Perheet, jotka aiheuttavat masennusta

Perheet, jotka aiheuttavat masennusta

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2017

Masennus on yksi nykyajan vakavista ongelmista. Elämme maailmassa joka on niin teknologian upottama, että kaikki, niin hyvä kuin paha, näyttää suuremmalta. Masennusta ei kuitenkaan aiheuta ainoastaan ulkoiset tekijät ympärillämme tai syvimmät tunteemme, jotka kätkemme sisimpäämme.

Perhe voi olla aivan kuin tukijärjestelmä, joka auttaa voimaan paremmin. Mutta on myös perheitä, joiden kielteinen vaikutus voi sen sijaan hukuttaa sinut. Joskus emme edes huomaa heidän vahingoittavaa vaikutustaan ja et ehkä tajua, että olet osa negatiivista perhettä. Kannattaa silti olla tietoinen tällaisesta mahdollisuudesta, olla valmis tunnistamaan se ja tarvittaessa ottamaan etäisyyttä perheenjäseniin.

“Kaikki onnelliset perheet ovat samankaltaisia, mutta kaikki onnettomat perheet ovat kaikki onnettomia omalla tavallaan.” 

-Leo Tolstoi-

Täydellisyyttä tavoittelevat perheet

Tämän perhetyypin erityispiirre on se, että ne vaativat parasta kaikilta. Ei riitä, että on hyvä oppilas tai että on hyvä työpaikka, vaan täytyy olla paras. Se ei ole välttämättä paha asia, paitsi että nämä perheet eivät hyväksy sitä että epäonnistuminen on väistämätön osa elämää, ja että tosiasiassa se vaikuttaa positiivisesti elämään.  

On perheitä, jotka tavoittelevat täydellisyyttä ja aiheuttavat masennusta, ja on vaativia vanhempia, jotka haluavat hyvän tulevaisuuden lapsilleen ja he arvostavat erittäin paljon sitä, kuinka paljon lapset yrittävät. Näiden kahden perheen välillä on vissi ero.

 

tyttö ja linturinki

Täydellisyyttä tavoitteleva perfektionistiperhe antaa ymmärtää, ettei sillä ole väliä kuinka toimit, kunhan vain pääset huipulle. Tällaisen perheen vaikutuspiirissä koet juoksevasi maratonia jolla ei ole loppua, ei palkintoa, etkä saa apua. Ja et voi odottaa heidän sanovan sinulle että suoriuduit hyvin, sillä mikään ei koskaan riitä. Tällaisessa perheessä masennus aiheutuu siitä, että uskot maailman murenevan ja kaatuvan päällesi, mikäli et ole täydellinen.

“Täydellisyys saavutetaan silloin kun siihen ei ole enää mitään lisättävää, eikä enää ole mitään jäljellä pois vietäväksi.”

Vammauttavat perheet

Siinä missä perfektionistiset perheet vaativat sinua olemaan parempi, vammauttavat perheet sabotoivat elämääsi. Saat heiltä vain kielteisen viestin, ettet ole hyvä missään.

Tällaisessa perheessä sinua verrataan muihin ja virheistäsi huomautetaan, mikä aiheuttaa masennusta. Perheenjäsenet vammauttavat jatkuvasti toisiaan ja puhuvat siten, että muut tuntevat itsensä arvottomiksi.

Tällaisessa perheessä lapset kasvavat tuntemaan siten, etteivät he ole minkään eikä kenenkään arvoisia. Aikuisina heistä tulee epävarmoja ja kateellisia. He eivät ainoastaan usko että heitä on mahdotonta rakastaa, vaan he eivät myöskään tiedä kuinka rakastaa. Ja he luultavasti joutuvat tuhoisiin ihmissuhteisiin. Aikuiset jotka ovat kasvaneet tämänkaltaisessa perheessä kokevat että he tarvitsevat rakkautta, mutta he eivät tiedä kuinka pyytää sitä, tai kuinka rakastaa muita.

Väkivaltaiset perheet

Väkivalta on yleinen ongelma perheissä. Se voi olla fyysistä, taloudellista tai psykologista väkivaltaa , mutta aina sen tulos on sama; liitto, joka perustuu valvontaan.

Vaikka aluksi se ei vaikuta todennäköiseltä, todella väkivaltaisten perheiden jäsenien välillä on erittäin vahvat siteet. Kun tarkastelet asiaa lähempää huomaat, ettei perheessä ole vain yhtä uhria. He kaikki toimivat kuin olisivat taistelutantereella.

nyrkinisku käteen

Perheen jokainen jäsen etsii tilaisuutta puolustautua ja vahvistaa asemiaan dominoimalla. Siten loukkaukset, huutaminen ja lyöminen ovat tavallisia jokapäiväisessä elämässä. Ihminen, joka on elänyt koko elämänsä tämänkaltaisessa perheessä ja on otettu sitten pois tuosta ympäristöstä, masentuu, koska raivo ja viha myrkyttävät heidät sisältä.

Mitä tulisi tehdä, jos perheeni aiheuttaa masennusta?

Mikäli olet lukenut tähän asti ja huomannut, että perheesi on saanut sinulla aikaan masennusta, ensimmäisenä sinun täytyy ottaa vähän etäisyyttä heistä, jotta voit ottaa kontrollin omasta elämästäsi.

Hae myös ammattiapua, koska irrottautuminen tällaisista ihmissuhteista ja tavoista ei ole helppoa. On myös vaikeaa oppia luomaan terveitä ihmissuhteita ihmisiin, jotka ovat ympärilläsi, koska sinun täytyy oppia uusia asenteita ja päästä eroon vanhoista tavoista.

 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.