Näin vältät joutumasta harhaanjohtavan tiedon uhriksi

Harhaanjohtavan tiedon välttämiseksi vaali tietoisuuttasi ja luo omat kriteerisi. Tämä on tärkeää, jotta sinusta ei tule kenenkään sätkynukkea.
Näin vältät joutumasta harhaanjohtavan tiedon uhriksi
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 23 elokuuta, 2019

Nykyään ihmiset kaipaavat jatkuvia virikkeitä voidakseen tehdä koko ajan jotain ja saadakseen ajatuksensa muualle. Tämä on paradoksaalista, sillä koskaan ennen meillä ei ole ollut näin paljon häiriötekijöitä. Ongelma on se, että jatkuvalla pää pilvissä elämisellä on seurauksensa, kuten harhaanjohtavan tiedon uhriksi joutuminen.

Emme koskaan ole olleet näin ison tietotulvan ympäröiminä kuin nykyään; sitä tulee joka hetki ja joka tuutista. Valitettavasti joukossa on myös vääriä uutisia ja tarkoituksellista harhaanjohtavaa tietoa eli disinformaatiota.

“Ilmaisunvapaus tuo mukanaan tiettyä kuuntelun vapautta.”

-Bob Marley-

Harhaanjohtavalla tiedolla voi olla vakavia seurauksia, erityisesti politiikassa. Johtajat ja poliitikot pommittavat meitä sillä jatkuvasti, erityisesti vaalien ja suurten päätösten aikaan. Mitä voimme tehdä välttääksemme joutumasta harhaanjohtavan tiedon uhriksi?

1. Suodata aiheet

Opettele määrittämään tietoisesti, mikä on tietämisen arvoista. Jos olet esimerkiksi kiinnostunut pesäpallosta, jätä lukematta niihin liittyviä uutisia hetkeksi. Ideana on määrittää mitä sinun tarvitsee tietää, ei niinkään mitä haluat tietää.

Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää liittyy ja vaikuttaa suoraan sinun elämääsi. Jos et halua joutua harhaanjohtavan tiedon uhriksi, aseta tärkeät aiheet etusijalle. Muutoin tuhlaat aikaasi turhien, vaikkakin ehkä kiinnostavien, uutisten parissa.

Tietolähteet kannattaa valita tarkoin, jos ei halua joutua harhaanjohtavan tiedon uhriksi

2. Suodata lähteet

Tämä on yksi tehokkaimmista keinoista välttää valheellisen tiedon uhriksi joutuminen. Nykyään on tärkeämpää kuka sanoo kuin mitä sanotaan. Kuka tahansa voi levittää valheellisia tietoja, jotka muuttuvat sitten viraaliuutisiksi ja joihin ihmiset uskovat.

Valitse tietolähteesi tarkasti. Niiden tulisi olla vastuullisia. Sinun ei tarvitse seurata vain suuria medialähteitä (tosin niissäkin voi olla valheellista tietoa). Valitse hyvämaineisia nettisivustoja tai ihmisiä. Nekään eivät ole idioottivarmoja tietolähteitä, mutta ne ovat vastuullisempia sen suhteen mitä ne uutisoivat. Tämä on paras keino välttää petetyksi tuleminen.

3. Lue kirjoja välttääksesi joutumasta harhaanjohtavan tiedon uhriksi

Kirjat ovat useimmiten luotettavia. Kirjan kirjoittaminen on vaikeampaa kuin huhun levittäminen sosiaalisessa mediassa, sillä se vaatii enemmän työtä. Ota huomioon myös kirjan julkaisija.

Kirjat ovat erinomaisia tietolähteitä, erityisesti kiistanalaisten aiheiden suhteen. Ammattikirjailijat tai kirjoistaan tunnustusta saaneet henkilöt saattavat kirjoittaa parhaita kirjoja tässä mielessä. Kirjat antavat muutakin kuin tietoa: ne auttavat muodostamaan mielipiteen.

Sanomalehdet ovat tietolähteitä

4. Kriittinen ajattelu estää joutumasta harhaanjohtavan tiedon uhriksi

Kritiikissä ei oikeastaan ole kyse negatiivisten asioiden osoittamisesta joissakin asioissa tai ihmisissä, vaan tiedon arvioimisesta ja oman kriittisen ajattelun kehittämisestä. Paras keino tehdä tämä on pitää yllä kriteerejä ja olla uskomatta kaikkea kuulemaansa.

Mieti motiiveja sinulle annetun tiedon taustalla. Ehkäpä sinuun yritetään tehdä vaikutus tai sinun maailmankuvaasi yritetään ehdollistaa. Ovatko annetut argumentit päteviä vai ainoastaan rakennettu heikkojen ja yksittäisten todisteiden varaan? Skeptisyys auttaa kehittämään kriittistä ajattelua.

5. Vaali tietoisuuttasi

Jotkut ihmiset eivät halua tietää mitään, vaan he elävät mieluummin pää pilvissä ajattelematta juuri mitään.

Tämä on yhtä epätervettä kuin päinvastainenkin. Emme voi huolehtia jatkuvasti kaikesta tai olla tietoisia joka ikisestä asiasta, mutta voimme etsiä tasapainon. Vaali tietoisuuttasi todella merkityksellisistä asioista ja lakkaa tuhlaamasta aikaasi merkityksettömiin asioihin.

Älä lankea harhaanjohtavan tiedon uhriksi. Menetät paitsi vapautesi myös kyvyn ajatella selkeästi ja päättäväisesti. Tästä syystä tietoa on suodatettava. Tämä auttaa lisäämään valveutuneisuuttasi ja tekemään parempia valintoja.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Arriagada, H. F. G. (2013). Desinformación en Internet y hegemonía en redes sociales. Gestión de las Personas y Tecnología, (16), 26-34.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.