Onnellisuus: polku, jolle tulee astua

Onnellisuus: polku, jolle tulee astua

Viimeisin päivitys: 12 toukokuuta, 2016

Onnellisuus on jotakin, jota me kaikki tavoittelemme. Sitä täydellistä tyytyväisyyden tai täyttymyksen tunnetta, jota on hankala kuvailla. Kyseessä on se rauhallinen tunne, kun kaikki on täydellistä.

Esimerkiksi rutiinit, jokapäiväiset taakat, työ ja loman puute kuitenkin ovat elämässämme läsnä ja ne aiheuttavat stressiä, jonka yli on vaikea päästä. Kaikki tämä yhdistettynä satunnaisiin ongelmiin, joita elämä voi tiellemme heittää, meistä saattaa tulla vihaisia, katkeria ja vastaan vänkääviä ihmisiä. Mitä voimme tehdä tälle asialle?

Onnellisuuden etsimisen tulisi olla tärkeysjärjestyksessäsi ensimmäisenä. Mikäli et ole onnellinen, tee muutos! Muuta se asia, mikä tekee sinut onnettomaksi, olipa kyseessä mitä tahansa.

Elämäsi muuttaminen ja muokkaaminen niin, että siitä löytyisi tilaa myös onnellisuudelle, voi olla monesta syystä vaikeaa, tai jopa lähes mahdotonta. Tämän artikkelin avulla voit kuitenkin löytää vinkkejä siihen, miten voit pienten asioiden kautta vaikuttaa muutokseen. Edessäsi on polku, joka voi viedä sinut kohti onnellisuutta. Ehkä olet jo kävellyt sen ohi, ehkä et ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota tai ehkäpä et tiedä, mistä tai miten voisit sen löytää. Tämä artikkeli tulee auttamaan sinua. Onnellisuus odottaa sinua.

Paranna itsesi ja anna menneisyydelle anteeksi

Tyyneys ja onnellisuus

Meillä kaikilla on surullisia muistoja menneisyydestä. Ne ovat hetkiä, jolloin olemme kokeneet jotakin vaikeaa, mutta myös hetkiä, jotka ovat opettaneet meille jotakin. Kenellä ei olisi yhtäkään surullista muistoa? Kiinnitä niihin huomiota! Ala parantua niistä. Avain parantumiseen on anteeksi antaminen. Ei muille, vaan itsellesi.

Ehkäpä olet kokenut turhautumisen tai väärinymmärryksen hetkiä, tai tragedioita joita et olisi voinut välttää. Meidän jokaisen elämässä on surullisia ja negatiivisia ajanjaksoja. Anna nämä hetket anteeksi toisille ja itsellesi. Jos sinä olit vastuussa jostakin, anna anteeksi itsellesi; se on jo ohi. Nyt on aika muuttaa asioita, jatkaa eteenpäin ja olla tekemättä samoja virheitä toistamiseen.

Paranna muistosi ja suuntaa katseesi tulevaisuuteen. Tiedät varsin hyvin, että virheistä oppimisen ansiosta voit kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Se vie sinut lähemmäksi kaipaamaasi onnellisuutta. Älä kanna kaunaa äläkä katkeroidu asioiden takia, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä. Se, mikä on tärkeää, on tämä hetki. Mahdollisuus tehdä muutos on sinun käsissäsi. Älä rankaise itseäsi äläkä mieti menneisyyttä. Tämä päivä on se, jolla on merkitystä.

Nauti ja löydä onnellisuus kaikesta, mitä sinulla on

Äiti ja pojat

Usein kaipaamme jotakin, joka meillä itse asiassa tietämättämme jo on. Tämä ei ole välttämättä huono asia. On hyvä, että meillä on positiivisia mielikuvia tulevaisuudesta sekä halua jatkaa kasvamista ja mahtavien asioiden saavuttamista. Mutta entäpä se, mitä meillä on nyt? Idealisoitu mielikuva tulevaisuudesta saattaa varjostaa nykyhetkeäsi. Ehkäpä haluaisit jonakin päivänä elää unelmiesi talossa tai tienata paljon rahaa. Ehkäpä haluat tavata sielunkumppanisi.

Unelmoidessasi näistä hetkistä tulevaisuudessa et kykene käsittämään, että keskittymällä niin paljon siihen, mitä haluat, unohdat sen, mitä sinulla jo on. On hyvä asettaa tavoitteita itselleen, mutta sinun täytyy olla valmistautunut ja tiedostaa se mahdollisuus, että ehkä et ikinä tule saavuttamaan niitä. Ja mikäli nämä asiat eivät ikinä tapahdu, se on täysin ok!

Ole nöyrä; katsele ympärillesi. Nauti ystävistäsi ja tavaroistasi. Nauti kaikesta, josta voit tällä hetkellä nauttia. Aina onnellisuus ei tule niistä asioista, joita niin kovasti kaipaat. Yhteiskunta saattaa joskus vaikuttaa sinuun niin, että kuvittelet, että mitä enemmän tavaroita tai rahaa sinulle on, sitä onnellisemmaksi sinä tulet. Älä putoa tähän ansaan. Tulet olemaan onnellinen silloin, kun haluat olla onnellinen.

Onnellisuus asuu luonasi; et siis tule löytämään sitä siitä, mitä haluat.

Arvosta itseäsi ja saavuta unelmasi

Tyttö, puu ja onnellisuus

Kuten yllä mainitsimme, uskomme monesti, että onnellisuus ei ole osa meitä vaan sen sijaan jotakin, jonka voimme saada. Ihan ensimmäiseksi sinun tulee arvostaa itseäsi. Uskotko todella, että voit nauttia jostakin, mikäli et arvosta itseäsi? Mieti asiaa. Tämän konseptin takana piilee sama ajatus kun sen, ettet pysty rakastamaan muita ennen kuin rakastat itseäsi. Miten voit tehdä jotakin, jota et käsitä?

Opi kunnioittamaan itseäsi ja usko itseesi ja onnellisuuteesi. Opi antamaan itsellesi sinun ansaitsemasi arvo ja arvosta toiveitasi ja unelmiasi. Esimerkiksi mitä tapahtui sille reissulle, jonka kovin halusit toteuttaa? Tai sille kielelle, jonka halusit oppia? Entäpä se ystävä, jonka luona lupasit vierailla?

Ollaksesi onnellinen sinun tulisi oppia tekemään unelmistasi totta, tästä hetkestä lähtien. Ei enää asioiden lykkäämistä niin, että päätät ensin tehdä jotakin kuukauden päästä ja sitten kuukausi muuttuu vuodeksi. Mikäli haluat tehdä jotakin, tee se! Elämme vain kerran. Aiotko todella jäädä odottamaan, että löydät onnellisuuden?

Älä odota enää yhtään kauemmin astuaksesi onnellisuuteesi johtavalle polulle. Sinulla on tänään mahdollisuus tehdä niin. Älä hukkaa enää yhtään enempää aikaa. Käytä elämäsi sen tekemiseen, mitä todella haluat tehdä. Nyt on aika nauttia, ja tehdä niin selkein mielin. Se on varmaa, että et tule katumaan sekuntiakaan sitä hullua hetkeä, jolloin päätit toteuttaa unelmasi.

Images courtesy of Mariana Kalacheva and Pascal Campion 


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.