Patologinen etäisyys sen välillä mitä tunnemme ja mitä näytämme sosiaalisessa mediassa
Sosiaalinen media voi näyttää meille yhden tärkeän asian: patologinen etäisyys sen välillä, mitä tunnemme ja mitä näytämme sosiaalisessa mediassa, voi aiheuttaa meissä ahdistusta. Juuri sosiaalisen median kautta meillä on mahdollisuus saada lähes välittömiä vahvistuksia. Nopea mutta tehokas annos dopamiinia. Ja kuten mikä tahansa muukin lyhytaikainen nautinto, sitä on toistettava usein, jotta voisimme tuntea olomme kylläiseksi. Ja tämä on osoittautunut todella ongelmalliseksi.
Sosiaalinen media on samanarvoinen sisällön jakamisen suhteen. Vastineeksi meidän on kuitenkin siedettävä sitä näkymätöntä painetta, joka painostaa meitä jakamaan sisältöä, joka olisi samalla sekä uutta että kiinnostavaa. Samanaikaisesti motivaatiomme miellyttää muita saa meidät välttämään vähemmän ystävällisen tai tylsän puolemme näyttämistä muulle maailmalle. Näin ollen meillä on edessämme yhtä aikaa kuvitteellinen yleisö, jota haluamme miellyttää, ja toisaalta taas todellisuus, jota meidän on tuotettava.
Tämän pitäisi saada meidät miettimään… Millä tapaa tämä kutsuu meitä luomaan virtuaalitodellisuuden? Missä määrin se patologinen etäisyys sen välillä, mitä tunnemme ja mitä näytämme muulle maailmalle, voi vaikuttaa meihin?
Todellinen vaara
Nykymaailmassa monet meistä luottavat yhteyden luomiseen sosiaalisen median alustojen, kuten Facebookin, Twitterin, Snapchatin, YouTuben, Instagramin tai Tik Tokin, kautta. Vaikka jokaisella näistä sovelluksista on omat etunsa, on tärkeää pitää mielessä, että sosiaalinen media ei voi koskaan korvata tosielämän inhimillistä yhteyttä.
Henkilökohtaisen kontaktin tehtävänä on laukaistava stressiä lievittäviä hormoneja ja tehtävä olomme onnellisemmaksi, terveemmäksi ja positiivisemmaksi. Liian pitkien aikojen viettäminen sosiaalisen median tarjoaman vuorovaikutuksen piirissä voi pahentaa mielenterveysongelmia, kuten ahdistusta ja masennusta.
Tämän lisäksi sosiaalinen media voi edistää negatiivisia kokemuksia, kuten:
- Riittämättömyyden tunne elämästäsi tai ulkonäöstäsi: Vaikka tietäisit, että sosiaalisessa mediassa näkemiäsi kuvia manipuloidaan, ne voivat saada sinut tuntemaan olosi epävarmaksi.
- Fear Of Missing Out eli FOMO: FOMO eli pelko, että ihminen jää jostain paitsi on ollut olemassa paljon kauemmin kuin sosiaalinen media. Kuitenkin, Facebookin ja Instagramin kaltaiset sivustot näyttävät pahentavan näitä tunteita siitä, että muilla on hauskempaa tai että muut elävät mielenkiintoisempaa elämää kuin me. Ajatus siitä, että meiltä puuttuu tiettyjä asioita, voi vaikuttaa itsetuntoon, aiheuttaa ahdistusta ja puolestaan tätä kautta lisätä sosiaalisen median käyttöä entisestään.
- Eristäytyminen: Pennsylvanian yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että Facebookin, Snapchatin ja Instagramin suuri käyttö lisää yksinäisyyden tunteita. Tätä vastoin tutkimuksessa puolestaan huomattiin, että sosiaalisen median käytön vähentäminen voi saada meidät tuntemaan olonsa vähemmän yksinäiseksi ja eristetyksi, mikä puolestaan auttoi parantamaan yleisen hyvinvoinnin tunnetta.
- Masennus ja ahdistus: Nautimme ihmiskontakteista kasvokkain. Mikään ei vähennä stressiä ja paranna mielialaamme yhtä tehokkaasti kuin tapaaminen kasvokkain sellaisen ihmisen kanssa, josta välitämme ja joka välittää meistä.
- Nettikiusaaminen: Noin 10 prosenttia teini-ikäisistä on kertonut, että heitä kiusataan sosiaalisessa mediassa. Tätä useammat muut käyttäjät ovat kertoneet joutuneensa loukkaavien kommenttien kohteeksi.
- Itseensä imeytyminen: Selfieiden tai intiimien ajatusten jakaminen sosiaalisessa mediassa voi luoda epäterveellistä itsekeskeisyyttä ja etäännyttää meitä tosielämän yhteyksistä.
Patologinen etäisyys sen välillä, mitä tunnemme ja mitä näytämme sosiaalisessa mediassa, voi aiheuttaa meissä ahdistusta
Sosiaalisen median käyttö voi olla ongelmallista, kun se liittyy suoraan kasvokkaisen vuorovaikutuksen laadun tai taajuuden vähenemiseen, häiritsee työtä tai johtaa surun tai mustasukkaisuuden tunteeseen. Samalla tapaa, jos käytät sosiaalista mediaa tehdäksesi muut kateellisiksi tai tuohtuneiksi, voi olla aika harkita uudelleen käytäntöjäsi niissä.
Yksi huolestuttavimmista tekijöistä ei ole se, kuinka usein julkaisemme sisältöä, vaan se rehellisyys, jolla jaamme sisältöä. Koska kyllä – sellaisen sisällön julkaiseminen, joissa haluamme näyttää muulle maailmalle että olemme onnellisia samalla kun tunnemme olomme surulliseksi, voi vain lisätä ahdistustamme.
Olemmeko pakotettuja postaamaan sosiaalisessa mediassa?
Useimmilla meistä on oma pieni uskollinen yleisö sosiaalisissa verkostoissamme. Niiden ihmisten määrä lisäämiemme kontaktien joukossa, joiden kanssa vietämme muutenkin aikaa, ei varmastikaan saavuta kymmentä prosenttia kaikista luomistamme verkostoista sosiaalisessa mediassa. Lisäksi sosiaalinen media ei yleensä tarjoa meille ravintoa tai rahaa, ellemme sitten toimi sosiaalisen median “vaikuttajina” työksemme. Emme ole niille paljosta velkaa.
Enimmillään tunnemme olomme tyytyväisiksi voidessamme jakaa tietoa ja sisältöä joistakin aiheista. Monissa tapauksissa sisältömme vaikutus sosiaalisessa mediassa riippuu enemmän ystäviemme tai seuraajiemme asenteesta meitä kohtaan kuin itse viestistä tai siitä tavasta, millä viesti ilmaistaan.
Lyhyesti sanottuna sosiaalinen media on kuin näyteikkuna, joka “esittelee” parhaita ammatillisia tai henkilökohtaisia kasvojamme. Ne ovat kuitenkin harvoin pitkäaikaisen hyvinvoinnin lähde. Lisäksi saatamme joskus tuntea painetta siitä, että meidän pitäisi julkaista sisältöä – ikään kuin meidän olisi syötettävä jotain näkymätöntä olentoa. Tämä paine voi olla hyvin ongelmallinen silloin, kun se aiheuttaa meissä ahdistusta.
Hääpäivänä
Otetaanpa esimerkiksi joku, joka tuntee odottavansa hääpäiväänsä. Hän on myös innoissaan voidessaan jakaa kuvia tuosta unohtumattomasta päivästä. Mutta kun tärkeä päivä viimein koittaa, takaiskut moninkertaistuvat. On liian kuuma, hän riitelee kumppaninsa kanssa juhlan aikana ja mikäli tämä ei olisi vielä tarpeeksi, hänen selkäänsä kolottaa koko päivän ajan.
Epäilemättä hän tuntee olonsa taustalla onnelliseksi, mutta se päivä ei ole sitä, mitä hän odotti. Näin hän ei halua jakaa valokuvia sosiaalisessa mediassa, mutta samalla hänestä tuntuu siltä, että mikäli hän ei tee niin pian, ihmiset alkavat kyselemään liikaa, jolloin hän tuntee olonsa epämukavaksi. Näin ollen hän päättää julkaista lopuksi tilannekuvan päivästä saadakseen asian niin kutsutusti “pois tieltä”. Tämä vaikuttaa hyvin hypoteettiselta tilanteelta, mutta tätä todella tapahtuu joka päivä, monin eri tavoin. Julkaisemme kuvan, joka yrittää taltioida muulle maailmalle sellaisen emotionaalisen tilan, jossa emme ole.
Tällaistako elämää haluamme elää? Voimmehan aiheuttaa hylkäämistä ja jopa epäluottamusta, jos osoitamme olevamme sosiaalisessa mediassa jotain sellaista, joka on kaukana todellisesta itsestämme. Edes niin kutsutut sosiaalisen median “vaikuttajat” eivät pääse eroon tästä epäluulosta ympärillään olevien ihmisten keskuudessa – vaikka he perustelisivat sitä “keinolla ansaita elantonsa”.
Lyhyesti sanottuna se patologinen etäisyys sen välillä, mitä todella tunnemme ja mitä näytämme sosiaalisessa mediassa muulle maailmalle, voi aiheuttaa meille henkistä pahaa oloa ja jopa tietynlaista epäluottamusta ympärillä olevien ihmisten keskuudessa. Tämän lisäksi tietyn patologian kehittäminen sekä kollektiivisuutemme, kognitiomme ja käyttäytymisemme näkökulmasta katsottuna voi johtaa pitkäaikaisiin seurauksiin.
Kyse ei ole siitä, että meidän pitäisi kadota totaalisesti sosiaalisesta mediasta, mutta sen käytön pitäisi saada meidät pohtimaan, mitä ne antavat meille, kuinka paljon aikaa käytämme niihin ja aiheuttavatko ne meissä hyvinvoinnin sijaan ahdistusta ja itsekäsitykseen liittyviä ongelmia. Vaikka sosiaalisen median luomat verkostot ovat tulleet jäädäksesi, älä unohda, että oppiminen sekä niistä että itsestäsi on jatkuva prosessi. Voit siis lakata näyttämästä muille sosiaalisessa mediassa sellaisia asioita, jotka eivät edusta sinua.