Perhesuhteet vaativat empatiaa ja kunnioitusta

Perhesuhteet vaativat empatiaa ja kunnioitusta
Laura Reguera

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Laura Reguera.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Lasten kasvattaminen ei ole helppoa. Se voi tuhota perhesuhteet, jos emme tee sitä oikealla tavalla. Tarvitsemme tonneittain kärsivällisyyttä, rakkautta ja suopeutta jos haluamme kasvattaa heistä terveitä ihmisiä. Kaikki tämä samaan aikaan kun pidämme avioliittomme kunnossa.

Tässä työssä tarvitaan myös muita oleellisia taitoja, kuten tietoa kuinka kuunnella omia lapsiamme, kuinka näyttää heille heidän paikkansa, asettaa rajoja ja luoda joukkoon kuulumisen tunteen, joka antaa heille turvaa ja josta perheessä on pohjimmiltaan kyse.

Kaikki tämä on tärkeää myös aikuisille. Jatka lukemista, niin näet kuinka rakentaa vahvoja perhesuhteita.

“Loppujen lopuksi hyvän perheen pitäisi pystyä tekemään kaikesta helposti unohdettavaa.”

-Mark V. Olsen-

“Minä rakastan sinua” on perhesuhteiden perusta

Perheessä kaikilla on omat tarpeensa, ominaisuutensa ja kykynsä. Siksi me emme kaikki ilmaise rakkautta samalla tavalla. 

Emme myöskään välttämättä tarvitse ihmisiä sanomaan sitä meille samalla tavalla, mutta on kuitenkin tärkeää keskustella siitä.

isä ja poika katsovat toisiaan

Meidän on toisinaan hankalaa antaa rakentavaa kritiikkiä. Ei ainoastaan aikuisten keskuudessa, vaan myös lasten, ja kaikki mitä teemme on vain muiden tekemien vääryyksien osoittamista.

Ongelmana on se, että jokin saattaa jäädä meiltä huomaamatta ja sillä voi olla suuret seuraukset muiden itsetuntoon, varsinkin lasten. Se on yksi tapa heikentää perhesuhteita.

Siksi onkin tärkeää kommunikoida ilmaistaksemme mitä rakastamme heissä. Kuinka tärkeitä he ovat meille ja perheelle. Se täyttää heidät rakkaudella ja parantaa heidän itsetuntoaan.

Tarvitsemme vahvoja perhesuhteita empatian ja vaivannäön kanssa

Empatia on hyvä liittolainen, kun kotona on ristiriitoja. Kun yritämme asettaa itsemme toisten kenkiin, eivät argumentit pääty välittömästi, mutta se auttaa meitä ymmärtämään muita hieman paremmin.

Lisäksi se auttaa meitä selittämään, että ymmärrämme heidän mielipiteensä vaikka emme olekaan samaa mieltä heidän kanssaan. Sillä tapaa me autamme saavuttamaan sovun, joka hyödyttää kaikkia.

Itsemme asettaminen toisten kenkiin saa myös aikaan toisen perusteellisen puolen perhesuhteiden tekemisestä vahvemmiksi: muiden ihmisten vaivannäön arvostaminen.

Kotiaskareet ovat hyväksi perhesuhteille

Jokaisella perheenjäsenellä on kotona omat velvollisuutensa. On tärkeää, että nämä ovat selkeästi asetettuja ja johdonmukaisia. Mutta miten ja milloin voimme laittaa pienimmät lapset vastuuseen kotitöistä? Meidän täytyy huomioida heidän ikänsä ja pyytää heitä tekemään asioita heidän kykyjensä mukaan.

onnellinen perhe

Aloittaen vuoden ikäisistä, voit alkaa pyytää heitä tekemään yksinkertaisia tehtäviä, jotka lisäävät heidän itsetuntoaan. He voivat alkaa keräämään lelujaan, auttaa siirtämään jotakin paikasta toiseen tai siivoamaan jotakin heidän sotkemaansa.

Ja sen sanominen kuinka paljon he auttavat meitä ja kuinka tärkeitä he ovat perheelle, saa heidät hyvälle mielelle.

Kotiaskareiden lisäksi meidän tulee myös kunnioittaa oikeuksia kotona. Vaikka se onkin hankalaa, meidän täytyy kunnioittaa muita, jos haluamme perhesuhteiden kestävän pitkään.

“Perhe on ainoa asia, joka sopeutuu tarpeisiimme.”

-Paul McCartney-

Meidän ei pitäisi kunnioittaa jonkun perheenjäsenen oikeuksia enemmän kuin muiden.  Tasapainon löytäminen tässä kohtaa ehkäisee tarpeettomia argumentteja ja väärinymmärryksiä. Ja se ehkäisee myös negatiivisia tunteita, jotka heikentävät perhesuhteita.

Kuvat Nathaniel Tettehin, Anne Sprattin ja David Straightin käyttöön luovuttamia.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.