Nostalgia on kuin tuntisi poissaolon olevan vierellämme

Nostalgian tunne on niin yleistä, että joskus se alkaa tuntumaan kuin joltain luontaiselta, joltain joka on osa sitä kuka me olemme. Tämä johtuu siitä, että se on tunne johon jokainen voi samaistua. Me ihmiset elämme nostalgian kanssa niin kuin se olisi jotain jota kannamme selässämme, me tanssimme sen kanssa, ja syleilemme sitä rankkoina aikoina. Aivan kuin noina kaikkein vaikeimpina päivinä, jolloin emme näe selvästi, näemme paremmin nostalgiamme kautta.

”Nostalgia tarkoittaa menneen rakastamista, joka tuhoaa meidät nykyhetkessä. Se on myöhässä olevaa onnellisuutta. Se on nukkumista riippumatossa ja muistelemista palavista sovinnoista turhien riitojen jälkeen. Se on tunnetta yksityiskohtien puutteista. Vain siitä syystä nostalgia ei tapa, sillä se nauttii kiduttamisesta.”

-Gabito Nunes-

Tunnemme nostalgiaa parisuhteista, elämämme menneistä ajoista, asioista joita meillä joskus oli mutta ei ole enää, ja toivomme, että saisimme ne asiat takaisin. Tunnemme myös kaipauksen tunnetta nykyhetkestä, joka ei ole aivan sellainen kun olimme suunnitelleet, tai kaipauksen tunnetta jostain, mikä ei koskaan osunut tiellemme. Meidät on tehty hetkistä, yksityiskohdista, syleilyistä, sanoista… Ja epäilemättä, tuo tunne tuntuu niin todelliselta, kuin me itse sisäistäisimme sen, ja siksi sen vaikutus voi olla niin voimakas.

Joskus nostalgiamme tuntuu niin suurelta, että me myös muutumme siksi

On sanottu, että menneisyytemme on kuin vieras maa, josta olemme lähteneet maanpakoon. Joten, aivan kuin henkilö joka on kokenut maanpaon ja on kylmissään ja heitetty pois, haluamme joskus palata mukavuuteen ja lämpöön. Tässä mielessä tämä kuvainnollinen maanpako voi olla kaukana, mutta samaan aikaan se on läsnä nykyhetkessä.

Nostalgia, halua palata ajassa taaksepäin, on pyrkimystämme ymmärtää keitä me olemme sen pohjalta keitä me joskus olimme. Tämä ei tarkoita ettemmekö me haluaisi elää nykyhetkessä tai ettemme nauttisi nykyisestä elämästämme. Se tarkoittaa enemmänkin sitä, että me tunnistamme itsemme ja olemme tietoisia menneisyydestämme ja kokemuksistamme.

”Joskus nostalgia on niin suurta, että siitä tulee enemmän kuin vain tunne. Ihmiset ovat nostalgiaa. Se tarkoittaa elämistä löytääksemme yhden henkilön silmät jokaisista kasvoista ja kaikista maailman epätodennäköisistä kolkista. Siinä on kyse hänen hiustensa, suunsa ja hajunsa sekoittamisesta johonkin muuhun henkilöön. Se on hymyilemistä huulillasi samalla kun sydämesi tukehtuu.”

-Gabito Nunes-

Aivan kuin tämä portugalilainen kirjailija toteaa, ihmiset kokevat tämän tunteen kun ikävöimme jotain pientä ja näennäisesti merkityksetöntä, mutta siitä tulee osa meitä. Tämä pieni asia, jonka voimme objektiivin läpi nähdä, on poissaolo. Kun näemme sen ja koemme sen tuon objektiivin kautta, tarvitsemme sitä koko olemuksellamme. Siksi meistä siis tulee oma nostalgiamme. Aivan kuin myös rakkaudessa, emme voi tuntea sitä vain puolittain. Se on mukana kaikissa meidän sanoissamme, kaikissa ajatuksissamme ja kaikissa eleissämme.

Nostalgian kahdet kasvot

Totuus tästä vahvasta tunteesta, aivan kuin monessa muussakin asiassa elämässämme, on se, että tälläkin on kahdet kasvot. Kun kuulemme tuon sanan, ymmärrämme välittömästi, että puhumme jostain surullisesta ja samaan aikaan jostain suloisesta. 

Kun ikävömme esimerkiksi perhettämme, ystäviämme, tai entistä kumppaniamme, tunnemme väliaikaisesti olevamme suojaamattomia. Kuitenkin samanaikaisesti se on kuin syleily kun tuo poissaolo on sama kuin tieto siitä keitä on kanssamme, ja kenet todella haluamme olevan kanssamme.

”Tunteaksemme nostalgiaa, meidän muutettava rutiinejamme radikaalisti, syötävä enemmän salaattia ja vähemmän sorbettia. Nostalgia on uudelleen tapaamisen epämiellyttävä odotus. Se on sen kuvittelemista, missä henkilö mahtaa olla juuri nyt. Ja kun nostalgia ei sovi henkilön rintaan, se aineellistuu ja välittyy silmien kautta.”

-Gabito Nunes-

Tunnemme nostalgiaa etenkin silloin kun elämme elämän vaikeaa aikaa. On kuitenkin rohkeaa tunnustaa ja ymmärtää, että nostalgia on jonkin elämässämme olleen arvokkaan tai jonkun kokemuksemme puuttumista. Se on jonkin puuttumista, joka on tai oli kaunista, jonkin asian, joka toi onnellisuutta elämäämme.

Tämä on rohkeutta, sillä tuo poissaolo saattaa olla pysyvää. Tässä tapauksessa, vaikka se saattaa olla vaikeaa, meidän on nähtävä nostalgia elämässämme tapahtuneiden kauniiden asioiden hintana. Emme ikinä tule kokemaan tätä tunnetta, ellemme tunne oikean onnellisuuden varmuutta.

Kaiken tämän lisäksi meidän tulisi antaa nostalgian tunteen täyttää meidät. Meidän pitää sitoutua maailmaan, ja näyttää että todella elämme, ja sillä ei ole väliä, mitkä seuraamukset ovat.