Olive Oatman – kahdesti vangittu nainen, jolla on sininen tatuointi
Olive Oatman tunnetaan salaperäisenä naisena, jonka leuassa on sininen tatuointi. Hän tuli lapsena yavapai-intiaanien kidnappaamaksi, otettiin myöhemmin mohave-intiaanien heimoon, ja tuli lopulta veljensä pelastamaksi. Hän omisti osan elämästään puhuakseen selviytymisestä ja ihmisten voimasta.
Olet ehkä törmännyt tähän tarinaan. Tarinan päähenkilön tyynet kasvot ja silmät kiinnittävät varmasti huomion, mutta katse osuu ennen kaikkea rajuun tribaalitatuointiin, joka on ristiriidassa hänen yleisolemuksensa kanssa. Hän oli selvästikin enemmän kuin pelkkä hyvin kasvatettu ja kiltti 1800-luvun nainen.
Olive Oatman koki kaksi tragediaa, jotka jättivät pysyvän jäljen hänen elämäänsä. Ensin hän menetti perheensä yavapai-intiaanien hyökkäyksessä. Tämän jälkeen hänet vietiin toisesta kodistaan, mohave-intiaanien luota.
Olive Oatman ei ollut tavallinen aikansa nainen. Hän oli nainen, joka kävi läpi suuren trauman elämässään – joku, joka yritti selviytyä ja sopeutua jokaiseen takaiskuun, jonka kohtalo hänelle antoi. Ja hän kyllä selvisi, se on selvä. Hänen kiinnostava elämäntarinansa on koottu Margot Miffinin kirjoittamiin teoksiin Captivity of the Oatman Girls (1856) ja The Blue Tattoo: The Life of Olive Oatman.
Oliven elämässä on kuitenkin jotain, josta ei useinkaan puhuta. Hän ei koskaan kokenut itseään niin vapaaksi kuin eläessään mohave-intiaanien kanssa. Itse asiassa lähes 100 vuotta myöhemmin pieni kaupunki nimettiin hänen mukaansa. Se oli paikka, jossa tämä nuori tyttö asui Amerikan alkuperäiskansojen kanssa ja jossa hän, mielenkiintoista kyllä, oli onnellisempi kuin koskaan.
Olive Oatman, vuosien vankeus, vuosien vapaus
Elämme vuotta 1850 kuivissa mutta jylhissä Coloradon maisemissa. Kaukaisuudessa, yksinäisellä kivisellä tiellä, näemme uudisasukkaiden karavaanin kulkemassa eteenpäin eläimineen, kärryineen ja suurine toiveineen asettua asumaan “uuteen maailmaan”. Mutta uusi maailma oli jo sen oikeiden omistajien asuttama, eivätkä nämä aikoneet vain antaa maataan näille toiveikkaille tunkeutujille.
Näiden “tunkeutujien” joukossa oli myös Oatmanin perhe. He olivat mormoneita, joita johdatti hengellisen johtajan pastori James C. Brewsterin fanatismi. Tämä oli se henkilö, joka lopulta vei heidät kohti katastrofia.
He eivät tienneet mitään tästä seudusta, eivätkä suostuneet myöskään kuuntelemaan varoituksia. Heidän tahtonsa oli niin voimakas ja uskonsa niin sokea, etteivät he tiedostaneet maalla olevan jo omistajia. Omistajat olivat villi ja melko väkivaltainen heimo: yavapai-intiaanit.
Intiaanit tappoivat lähestulkoon koko retkikunnan. Jälkeenpäin he päättivät ottaa vangeiksi kaksi uudisraivaajatyttöä: Olive Oatmanin, 14, ja hänen sisarensa Mary Annen, 8.
Tämän kokemansa trauman jälkeen nämä kaksi tyttöä eivät nähneet juurikaan parannusta tilanteessaan. He joutuivat kokemaan lähes vuoden ajan pahonpitelyä, nälkää ja jatkuvaa nöyryyttämistä alkuperäisasukkaiden toimesta, jotka inhosivat valkoisia niin paljon. Mutta tyttöjen onni kääntyi erään naapuriheimon ansiosta.
Elämä mohave-intiaanien kanssa
Tämä heimo olivat mohave-intiaanit. He päättivät pelastaa tytöt tekemällä vaihtokaupan, jossa he antoivat useita hevosia kahdesta vangitusta tytöstä. Kun sopimus oli tehty, Olive ja hänen sisarensa aloittivat uuden elämän, aivan toisenlaisen kuin se puutteenalainen elämä yavapai-intiaanien kanssa.
Heidät adoptoitiin Espanesayn ja Aespaneon perheisiin. Heidät toivotti tervetulleeksi seutu täynnä kauneutta, vehnäpeltoja ja poppelimetsiä. Se oli paikka, jossa he saattoivat nukkua joka yö ystävällisten ihmisen seurassa.
Osoituksena yhteisöön kuulumisesta tytöille tehtiin perinteinen tatuointi. Tämän tatuoinnin, mohave-intiaanien uskonnollisen, yhteyttä merkitsevän symbolin kautta, heidän liittonsa muiden heimon jäsenten kanssa oli taattu tuonpuoleisessa.
Kului melko monta vuotta, joiden aikana Olive suri vanhempiensa menetystä ja lähentyi uuden perheensä kanssa. Välillä oli kuitenkin vaikeita aikoja: vuosien kuivuutta, jossa ihmiset näkivät nälkää ja monet lapset kuolivat, mukaan lukien Oliven sisko Mary Anne. Olivelle annettiin lupa haudata sisarensa oman uskontonsa mukaisesti. Hänelle annettiin pala maata, johon hän istutti puutarhan villikasveja.
Olive Oatmanin näkymätön tatuointi
Olive Oatman oli lähes 20-vuotias, kun Mohaven kaupunkiin saapui viesti Fort Yumasta. Siellä oli saatu tietää heimossa elävästä valkoisesta naisesta, ja nyt he vaativat häntä takaisin.
Mutta on sanottava, että tämä nuori tyttö ei koskaan ollut mohave-intiaanien vanki. Intiaanit sanoivat hänelle aina, että hän voisi lähteä halutessaan milloin vain. Mutta Olivella ei ollut koskaan mitään erityistä mielenkiintoa palata siihen, mitä valkoiset kutsuivat sivilisaatioksi. Hänen elämänsä oli hyvää. Hän oli onnellinen.
Tästä huolimatta hän muutti mielensä kuultuaan, että hänen paluutaan vaativa henkilö oli Laurence. Laurence oli hänen pikkuveljensä, jonka hän oli luullut kuolleen yavapai-intiaanien tekemässä raa’assa hyökkäyksessä. Hän päätti lähteä mohave-intiaanien luota mennäkseen takaisin veljensä luo. Se oli vaikea päätös, ja hän katui sitä vuosia myöhemmin.
Nainen, jolla on sininen tatuointi
Näin hänestä tuli “nainen, jolla on sininen tatuointi”. Viktoriaaninen mekko, jolla hänet yritettiin välittömästi peittää, ei piilottanut leuassa olevaa tatuointia. Mutta monikaan ei tiennyt, että myös hänen käsivarsissaan ja jaloissaan oli silmiinpistävät tatuoinnit. Ne eivät kuitenkaan koskaan nähneet enää Coloradon aurinkoa.
Sivilisaatioon paluun jälkeen kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Hänen tarinastaan kirjoitettiin kirja. Hänelle tarjottiin tekijänoikeusmaksuja, jotka hän hyödynsikin. Raha auttoi häntä opiskelemaan yliopistossa ja maksamaan veljen koulutuksen. Myöhemmin hän alkoi luennoida ympäri Yhdysvaltoja, puhuen kokemuksistaan yavapai- ja mohave-intiaanien parissa.
Se, mitä kirja sisälsi ja mitä ihmiset odottivat kuulevansa luennoilla, olivat anekdootteja intiaanien raakalaisuuksista, heidän tietämättömyydestään ja epäinhimillisyydestään. Paineen alla Olivian oli nimittäin valehdeltava selviytyäkseen kaupungissa, joka oli toivottanut hänet tervetulleeksi uuteen elämäänsä.
Vuonna 1865 Olive nai rikkaan karjatilallisen. Mies pyysi häneltä vain yhtä asiaa: että Olive unohtaisi menneisyytensä, jättäisi luennot taakseen ja peittäisi tatuointinsa huivilla. Ja niin Olive teki, antaen ajan kulua tällä tavalla, hetki hetkeltä, vuosi vuodelta. Alistuen sellaiselle, joka oli ehkä hänen elämänsä pahin vankila. Hän sai näin uuden “tatuoinnin”: kivun ja muistot hyvistä vuosista mohave-intiaanien kanssa, silloin kun hän oli vapaa ja onnellinen…
Olive Oatman kärsi eläessään usein kovista päänsäryistä ja masennuksesta, ja vietti aikaa jopa kanadalaisilla klinikoilla. Häntä yritettiin parantaa hänen kaipauksestaan toisen perheensä, mohave-intiaanien luo. Oatman oli kuollessaan 65-vuotias.
