Olen liian vanha jättääkseni haluni täyttämättä

Lopulta, lähes tietämättämme, se päivä saapuu. Jokin meissä alkaa sanoa meille, ettemme enää ole niin nuoria että jättäisimme halumme täyttämättä. Emme anna enää minkäänlaista arvoa löyhille halauksille, motivoimattomille yrityksille tai kuuttomille öille. Lopulta päädymme vaiheeseen, jossa pelkomme romahtavat. Alamme lähentyä vaihetta, jossa rajamme lakkaavat olemasta röyhkeitä, jotta voimme yrittää haalia uusia mahdollisuuksia. Jorge Luis Borger totesi teoksessaan "Complete Works", että ihmisinä olemme menneisyytemme, veremme, kaikki kirjat joita olemme koskaan lukeneet ja kaikki ihmiset jotka olemme tavanneet. Listaa on kuitenkin hieman täydennettävä. Olemme myös asioita, joita emme pystyneet tekemään oikeaan aikaan. Olemme kaikki ne tyhjät, epäonnistuneet yritykset, joissa toiveemme eivät täyttyneet. Halut, jotka painavat meitä paljon enemmän kuin tekemämme virheet. “Epäonnistuminen on mahdollisuus aloittaa uudelleen suuremmalla älykkyydellä.” -Henry Ford- On surullista, kuinka vakuuttelemme itsellemme junien pysähtyvän vain heille, jotka osaavat odottaa niitä. Se on lause, jota käytetään liian usein itseapukirjoissa. On olemassa tosiasioita, joilla oli oma taianomainen mahdollisuutensa, joka katosi kuin savu avoimen ikkunan lävitse. Nuo asiat eivät koskaan tule takaisin. Mutta jokainen uusi aamunkoitto avaa ovat uusille, tuoreemmille tuulille. Uudet ulottuvuudet ovat käsillämme jokaisella uudistetulla asenteellamme. Ennen kuin kerromme itsellemme että "En enää ole siinä iässä" tai "Tällaiset asiat eivät ole minunlaisiani ihmisiä varten", meidän tulisi pystyä erottamaan itsemme tuosta tuhoisasta melankolisuudesta. Jotta voisimme toipua nälästä, lisätä hieman halua ja mielihyvää, meidän on elättävä kädet täynnä ja sydämet valaistuna. Halumme puskevat meitä poistumaan mukavuusalueeltamme Emme enää ole liian nuoria jättääksemme halumme täyttämättä tai näyttääksemme kauniin meren ihmisille, jotka eivät tiedä kuinka uida. Ihmisille, jotka eivät ymmärrä aaltojen kieltä. Tulee hetki, jolloin inhoamme rutiinin tuomia ärsykkeitä. Tällöin vaeltelemme kaukana kaikesta ja meistä tuntuu, että talvi on tullut jäädäkseen, eikä kevät tule takaisin koskaan. Ihanat kesäyöt tuntuvat vain fantasialta. Henkilökortissamme koristelevalla iällä ei ole väliä, sillä aito nuoruus elää sydämessämme, joka meillä on hallussamme. Nuoruus, joka vielä kaipaa uusia kokemuksia, uusia makuja. Haluamme jotakin, mutta... miten voin antaa sille elintärkeän, tarpeellisen ja konkreettisen muodon? Kuinka voin ylittää rutiinin täyteiset ajat? Se voi kuulostaa hieman ristiriitaiselta, mutta joskus voimme kääntää epämieltymyksemme ja ongelmamme liittolaisiksimme. Voimme käyttää niitä, jotta voisimme ylittää mukavuusalueemme ja turvallisuutemme. Monet meistä edelleenkin ajattelevat "mukavuusalueen" kumpuavan 1980-luvulla käytetyn motivaatiopsykologian matkamuistona. Teoria syntyi kuitenkin halusta selvittää lämpötila, jossa ihmiset tuntevat itsensä mukaviksi. Silti, se osoittautui joksikin vieläkin kiinnostavammaksi. Ihmiset on ohjelmoitu etsimään neutraaleja tiloja, joissa he voivat tuntea olonsa mukavaksi ja turvalliseksi. Tämä turvallisuus ei kuitenkaan tee ihmistä tuotteliaammaksi tai saa häntä tuntemaan enemmän onnellisuutta. Usein, elintärkeät uudet tarpeet saavat alkunsa. Huomaamme, että mukavuusalueemme ovat nyt liian pieniä, jotta voisimme puskea niitä. Epäilemättä se vie meidät ylittämään pelkojemme rajoja ja etsimään uusia mahdollisuuksia. Joskus ongelmista ja epämukavuuksista kiinnipitäminen on ainoa tapa, jolla voimme vahvistaa edityksemme perustaa. Elämän käänteet ja uudet mahdollisuudet Kuvitellaanpa hetki polkua, jonka elämämme on ottanut. Todennäköisesti näet päässäsi suoran linjan. Menneisyytesi on takanasi, olet päästänyt kaikesta tarvittavasta irti, ja jättänyt jälkeesi kaikki nuo epäonnistuneet yritykset ja polut, joita et koskaan tutkinut. Toisaalta, tulevaisuutesi alkaa nyt avautua. Nyt kaikki edellä mainitut mahdollisuudet ovat taas jalkojesi alla. Meidän ei todellakaan tulisi kuvata elämäämme tällä tavalla. Ihanteellisinta olisi visualisoida sitä kaikkine käänteineen ja ympyröineen. Peter Stange on palkittu tiedemies ja järjestelmäinsinööri. Hän määrittelee maailmamme ja sen olemassaolon kauniiksi systeemiksi, jossa piirit yhdistyvät toisiinsa. Aivan kuin mandala. Nuo piirit alkavat ja päättyvät ja yhdistyvät kauniiksi keskenään. Epäilemättä tällainen ajatus elämästä kehottaa meitä pohtimaan erilaisia asioita. Mahdollisuudet, jotka saatoimme missata eilen, virheet ja epäonnistuneet yritykset, muodostavat jo päättyneitä piirejä. Nähdessämme näiden piirien tulleen päätökseen, ne kehottavat meitä aloittamaan uusia. Ja me todella teemme niin. Tällä kertaa ainoastaan suuremmalla lujuudella, viisaudella ja toivolla. Tässä vaiheessa elämäämme kaikki on mahdollista. Se avonainen piiri, jolloin sinusta tulee taas vastaanottavainen kaikelle, joka ympäröi sinua. On monia mahdollisuuksia ja sinun täytyy muistaa yksi asia: älä anna halujesi jäädä täyttämättä. Kaikki mitä olet kokenut menneisyydessä, ei ole enää takanasi. Se ympäröi sinua toimiakseen viitteenä. Auttaakseen sinua muistamaan, mitkä ovet olet jo avannut. Muistuttaakseen sinua, millä poluilla voit kävellä äärimmäisen luottamuksellisesti. Lopulta elämä on kuin ihana mandala. Mandala, jossa kaikki on aina liikkeessä. Sinä voit valita värit. Sinä, joka et enää pidättele itseäsi täyttämästä halujasi ja rakentamasta onnea, jonka olet aina halunnut.