssa.

mies koskettaa peiliin joka on nestemäinen

Jossain vaiheessa historiaa sanasta ”epäonnistuminen” tuli synonyymi sanalle ”tappio”, vaikka se ei todellisuudessa sitä ole. Näyttää siltä, että kaikki tämä pätee lähinnä sodissa. Se on alue, jossa jopa onnistumiset ja saavutukset ovat surkeita. Alue, jossa epäonnistumiset ovat todellisuuksia vapaudessasi, elämässäsi sekä vaaraksi ihmisarvollesi.

Inhimillisen toiminnan hedelmällisessä maastossa, ”ravisteleva” epäonnistuminen on pikemminkin ilmestyksen hetki. Niin se toimii tieteessä, taiteessa ja jokaisessa todellisuuden positiivisessa osa-alueessa. Käytännössä katsoen ei ole olemassa sellaista ihmisen toimintaa, joka ei käsittäisi samanaikaisesti epäonnistumista sekä menestystä. Yksi niistä harvoista hetkistä, jolloin epäonnistuminen tuntuu vain kovalta tappiolta, on hetki, jolloin päätämme olla yrittämättä uudelleen.

UUTISIA VERKOSSA