Pako Alcatrazista: jännitys ja vapaus

Pako Alcatrazista käsittelee yhtä maailman syrjäisimmistä ja karuimmista skenaarioista maailmassa. Alcatraz oli paikka, jonne ”maailman vaarallisimmat rikolliset” oli tuomittu vankeuteen. Pako Alcatrazista perustuu tositarinaan, ja Don Siegel ohjasi sen vuonna 1979. Useimmat ihmiset eivät pysty katsomaan muita vankilaelokuvia ajattelematta tätä.

Kylmä ja vihamielinen ympäristö, vankeus ja ennen kaikkea tukehduttava jännitys tekevät tästä hämmästyttävän elokuvan. Se liimaa katsojan penkkiin ja silmät kiinni valkokankaaseen. Eastwoodin arvoitukselliset kasvot ovat avain tämän elokuvan menestykseen, kuten on myös poikkeuksellinen sijainti ja se, että elokuva perustuu tositarinaan. Jostain syystä tositarinoihin perustuvat elokuvat saavat yleisössä aikaan enemmän mielenkiintoa.

Saarella sijaitsevan maksimaalisen turvallisuuden vankilan tarkoitus oli taata vankien olo suljettuina. Silti jotkut vangeista pakenivat saarelta menestyksekkäästi. Kukaan ei kuitenkaan tiedä sitä, selvisivätkö he vai eivät, ja tästä syystä Alcatraz on niin tunnettu maailmalla. Tämä elokuva teki tästä imagosta myytin, ja salli kollektiivisen mielikuvituksen tehdä omat oletuksensa.

Don Siegel on tarjonnut meille vankilaelokuvan vailla vertaa. Hän toi draaman ja ahdingon elokuvateatteriin, ja sai meidät tuntemaan empatiaa siellä vangittuja vankeja kohtaan. Voimme ymmärtää, että se mitä varten he siellä elivät, oli vapaus.

Alcatraz, kaltereiden takana

Alcatrazin saari sijaitsee Kalifornian San Franciscon lahdella. Ennen vankilatoimintaa saarella toimi varuskunta, mutta se tunnetaan parhaiten mm. pahamaineisten vankien, kuten Al Caponen majoittamisesta. 29 vuoden vankilatoiminnan jälkeen vankila sulki ovensa, minkä jälkeen Alcatraz toimi useiden eri alkuperäisheimojen asumuksena. Tällä hetkellä Alcatrazin saari on osa kansallispuistoa.

Liittovaltion vankilan aikana Alcatraz tarjosi kodin myös monelle vankilan työntekijälle ja heidän perheilleen. Alcatrazin tarkoitus oli säilyttää äärimmäisen vaarallisia vankeja. Vankeja, jotka olivat olleet vankeja jo muissa vankiloissa, ja joiden palauttaminen yhteiskuntaan näytti viranomaisten mukaan mahdottomalta. Alcatrazin saarelle oli lähes mahdotonta päästä, ja tämä takasi sen maksimaalisen turvallisuuden. Täällä vangit eivät saaneet edes puhua toisilleen.

Jollain tavalla vankilassa syntyi salaperäisyyden ja kauhun sädekehä. Olihan siellä tämän lisäksi maailman vaarallisimpia vankeja. Lisäksi kiersi paljon huhuja siitä, että Alcatrazissa suoritettiin lukemattomia kauhutekoja. Alcatrazissa itsemurhat lisääntyivät, samalla kun mm. Rufe Persful silposi omat sormensa kirveellä, jne.

Alcatrazilla oli huono maine pitkään, ja siellä tapahtuneet asiat pysyivät salaisuutena. Tästä huolimatta huhuista tuli vain voimakkaampia. Oli kuitenkin ihmisiä, jotka väittivät etteivät vankilan olot olleet niin pahat kuin mitä uskottiin. Oli olemassa jopa vankeja, jotka pyysivät siirtoa Alcatraziin, sillä siellä oli kuulemma parempaa ruokaa kuin muissa vankiloissa. Oli tapaus mikä tahansa, tämä väittely ei lakannut koskaan. Kaikki vaikutti viittaavan siihen, että Alcatraz oli paikka, jossa vallitsi vihamielisyys.

Tositarina

Vankilan toiminnan viimeisten vuosien aikana monia vankien ankaria sääntöjä laimennettiin tai ne poistettiin kokonaan. Tästä vankilasta yritettiin paeta useaan kertaan, mutta vain kaksi tapausta ovat jääneet historiaan.

• ”Alcatrazin taistelu” oli ensimmäinen. Tämän taistelun seurauksena viisi ihmistä kuoli: kaksi vanginvartijaa ja kolme vankia. Tämän lisäksi useat ihmiset vahingoittuivat.
• Seuraava tapaus oli ainoa menestynyt pako, joka tapahtui 11. kesäkuuta 1962. Don Siegelin elokuva perustuu tähän.

Tämän paon aivoina toimi Frank Morris, varas, joka tuomittiin huumeiden hallussapidosta ja aseistetusta ryöstöstä, ja jonka älykkyysosamäärä oli keskivertoa korkeampi. Veljekset John ja Clarence Anglin onnistuivat pakenemaan hänen kanssaan. Tämän lisäksi Allen West teki heidän kanssaan yhteistyötä ja hän oli valmis pakenemaan, mutta epäonnistui johtuen ongelmasta tuuletuskanavassa. Heidän pakosuunnitelmansa oli täydellinen, ja he onnistuivat katoamaan jättämättä jälkeäkään. FBI julisti heidän kuolleiksi, mutta mysteeri elää edelleen.

On olemassa väitöksiä siitä, että paon jälkeen Anglinin veljesten äidille lähetettiin kaksi kukkakimppua jokaisena äitienpäivänä. On olemassa myös valokuva joka “todisti”, että he olisivat olleet edelleen elossa. Vuonna 2013 FBI avasi tapauksen uudestaan saatuaan John Anglinin allekirjoittaman kirjeen, jossa hän sanoi paon olleen menestyksekäs, ja että hän oli sairas. Emme varmaan koskaan tule tietämään mitä todella tapahtui, mutta juuri tämä mysteeri tekee tarinasta mielenkiintoisen.

Miksi pidämme tällaisista tarinoista niin paljon?

Pidämme tällaisista tarinoista niin paljon, koska ne ruokkivat mielikuvitustamme ja voimme samaistua hahmojen yhteiseen tavoitteeseen: haluun olla vapaa. Tämä elokuva tarjoaa kuvia mielikuvituksellemme, ja voimme siksi visualisoida kuinka poikkeuksellisen hyvä tuon paon oli oltava. Se teki näistä rikollisista sankareita, sillä he haastoivat hermeettisen järjestelmän ja saavuttivat jotain, mitä kaikki haluavat: vapauden.

Pako Alcatrazista: klaustrofobinen tie vapauteen

Elokuva alkaa melko aavemaisella kuvauksella Alcatrazista keskellä yötä. Sade ja jännittävä musiikki pitää katsojan valppaana. Sitten kuvataan Frank Morrisia, joka etenee pimeydessä vanginvartijoiden saattelemana kohti vankilaa. Etäisyyden päässä näkyy majakka, ja vähä vähältä olemme lähempänä saarta. Tämä johdanto on suurenmoinen, ja kaikki elementit ovat täydellisessä harmoniassa keskenään ja ne johtavat katsojan menestyksekkäästi kohti tarinaa.

Elokuva esittää Frank Morriksen hiljaisena hahmona, joka puhuu vain harvoin. Hänen kasvonsa ovat kylmät ja etäiset, ja lähes ilmeettömät. Clint Eastwood esittää hahmoaan täydellisesti. Siegel käyttää loistavasti hyödykseen Eastwoodin arvoituksellisia kasvoja, eleitä ja ilmaisuja.

Opimme tuntemaan Frankin progressiivisesti, saaden selville, että hän on epätavallisen älykäs. Mutta silti emme tunne häntä tämän syvällisemmin. Hänen ympärillään oleva salaperäinen aura on hämmästyttävä. Myös muita vankilan vankeja ja työntekijöitä käytetään luovasti hyväksi koko juonen aikana.

Pako Alcatrazista saa katsojan uppoutumaan vankilan synkkyyteen ja vankien vaikeaan elämään. Se näyttää katsojalle, kuinka poikkeuksellisen neuvokas Morris on. Suora realismi ja yksityiskohdat, joilla katsoja saa kokea kaikki pakosuunnitelman vaiheet ja teloitukset, tekevät elokuvasta mestariteoriksen. Jännitys kasvaa koko elokuvan ajan alusta loppuun saakka.

Jännitys

Sillä ei ole väliä, onko tarina jo tuttu. Sillä ei ole väliä, tiedätkö koko suunnitelman yksityiskohtaisesti. Elokuvan jännitys alkaa aivan ensiminuuteilta, ja se kestää koko elokuvan ajan. Olemme tässä jännittyneessä tilassa sillä tiedämme jotain, eikä toisin päin.

Jos esimerkiksi tunnemme jo entuudestaan tarinan lopun, haluamme nyt tietää miten se saavutettiin. Pystymme havaitsemaan vankien ahdingon, heidän pelkonsa ja huolensa. Elokuvan hahmojen vapaudenhalu on niin voimakas, ettei edes kiinni jäämisen pelko tai mahdollinen teloitus pysäytä heitä.

Kun pääsemme lähemmäs kohti elokuvan loppua, saamme tauon. Aallot tarjoavat helpotusta. Pieni toivon säde, joka on tuon pimeän, tukahduttavan ilmapiirin vastakohta, jonka näimme elokuvan alussa.

Johtopäätelmä

Pako Alcatrazista tarjoaa mahdollisuuden uppoutua yhteen suurimpiin 1900-luvun mysteereihin. Tämä mysteeri jää avoimeksi, aivan kuin mikä tahansa todellisen tarinan loppu. Tämä elokuva leikittelee hienouksilla; sanattomalla kielellä, ahdingolla ja klaustrofobialla, jota tuo vankeus saa aikaan. Mutta ennen kaikkea halulla olla vapaa. Tästä elokuvasta tulee siis oikea jännityksen, ja myös elokuvataiteen opetus.

Lopuksi, jäljelle jää vain yksi kysymys: mitä vapaus oikein on? Ehkä he eivät selvinneet. Ja ehkä he selvisivät, mutta vaikka he eivät olisikaan selvinneet, he olisivat silti vapaita. Sillä kuolema on aina vapauttavampaa kuin itse elämä. Syy siihen, miksi pidämme tästä tarinasta niin paljon on se, että se yhdistää meidät siihen tunteeseen, mitä kaikki ihmiset haluavat: vapaus.