Onko pahasta ajatella liikaa?

Onko pahasta ajatella liikaa?

Viimeisin päivitys: 29 marraskuuta, 2016

 

Ajatteletko liikaa? Oletko koskaan kysynyt itseltäsi tätä kysymystä? Jos nyökkäsit tälle myöntävästi, niin olet oikeassa, sinä todella ajattelet liikaa. Mutta älä huolehdi, niin teen minäkin. Itse asiassa me lähestulkoon kaikki teemme niin. Joka tapauksessa ongelma, jonka koetamme ratkaista tänään, on seuraava: Onko hyvä ajatella liikaa?

Monesti jonkin asian ajatteleminen uudelleen ja uudelleen johtaa meidät melankolian syövereihin. Se johtaa pakkomielteisiin, fobioihin, masennukseen ja lopulta tunteisiin ja intohimoihin, jotka voivat toisinaan pitää meitä tekemästä kaiken sen mitä me haluamme tehdä. Kuvittele, että tämä kysymyksemme on siemen. Tämä kysymys voisi kasvaa ja tulla paljon suuremmaksi, versoen enemmän ja enemmän oksia, luoden näin loputtoman silmukan joka katkeaa ainoastaan, kun me lakkaamme ajattelemasta sitä. Tämä on uuvuttavaa mielelle ja saattaa aiheuttaa jopa päänsärkyjä ja migreenejä.

Sen lisäksi että se uuvuttaa meidät, on liiassa ajattelussa muitakin hankaluuksia. Oletko koskaan estänyt itseäsi tekemästä jotakin, koska olet käyttänyt liikaa aikaa sen ajattelemiseen? Oletko koskaan ajatellut mitä olisit sanonut jollekulle, jos sinulla olisi ollut aikaa ajatella asiaa? Junia kulkee jatkuvasti, ja liian pohdinnan tuloksena saatatkin jäädä asemalle.

Kuten me kaikki tiedämme, junat ohittavat meidät jos vain yksinkertaisesti pysymme samalla asemalla, mutta emme voi vain jatkaa saman virheen toistamista loputtomiin. Jos et ole tehnyt jotain johtuen epäilyksistä, jotka ovat vallanneet sinut ja ottaneet mielesi hallintaan, niin on erittäin todennäköistä että teet samoin ensi kerran koittaessa. Ja mahdollisuuksilla ei ole sovittua aikataulua, kuten juna-asemilla on. Me emme tiedä milloin seuraava mahdollisuus saapuu kohdalle.

Jokaiseen myrkkyyn on vastalääke. Voltaire sanoi: “Ajatusten kokoelman täytyy olla apteekki, josta löytyy rohto kaikkiin vaivoihin.” Kuten tiedät, vastalääkkeet valmistetaan myrkystä. Tosin, jos emme käytä oikeaa annostusta ja menemme liiallisuuksiin, niin me emme parane. Itse asiassa käy jopa täysin päinvastoin.

Jos me haluamme välttää tätä, me voimme. Me voimme esimerkiksi alkaa tehdä muita asioita etääntyäksemme meitä piinaavasta ajatuksesta: harjoittaa liikuntaa, kuunnella musiikkia, käydä elokuvissa…

Viimeisimpänä tarjoamme aivan mahtavan tekniikan: meditaatio. Meditointi, toisin kuin läntisellä maailmalla on tapana ajatella, ei tarkoita ainoastaan alas istumista ja ajattelemista ajattelemasta päästyämme. Ennemminkin vallan päinvastoin, meditointi on ei-minkään ajattelua, mielesi tyhjentymistä ja sen muuttamista kuin tyhjäksi paperiarkiksi. Anna ajatustesi ohjata sinua, mutta älä anna niiden hallita sinua.

Me olemme oman elämämme omistajia, ja meidän tulisi käyttää elämämme parhaalla mahdollisella tavalla. Negatiivisista ajatuksista eroon hankkiutuminen ei hyödytä ainoastaan meitä itseämme, vaan myös meidän ystäviämme, tuttaviamme ja läheisiä perheenjäseniämme. Jos sinulla on muita tekniikoita ja menetelmiä negatiivisten ja järjettömien ajatusten välttämiseksi, kerro niistä meille ja muille lukijoille!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.