Oletko kuullut "kuoleman kahviloista?" Se on mielenkiintoinen ajatus...

Kuolema on ollut puheenaiheena tabu monissa yhteiskunnissa ja monien ajanjaksojen ajan. Meidän ei tarvitse miettiä kaukaakaan, kun huomaamme että se elää edelleen yhteiskunnassamme ja nykyajassa. Samaan aikaan tunnemme kuoleman hyvin eri tavalla silloin kun se tapahtuu kaukana, kuin jos se tapahtuisi lähellä meitä. Kun se on todellisuutta ja kun se on fiktiota. Kuoleman kahvilat ovat paikkoja, joissa keskustellaan peloista.

Kuinka monta kuolemaa Hollywood-elokuvissa onkaan? Monissa elokuvissa ihmiset kuolevat heti ja päähenkilö saattaa jopa ylpeillä sillä. Samaan aikaan tosielämässä, jos kärsit kivuista tai haluat puhua kuolemasta, vastaavat monet ihmiset syvällä hiljaisuudella.

Eräs argentiinalainen psykiatri jätti vähän aikaa sitten kommentin netin keskustelupalstalle tähän aiheeseen liittyen. Hän sanoi että hän vastaanotti yhä useampia potilaita, jotka eivät pystyneet pääsemään yli rakkaan ihmisen kuoleman aiheuttaneesta kivusta. Tämä ammattilainen oli yllättynyt. Ihmisten perheet ja heitä ympäröivä ympäristö auttoivat heitä ennen tällaisissa tapauksissa. Nykyään ihmisten täytyy yhä yleisemmin käydä terapeutilla löytääkseen jonkun joka kuuntelee heitä kun he haluavat puhua menetyksestä.

“Nuku ajatellen kuolemaa ja herää ajatellen kuinka lyhyt elämä on.”

-Sananlasku-

Vaikka se saattaakin kuulostaa epämieluisalta, näyttää siltä että ei ole paikkaa tai tahtoa puhua jostakin niin todellisesta aiheesta kuin kuolema. Monilla ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elää läpi kipunsa yksin. Jos he tuovat sen esille, käskevät ihmiset heidän olemaan miettimättä sitä. Tai he yrittävät löytää tavan “harhauttaa” heitä auttaakseen heitä pääsemään yli tuosta kivusta.

Vaikka me elämmekin yhdessä kuoleman kanssa joka päivä, on aiheesta tullut etäinen, aivan kuin se olisi kauhea sivu elämämme kirjassa jota emme halua lukea tai joka meidän täytyy kääntää välittömästi. Siitä syystä kun se tapahtuu lähellä meitä, koemme sen absurdina ja outona yllätyksenä. Ja siitä syystä meillä ei myöskään ole monia työvälineitä prosessoida lopullisen menetyksen kipua oikealla tavalla. Kaikki tämä inspiroi niin sanottujen “kuoleman kahviloiden” avaamisesta.

Kuoleman kahvilat, ajatus jossa on järkeä

Kaikki alkoi sveitsiläisen sosiologin Bernard Crettazin saamasta ajatuksesta. Tämä akateemikko oli Geneven yliopiston opettaja vuonna 1989. Hän järjesti näyttelyn nimeltä “Kuollettava helpotus” ja sai hyvin innostuneen vastauksen. Pääasiallisena johtopäätöksenä oli se, että oli monia nuoria ihmisiä jotka halusivat puhua kuolemasta, mutta joilla ei ollut keinoa tehdä sitä.

Myöhemmin, vuonna 2014, Crettaz itse järjesti ensimmäisen tapaamisen, jota hän kutsui “Café Morteliksi”. Tavoitteena oli avata paikka, jossa puhutaan kuolemasta. 250 ihmistä osallistui tapaamiseen. He söivät tervetuliaisalkuruoan ja sitten he puhuivat aiheesta yli kahden tunnin ajan. Sitten aiheesta vaihdettiin ajatuksia. Ainoat säännöt olivat rehellisyys ja kunnioitus muiden ihmisten mielipiteitä kohtaan.

Ajatuksesta tuli niin mielenkiintoinen ja menestyksekäs, että muut paikat kopioivat sen välittömästi. “Kuoleman kahviloita” alkoi ilmestyä eri puolille maailmaa. Nyt niitä on yhteensä 4403 kahvilaa 48 maassa.

Miksi meidän täytyy puhua kuolemasta?

Monet ihmiset ajattelevat, että kuolema tarkoittaa katkeran aiheen tarpeetonta esiin tuomista. Tämä väite, ennemmin kuin se osoittaisi todellista motiivia, se ilmaisee pelkoa ja ahdistusta, joka pakoilee yhteenottoa. Sen sijaan se haluttaisiin vain lakaista maton alle. Tässä elämässä ei ole mitään aidompaa kuin kuolema. Eikä mitään yhtä väistämätöntä. Jokainen ihminen tulee käymään sen läpi ja me kaikki näemme rakkaiden haihtuvan pimeyteen. Kuoleman kahvilat voivat auttaa meitä suuntaamaan tarpeen puhua kuolemasta.

Kuolemasta puhuminen voi luoda ensin tietynlaista ahdistusta. Se johtuu siitä, että käytämme sanoja lähestyäksemme tuntematonta aluetta. Mutta jos avaat mielesi aiheelle ja vastustat pelkoa, tulee siitä luonnollisempaa ajan myötä. Se on itse asiassa hyvin helpottavaa kenelle tahansa sellaiselle, joka elää sairauden keskuudessa tai jonka läheistä aihe suoranaisesti koskettaa.

Terveille ihmisille jotka näkevät kuoleman hyvin kaukaisena asiana, tällainen keskustelu voi olla myös hyvin hyödyllistä. Kuolema voi olla tabu. Siitä puhuminen kuoleman kahviloissa tarkoittaa ajatuksen hyväksymisen oppimista vähemmällä pelolla. Siitä tulee hyvin arvokas apukeino, kun oma elämämme tai rakkaan elämä tulee viimeiseen vaiheeseen. Siitä puhuminen ei luo lisää kipua, se ehkäisee sitä. Ja se myös antaa suuremman tarkoituksen ja arvon elämälle itsessään.

Emma Kenny, tunnettu brittiläinen psykologi, tekee yhteenvedon sanomalla, “vietämme paljon aikaa laittaen kuoleman kauas meistä ja ajatellen sen olevan jotakin joka tapahtuu muille ihmisille. Yksi niistä asioista joita ihmisten on vaikea käsittää on sen tunnistaminen kuinka haurasta elämä on.” Paradoksi siinä on se, että tunnistamalla tämän haurauden, voimme löytää rikastuttavan maailmankuvan joka auttaa meitä näkemään elämän itsensä sisältävän suuren kauneuden. Sillä kun me symbolisesti erotamme itsemme kuolemasta, me menetämme kyvyn nähdä sen.