Nostalginen Spider-Man: No Way Home
Viime vuosikymmeninä olemme nähneet suurta kehitystä erikoistehosteissa ja supersankarielokuvien juonissa. Kaikki yleisön yritykset löytää vikoja (ainakin ilmeisiä) ovat turhia. Tämä läpimurto voi luoda illuusion siitä, että elokuvan katselukokemuksen intensiteetti on saavuttanut huippunsa. Onko näin? Pitäisikö meidän olettaa, että olemme todellakin saavuttaneet huipun, ja että elokuvissa käymisen kokemus ei voi enää yllättää meitä? Ei todellakaan, ja Spider-Man: No Way Home on siitä selkeä todiste.
Kaikki alkoi noin 20 vuotta sitten. Siinä Spider-Man -elokuvassa Tobey Maguire näytteli Peter Parkerin roolia, vaikka hän ei ollut ensimmäinen näyttelijä, joka teki niin, eikä tämä ollut ensimmäinen supersankarielokuva. Tietämättämme se oli kuitenkin erittäin tärkeä hetki supersankarisarjakuvien lisenssimyynnin historiassa. X-Men (2000) ja Spider-Man (2002) merkitsivät alkua suurelle tarinalle.
Menestys oli taattu. Oli jännittävää kuinka hahmot, joista olimme lukeneet niin monta kertaa, heräsivät henkiin. Mutta vuosikymmeniä sitten olisi ollut mahdotonta kuvitella, että nämä fiktiiviset hahmot voitaisiin luoda uudelleen niin realistisesti, että he saisivat niin selkeät ja tunnistettavat persoonallisuudet. Monille sarjakuvan ystäville oli melkeinpä pakollista nähdä nämä elokuvat, joiden laatu oli 2000-luvun alkuun mennessä parantunut huomattavasti. Prosessi toimi myös päinvastaiseen suuntaan, sillä myös sarjakuvamaailmalle uudet ihmiset nauttivat elokuvista, mikä herätti heidän kiinnostuksensa sarjakuvia kohtaan.
Kolme Spider-Man -saagaa ja kolme erilaista lähestymistapaa
Tobey Maguire oli ensimmäinen Spider-Man -elokuvasaagassa, joka sisälsi useita karismaattisia roistoja loistavien näyttelijöiden esittäminä. Tämän trilogian jälkeen Andrew Garfield puki ylleen Hämähäkkimiehen puvun ja sai pääosan uudessa saagassa. Tässä saagassa näimme uusia hahmoja ja roistoja, mutta myös joitain, jotka olivat esiintyneet edellisessä trilogiassa.
Garfield näytteli Spider-Mania kahdesti. Nykyaikaisimman Hämähäkkimiehen ruumiillistuma oli Tom Holland. Niiden kolmen elokuvan lisäksi, joissa hän näyttelee Peter Parkeria, Holland esiintyi myös muissa Marvel-menestyselokuvissa. Esimerkiksi Robert Downey Jr:n rinnalla Iron Manina elokuvissa Captain America: Civil War ja ylistämä Avengers: Infinity War ja Avengers: Endgame.
Kaikki Spider-Man -elokuvat, vaikka ne kertovatkin samankaltaisia tarinoita, tulkitsevat sankarin persoonallisuutta eri tavoin. Esimerkiksi Tobey Maguiren näyttelemä Peter Parker aloitti epäsuosittuna opiskelijana, joka oli hieman syrjäytynyt ja huonosti integroitunut sosiaalisesti. Toisaalta Andrew Garfieldin Peter Parker, vaikka hän ei ollutkaan koulun suosituin poika, osoitti hieman erilaisia piirteitä kuin Maguiren esittämä hahmo. Hän oli itsevarmempi ja heijasti epävarmuuttaan monisanaisten vastausten ja hermostuneiden liikkeiden kautta. Garfield todellakin näytti meille epävarman mutta rakastavan Peterin, ehkä hieman lapsellisemman kuin Tobey Maguire.
Tom Hollandin versio eroaa myös aikaisemmista. Näissä elokuvissa juoni ja päähenkilö siirtävät sosiaalisen piirin murrosiän ympärille. Itse asiassa Tom Hollandin Spiderman heijastaa tyypillisintä teini-ikäistä ja ystävällisintä Peter Parkeria.
Nostalgian multiversumi
Jotkut saattavat ajatella, että Hämähäkkimiehen historia alkaa toistaa itseään ja olla katsojalle epämiellyttävä. Marvel on kuitenkin nyt tuonut “multiversiumin” valkokankaalle. Tämä konsepti on ollut hyvä tilaisuus koskettaa monien supersankarifanien sydämiä. Se on ollut erityisen tärkeä aikaisemmille sukupolville, niille, jotka ehkä samaistuivat vähemmän uuteen Spider-Man -konseptiin.
Tom Hollandin kolmannen Spider-Man -elokuvan, Spider-Man: No Way Home julkaisun jälkeen on spekuloitu aikaisemmissa Spider-Man -sarjoissa nähtyjen hahmojen esiintymistä. Hahmot kuten Alfred Molinan esittämä tohtori Octopus tai Willem Dafoen esittämä Green Goblin. Fanit toivoivat, etteivät vain nämä kaksi roistoa ilmesty, vaan useita muitakin. Lisäksi paras oli vielä tulossa, kun kuukausia ennen elokuvan ensi-iltaa levisi huhu, että Tom Holland ei ole ainoa näyttelijä, joka esittää elokuvassa Hämähäkkimiestä.
Sony ja Marvel päättivät suojata ensi-iltaa spoilereilta, jotta mahdollisilla katsojilla ei olisi etukäteen aavistustakaan siitä, mitä tulee tapahtumaan. Tarkemmin sanottuna yhtiö päätti pitää sen salaisuuden, saavatko ihmiset nähdä kolme näyttelijää yhdessä Hämähäkkimiehenä. Strategisesta näkökulmasta katsottuna tuotantoyhtiöt tekivät upeaa työtä pitäessään miljoonia potentiaalisia katsojia innostuneina ja kiinnostuneina. Ihmiset odottivat kovasti nähdäkseen jokaisen uuden trailerin, ja odotukset kasvoivat joka tunti. Tarpeetonta sanoa, että se oli lopulta myyttinen hetki supersankareiden ystäville.
Elokuva, joka kosketti useita sukupolvia
16. joulukuuta 2021 koitti kauan odotettu ensi-ilta, ja tunnelma useimmissa teattereissa ei todellakaan ollut sama kuin aikaisemmissa elokuvissa. Näytti siltä, että 30-, 40- ja 50-vuotiaat ihmiset eivät mitenkään häpeilleet näyttää sisäistä lasta itsessään. Samoin näytti siltä, että supersankarien maailmaan perehtyneet ihmiset eivät odottaneet elokuvan vain viihdyttävän heitä, vaan he odottivat sen myös olevan liikuttava.
Sinun tarvitsee vain katsoa arvosteluja nähdäksesi, kuinka tunteet olivat odotetusti läsnä koko elokuvan ajan. Nostalgia oli todellinen päähenkilö, joka esiintyi joko muiden elokuvien vitseinä tai todella tunnepitoisina hetkinä. Tällä tavalla Spider-Man: No Way Home on merkinnyt uuden suuntauksen alkua tyypillisessä supersankarielokuvassa. Todellakin, saavutettuaan lähes käsittämättömän tason erikoistehosteiden ja juonen suhteen, katsojat tulevat epäilemättä nyt jatkamaan ryntäystä valkokankaalle. Se on kaikki Marvelin salaisen aseen, tunteisiin vetoamisen, ansiota.