Myytti Platonin luolasta: todellisuuden kaksinaisuus
Myytti Platonin luolasta auttaa meitä ymmärtämään, kuinka tämä ajattelija katseli maailmaa. Fyysisen kokemuksemme ja ajatusmaailmamme välinen suhde värittää todellisuuttamme valojen ja varjojen lailla. Toisaalta on olemassa todellisuus, juuri sellaisena kuin se on. Silti on löydettävissä myös kuvitteellinen todellisuus, jossa uskomuksemme ja illuusiomme näyttelevät pääosaa. Ennen tähän aiheeseen syvemmälle sukeltamista, katsotaanpa mikä myytti Platonin luolasta oikein on ?
Tässä kertomuksessa kuvataan miehiä, jotka ovat olleet kahlittuina luolaan koko elämänsä ajan. Ainoa asia, minkä he pystyvät näkemään on tuon luolan seinä. He eivät ole koskaan pystyneet astumaan ulos tuosta luolasta. He eivät ole myöskään koskaan kyenneet kääntymään ympäri ja näkemään mistä heitä kahlitsevat kettingit alkavat. Heidän takanaan on kuitenkin seinä ja hieman peremmällä luolassa on nuotio. Seinän ja nuotion välillä on miehiä, jotka kantavat esineitä. Nuotion takia noiden esineiden varjot piirtyvät seinälle.
Kuvitteellinen todellisuus
Platonin luolan miehet olivat nähneet ainoastaan noita samoja kuvia syntymästään lähtien. Siksi he eivät kokeneet tarvetta eivätkä edes tunteneet uteliaisuutta kääntyä ympäri, jotta he voisivat todeta näkemiensä heijastumien todenperäisyyden. Tämä oli kuitenkin petollinen, keinotekoinen todellisuus. Nuo varjot käänsivät heidät pois totuudesta. Yksi heistä kuitenkin uskaltautui kääntymään ympäri ja näki noiden heijastuksien taakse.
Ensin hän tunsi itsensä hämmentyneeksi. Kaikki tämä vaivasi häntä, ennen kaikkea tuo valo, jonka hän pystyi näkemään taustalla (nuotio). Sitten hän alkoi tuntea epäluottamuksen heräävän. Oliko hän uskonut, että nuo varjot olivat ainoa maailmassa oleva todellisuus, vaikka tämä ei ollutkaan totuus? Joka kerran hän liikkui eteenpäin. Hänen epäilyksensä kiusasivat häntä sillä mahdollisuudella, että hän palaisi takaisin varjojen luokse.
Kuinka myytti Platonin luolasta on sovellettavissa tosielämään?
On hassua, kuinka tätä näkymää, joka välitetään meille myytin kautta, voidaan soveltaa meidän omaan elämäämme, kun pidämme mielessämme, että olemme hyväksyneet monia absoluuttisia totuuksia omiksemme pysähtymättä koskaan niitä kyseenalaistamaan. Emme ole kysyneet itseltämme onko maailma todellisuudessa hyvin samanlainen vai itse asiassa hyvin kaukana tästä “totuudesta“.
Esimerkiksi kun ajattelemme, että virhe tarkoittaa epäonnistumista, me vaikutamme siihen hylkäämmekö käsillä olevan tehtävämme ensimmäisen vastoinkäymisen myötä. Mikäli emme kuitenkaan salli itsemme olla alttiina tämän ajatuksen vaikutuksille, voimme ruokkia uteliaisuuttamme. Näin virhe lakkaa olemasta negatiivisuudella ladattu varjo. Tämän näkökulmamuutoksen ansiosta pystymme katkaisemaan pelkomme vaikutuksen virheiden tekemistä kohtaan. Sen lisäksi meille kasvaa halu oppia virheistämme, kun niitä meille tapahtuu.
Luolasta ulos pääseminen on haastava prosessi
Myytin kuvaama mies, joka päättää vapauttaa itsensä häntä sitovista kahleista, tekee hyvin vaikean päätöksen. Sen sijaan, että hänen vankitoverinsa arvostaisivat tätä, he leimaavat tämän päätöksen kapinalliseksi teoksi. Tehdessään tämän päätöksen hän astuu yksinäiselle taipaleelle, voittaen tuon seinän vallan, kiiveten nuotiota kohden, joka on saanut hänessä aikaan niin paljon epäluottamusta ja kunnioittavaa pelkoa. Epäilykset kiduttavat häntä. Hän ei enää pysty erottamaan, mikä on todellista ja mikä ei.
Hänen on riistäydyttävä irti niistä uskomuksista, jotka ovat olleet hänen seuranaan koko hänen elämänsä ajan. Niille ajatuksille hän on perustanut kaikki muutkin uskomuksensa. Kuitenkin, liikkuessaan eteenpäin kohti luolan suuaukkoa hän alkaa huomata, että se mihin hän oli uskonut, ei ollutkaan täysin totta. Mitä hänen nyt tulisi tehdä? Hänen on saatava ne miehet, jotka pilkkasivat häntä, vakuuttuneiksi vapauden todellisuudesta. Hänen on vakuutettava heidät siitä, että tuo todellisuus on heidän tavoitettavissaan, jos he vain riistäytyvät irti siitä näennäisestä todeksi elämästään illuusiosta.
Tietämättömyys ei ole enää hyväksyttävä todellisuus
Myytti Platonin luolasta osoittaa meille, kuinka tietämättömyys kokemanamme todellisuutena muodostuu epämiellyttäväksi, kun alamme tiedostaa sen olemassaolon. Kohtaamme hienoisen mahdollisuuden, että saattaisi olla olemassa toisenlainen maailma kuin olemme uskoneet. Tämä tarina kertoo, että voimattomuutemme painostaa meitä murtamaan tuon mahdollisuuden, koska näemme sen nyt vaarana vakiintuneelle järjestykselle.
Ehkäpä inhimillisen tilamme johdosta emme voi työntää tuota varjojen maailmaa syrjään. Mitä me kuitenkin voimme tehdä, on nähdä vaivaa, jotta noista varjoista tulisi silmissämme hetki hetkeltä selkeämpiä ja terävämpiä. Ehkäpä täydellinen, ikonimainen ajatusmaailma on utopiaa meidän inhimilliselle luonnollemme. Se ei kuitenkaan tarkoita, että uteliaisuudestamme luopuminen on parempi vaihtoehto kuin periksi antaminen sille, mitä me jo tiedämme (tai luulemme tietävämme).