Olen kiitollinen niukkuudesta, sillä se toi yltäkylläisyyden
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas
Minä olin kuin hyönteinen jumissa meripihkassa. Sydämessäni vallitsi tyhjyys, mikä oli varsin kuivaa. Sinä ruokit minua muruilla, seiteistä tehdyllä rakkaudella, talolla ilman huonekaluja ja kasveja.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin kiitollinen niukkuudesta, sillä sen ansiosta ymmärsin todellisen yltäkylläisyyden. Vahvuuteni, täyteläisyyteni…
Emotionaalisesta ja jopa henkisestä näkökulmasta katsottuna yltäkylläisyys voidaan määritellä armon tilaksi, joka muistuttaa meitä siitä, että meillä on jo kaikkea, tai ainakin suurin osa siitä mitä haluamme ja tarvitsemme.
Aivan kuin värähtelisimme täydellisellä taajuudella, jossa tunteemme ovat sopusoinnussa ajatuksiemme kanssa.
Niukkuus vastaan yltäkylläisyys
“Yltäkylläisyys ei ole jotakin, jonka voimme hankkia. Se on jotakin, jonka viritämme päälle.”
-Wayne Dyer-
Köyhyys tai niukkuus ovat valitettavan yleisiä olemassaolomme tiloja. Ne ovat tiloja joissa kestävyys luodaan ja jossa meillä ei ole sellaista henkistä tai emotionaalista avoimuutta, jota tarvitsemme myönteisen ja palkitsevan muutoksen toteuttamiseksi.
Samalla tavoin “köyhät” ihmiset, joilla ei ole tätä sisäistä, täyttävää harmoniaa, ovat yleensä alttiita heijastamaan henkistä köyhyyttään ympärillä oleviin ihmisiin.
Sinulla voi hyvin olla tällaisia kokemuksia jossakin vaiheessa elämääsi. Elämä tällaisten yksilöiden kanssa (olipa kyseessä kumppanisi, sukulainen tai jopa pomo) luo ehdottoman niukkuuden ilmapiirin.
Melkein tajuamattamme me kaikki olemme meripihkan loukussa, ilman minkäänlaisia ravintoaineita tai käsitystä ihmisarvoisesta perusravinnosta…
Niukkuuden dynamiikka, hyvin yleinen tila
Jos kysyisimme nyt, millainen elämäntapa tuo yltäkylläisyyden, vastaus ei voisi olla yksinkertaisempi: henkinen anteliaisuus.
Mikään ei kuitenkaan ole tätä vaikeampaa laittaa käytäntöön. Missään ei ole enempää vivahteita tai pimeitä kulmia kuin “anteliaisuuden” käsitteessä.
Syy? Olemme tottuneet ajattelemaan ainoastaan puutteitamme ja kun tunnemme “jonkin puuttuvan”, on hyvin vaikeaa “tarjota jotakin” toisille.
Nyt puhuessamme henkisestä anteliaisuudesta emme ainoastaan puhu siitä, kuinka meidän tulisi avata itsemme muille, lohduttaa, kantaa taakkaa ja antaa toisille onnellisuutta. Puhumme myös siitä, kuinka meidän tulisi olla “anteliaita” itsellemme.
Monet meistä ovat ajautuneet omatuntonsa outoon, taantumukselliseen ja epäterveeseen kerrostumaan, jossa ajattelemme ainoastaan kaikkea sitä mikä meiltä vielä puuttuu. En tunne itseäni arvostetuksi; en tunne itseäni niin rakastetuksi kuin ansaitsisin; he eivät arvosta minua työssäni; tunnen oloni yksinäiseksi ja väärinymmärretyksi.
Jos laajennamme noita koloja, istutamme samalla turhautuneisuuden, masennuksen ja kaunan siemeniä. Niinpä lopulta me päädymme vain blokkaamaan yltäkylläisyyden lain kokonaan.
Meidän ei tulisi keskittyä siihen mikä puuttuu, satuttaa, ei ole mieluista… Olkaamme rohkeita ja ottakaamme askel muistaaksemme mitä ansaitsemme, sillä siinä lepää todellinen yltäkylläisyys.
Yltäkylläisyyden laki romanttisissa ihmissuhteissa
Ihmissuhteissamme on aikoja, kun tunnemme itsemme täydeksi. Kuten William Blake sanoi, näemme maailmankaikkeuden hiekanjyvissä, taivaan villikukissa ja äärettömyyden kämmenissämme.
Tämä on epäilemättä yltäkylläisyyttä. Se on täydellinen tasapaino, jossa sinun ja minun tunteet, unelmat, arvot ja rytmit luovat mitä kauneinta runoutta, meidän runouttamme.
Ihanteelliseen tilaan ei ole helppoa päästä, se on totta. Koska jos jokin voi rikkoa yltäkylläisyyden ihmissuhteessa, se on taatusti henkinen epätasapaino. Varsinkin anteliaisuuden puute, sekä itsemme että kumppanimme kanssa.
Myönnetään, että joskus heittäydymme sellaisen ihmisen käsiin, joka ei ole meille sopiva. Teemme sen nälkäisellä sydämellä, silmät sidottuina, rakkauden kaipuusta, mutta unohdamme samassa rakastaa itseämme.
Lakkaamme olemasta anteliaita itsemme kanssa, jotta voisimme ruokkia toista. Mutta samalla ajaudumme köyhyyden kiertoon, niukkuuden vankiselliin. Uskomme, että murut ovat riittäviä meille. Parempi kuin ei mitään, tiedäthän…
Asetumme niin vähään, että jopa unohdamme kaiken sen mitä aikaisemmin halusimme. Ennen kaikkea unohdamme, että rakkaus on yltäkylläisyyttä parhaimmillaan. Unohdamme, että ne jotka rakastavat meitä, rikastuttavat meitä, ja ne jotka rakastavat itseään, huolehtivat itsestään.
Joten muistakaamme, että meillä on vastuu ja etuoikeus luoda oman onnemme tekijät ja että asiat lähtevät sisältämme.
Sillä yltäkylläisyys ei ole vain tunne, joka rohkaisee meitä auttamaan itseämme, tuntemaan itsemme täysiksi, tasapainoisiksi ja rakastamaan itseämme tavalla, joka kivun sijaan kasvattaa meitä.
Kaikki artikkelin kuvat kuuluvat: Sonia Koch
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.