Nimettömien kärsimys

Puhutaan siitä kärsimyksestä jota kärsivät he joilla ei ole nimeä, vain leima. He, joilla on tulipunainen kirje henkisen sairauden diagnoosista kiinnitettynä heidän rintaansa, tuomittuna väärinymmärrettyyn olemassaoloon. He, jotka on leimattu vaarallisiksi, omituisiksi, omalaatuisiksi tai vahingollisiksi. He, jotka ovat tulleet väärinymmärretyiksi niiden ihmisten taholta, jotka eivät ole viitsineet tutusta heihin.

He ovat niitä, joita näet kadulla. He ovat paikallisia hulluja, omalaatuisia naapureita tai omituisia miehiä kadulla. He eivät ole ihmisiä, vaan joukko leimoja, yleensä ajan myötä ikuistettuja, jotka ovat menettäneet ihmisarvonsa muiden silmissä. He ovat tyhjiä diagnooseja, ihmisiä joilla ei ole henkilöllisyyttä.

Saatat olla niin tottunut kuulemaan näistä leimoista, ettet ole pysähtynyt miettimään miltä näistä ihmisistä tuntuu kun he kuulevat niistä. Saatat jopa ajatella että he vain nauravat sille, koska he ajattelevat sen olevan yhtä hauskaa kuin sinustakin. Mutta ehkä he nauravat koska heillä ei ole voimaa olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka tuomitsevat heidät ensi näkemältä ja väheksyvät heitä vain heidän erilaisuutensa vuoksi. Miltä sinusta tuntuisi, jos saisit kohdallesi sellaista arvostelua, väheksyntää ja empatian puutetta?

“Kun leimaat minut, kiistät minut.”

-Søren Kierkegaard-

Toivo

Aluksi ihmiset ajattelevat että jos he saavat diagnoosin, oikeutetun syyn tuntea olonsa pahaksi, he voisivat päästä hoitoon ja ratkaista heidän ongelmansa. Mutta useimmissa tapauksissa tuo leima, joka sitoo heidät heidän henkiseen terveyteensä on enemmänkin taakka kuin ratkaisu.

Se on taakka, koska yhteiskunnan silmissä heistä tulee vaarallisia, aggressiivisia, hallitsemattomia ja epäluotettavia. Ja sitten heille ei ole mitään työtä tai toivoa paremmasta elämästä, koska tuo leima on tuominnut heidät elämään maanpakolaisina kaikkien muiden erilaisten, unohdettujen ihmisten joukossa.

Siten heille ei jää muuta kuin kärsimys, kun he katsovat unelmiensa vajoavan veden alle leimautumisesta johtuen. Ja silti yhteiskunta haluaa sopeuttaa heidät. Mutta miksi, jos he aikovat vain tuomita heidät eikä antaa heille tilaisuutta näyttää minkä arvoisia he ovat ja kuinka paljon he voivat tehdä?

“On säälittävää kuinka emme pysty elämään niiden asioiden kanssa, joita emme ymmärrä. Kuinka me tarvitsemme kaiken leimattuna, selitettynä ja purettuna. Vaikka se olisi varmasti selittämätöntä.”

-Chuck Palahniuk-

Puutteellinen hoito

Mutta heidän unohtuneen olemassaolonsa helvetti ei lopu siihen. He tuntevat olevansa syrjäytettyjä myös terveydenhuoltojärjestelmässä. On kokeellisesti päteviä hoitotoimenpiteitä useille sairauksille, mutta heille ei anneta pääsyä hoitoihin. Sen sijaan heidän terveytensä laitetaan pillereiden käsiin.

Espanjassa, ESEMeD-tutkimuksen mukaan, sairaudella joka on niinkin tunnettu ja yleinen kuin masennus, 62 % ihmisistä ei ole pääsyä asianmukaiseen psykologiseen hoitoon. Sen sijaan sitä hoidetaan psykiatrin tai oman lääkärin määräämällä lääkityksellä. Kuitenkin masennukselle valittu hoitotoimenpide Maailman terveysjärjestön mukaan sisältää sekä lääkkeellistä hoitoa että psykoterapiaa.

Sen lisäksi, kun valitamme terveydenhuoltoon tehdyistä leikkauksista, me unohdamme aina heidät, jotka kärsivät mielenterveysongelmista. Ajattelemme että se on kaukana meistä, jotain joka kuuluu noille oudoille, erilaisille “toisille” ihmisille, mutta asia ei ole niin. Yksi viidestä espanjalaisesta kärsii henkisestä sairaudesta elämänsä aikana.

Myös itsemurhien lukumäärä Espanjassa on kaksinkertainen verrattuna auto-onnettomuuksissa kuolevien määrään. Käytettyjen masennuslääkkeiden määrä on nelinkertaistunut. Mutta tämä ei ole vähentänyt itsemurhien määrää – se kasvaa edelleen.

Tarkoittaako tämä sitä että psykotrooppinen lääkitys on turhaa? Itse asiassa lääkitys voi auttaa, mutta yksinään käytettynä se on enemmänkin laastari kuin ratkaisu. Lisäksi, psykoterapia näyttää parempia ja pidempään kestäviä tuloksia vähäiselle tai kohtuulliselle masennukselle kuin lääkitys. Vakavan masennuksen tapauksissa potilaat hyötyvät enemmän terapeuttisen ja lääkkeellisen hoidon yhdistelmästä.

Tieteelliset tutkimukset osoittavat että psykologisen hoidon tulisi olla ensimmäinen hoitotoimenpide ahdistuneisuudelle ennen lääkkeiden kokeilua. Mutta Espanjassa, julkisten sairaaloiden psykologisten klinikoiden vähyyden vuoksi, ihmisillä on harvoin pääsyä tällaiseen hoitoon. Varsinkin kun ottaa huomioon että jokaista 100 000 ihmistä kohtaan on 4,3 psykologia, mikä on neljä kertaa vähemmän kuin keskiarvo Euroopassa.

Perheiden kärsimys, jotka tuntevat itsensä arvostelluiksi ja väärinymmärretyiksi

Kun puhumme nimettömistä, unohdetuista ihmisistä, emme saa unohtaa niitä ainoita ihmisiä, jotka eivät koskaan arvostele heitä ja ovat aina heidän rinnallaan. Ihmiset jotka taistelevat heidän vierellään päivä toisensa jälkeen, jotta maailma olisi vähemmän vihamielinen paikka heille. Älä unohda, että monen henkisesti sairaan ihmisen takana on perhe joka myös usein tuntee itsensä arvostelluksi ja väärinymmäretyksi.

Kun ihmiset leimaavat leimoja ympäriinsä kuin ne olisivat harmittomia luokitteluja tai viittaavat henkisesti sairaisiin ihmisiin sillä tavalla, he syyttävät sairauksista myös heidän perheitään. He eivät saa asianmukaista tukea tai hoitoa, ja silti heidän perheitänsä arvostellaan myös.

Aloitetaan kutsumalla unohdettuja nimeltä sen sijaan että aiheuttaisimme heille lisää kärsimystä. Ole tietoinen erilaisista henkisistä sairauksista ennen kuin kehität ennakkoluuloisia käsityksiä niistä, koska ne ovat yleensä vääriä. Opi ennen kuin arvostelet, ja ennen kaikkea aseta itsesi heidän saappaisiinsa. Ei ole mitään muuta tapaa aloittaa, jos todella haluat auttaa heitä.