Pelot on piilotettu vihaan ja raivoon

· 31.10.2016

Epämiellyttävät tunteet kuten viha ja raivo, ovat todellisia. Ne kuitenkin piilottavat alleen paljastavia ja tärkeitä viestejä. Nämä tunteet välittävät jotakin hyvin syvällistä itsestämme: pelkomme, joita emme kykene tunnistamaan tai hyväksymään.

Miksi emme halua tunnistaa pelkojamme? Ajatuksemme vangitsevat meidät vihan, raivon ja epämiellyttävien tunteiden kehään uudestaan ja uudestaan. Päädymme tähän tilanteeseen sillä tunteemme ovat perustelujemme palvelijoita.

Elämme sosiaalisten paineiden alaisuudessa. Pelot tulkitaan haavoittuvaisuudeksi, mikä tekee meidät ”heikoiksi”. Pidämme tätä uskomusta totena edes huomaamatta sitä, ja se saa meidät hautaamaan pelkomme alitajuntaamme. Syvimmät pelkomme paljastuvat vihan valepuvussa tietyissä tilanteissa joita emme kykene kontrolloimaan.

On helpompaa olla vihainen kuin tunnistaa pelkomme

Olemme tottuneempia näkemään ihmisten tulevan vihaisiksi kuin tunnistamaan pelkonsa. Ilmaisemme tätä mielummin ja vaikka väkisin raivon avulla, osoittamalla sitä jopa itseämme kohtaan (jolloin psykosomaattiset reaktiot ovat mahdollisia) tai ulkoistamalla sen. Kun ulkoistamme tunteemme, heijastamme vihamme muihin perustaen reaktiomme siihen että toinen henkilö tai kyseinen tilanne saa meidät tuntemaan itsemme niin vihaisiksi.

Raivon prosessointi ei ole helppoa, vaikka olemmekin tottuneet siihen pelkoa enemmän. Se koetaan pinnallisemmalla tasolla ja sen alle hautaamme muut ongelmamme, ongelmat joita emme ole koskaan tunnistaneet tai joita emme ole valmiita kohtaamaan.

Epäilemättä me kaikki olemme tavanneet ihmisiä jotka ovat aina vihaisia. Vaikuttaa siltä, että vihaisuus muodostaa olennaisen osan heidän luonteestaan. Sen asenteen alla piilee kuitenkin monia eri motiiveja jotka mahdollistavat tämän jatkuvan vihan. Raivo on vain jäävuoren huippu, se osa jonka voimme nähdä.

Kohtaamattomat pelkomme muuttuvat raivoksi, ja saatamme pysytellä tässä mielentilassa pitkään jos emme ole valmiita tutkimaan sen juuria.

Raivo höyryää korvista

Kun tukahdutamme vihamme

Kun viha ilmestyy elämäämme emmekä ymmärrä miksi, alamme käydä uudelleen läpi asioita jotka ovat tapahtuneet. Käsittelemme tunteitamme älyn avulla ja kiellämme kivun tuntemisen.

Emme pysty käsittämään vihaa jota tunnemme. Usein ajattelemme sen olevan suhteetonta, epäloogista ja epäoikeutettua. Tuomitsemme tunteemme päämääränämme olla tuntematta niitä. Aliarvioimme tunteitamme, lukitsemme me mielemme kellariin. Todellisuudessa tunteet tulevat pintaan syvältä, tärkeistä syistä, ja tällä tavoin kiellämme kaiken mahdollisuuden ymmärrykseen ja näiden syiden käsittelyyn.

Meillä on tapana erottaa mielemme tunteistamme ja annamme sen alitajuisesti rauhoittaa mitä tunnemme, unohtaen kehomme ja tunteemme.

”Joskus olemme liian itsepäisiä myöntämään, että meillä on tarpeita, sillä yhteiskunnassamme tarpeet samaistetaan heikkouteen. Kun pidämme vihamme sisällämme, se usein nousee pintaan toisten tunteiden muodossa, kuten masennuksena tai syyllisyytenä.”

-Elisabeth Kübler-Ross-

Irti kahleistaYmmärtämällä pelkojamme voimme vapauttaa itsemme vihasta

Meillä on laaja valikoima pelkoja, jotka ovat olleet kanssamme lapsuudesta saakka. Niitä vahvistaa entisestään yhteiskuntamme, ja ne syvenevät itsetuntemuksen puutteen myötä.

Kun kykenemme ottamaan vastuun peloistamme, pystymme lopettamaan itsemme tuomitsemisen siitä, mitä tunnemme ja koemme. Tässä kohtaa emme enää koe tarvetta syyttää, manipuloida tai valehdella. Kun käsitämme ettemme ole vastuussa siitä mitä toiset ihmiset tuntevat, ymmärrämme että vain me olemme vastuussa siitä mitä itse tunnemme.

Tiettyinä vihan hetkinä pohjalla saattaa olla tietty pelko. Tämä on helposti tunnistettavissa ulkopuolisen ihmisen silmin, silloin kun he koittavat nähdä vihamme taakse.

Tässä esitämme muutamia esimerkkejä erityyppisestä vihasta joka saattaa nousta pintaan tietyn pelon vuoksi: Viha, joka ilmenee kun joku ei tule paikalle tai tulee myöhässä, saattaa liittyä hylätyksi tulemisen pelkoon. Viha jostakin mitä meille on sanottu saattaa viitata pelkoon siitä, ettei meitä huomata/tunnisteta tai ettei meitä rakasteta.

Pelot ovat juurtuneet toistuviin vihan tunteisiin. Kun raivo nousee pintaan yhä useammissa tilanteissa, saatamme olla hyvin vihaisia ja uskoa että se on muiden syytä. Tämä haittaa omien pelkojemme tutkiskelua ja niistä vastuun ottamista, riistäen meiltä mahdollisuuden niiden ymmärtämiseen ja lopulliseen paranemiseen.